Miten kukaan äiti KEHTAA narista ja valitella omaa väsymystään ja uupumustaan lasten takia?

Vai valittamattomuus tekee susta henkisesti vahvan..Salli mun nauraa. Ehkä sulla on sit ollut helppo elämä!

Tosi vaarallista padota kaikki paha olo sisälleen. Kyllä äiti saa valittaa kuten ennen lasten saamistakin!

et saa haluaamaasi hääkirkkoa haluamanasi päivänä, autosi hajoaa, miehesi loukkaa selkänsä eikä rakennakaan itse omin kätösin teille taloa, ovellesi marssii nainen joka kantaa miehesi lasta, vanhempasi kuolevat yllättäen, veljesi vedettää sinua perinnönjaossa...



Tuollaiset puusilmät ovat pumpulissa kasvaneita tai sitten vaan tyhmiä.

Nykyäitien homma on ihan leikintekoa aiempaan verrattuna.

ennen en kehdannut ja kärsin nahoissani. Kun uskaltauduin avaamaan suuni nk. vahvojen naisten seurassa, paljastui, että muillakin oli samanlaisia tunteita. Elettiin yhdessä sen joukkoharhan vallassa, että kaikki muut jaksavat. Kun väsymystä ja välillä totaalista kyllästymistäkin jakaa, tuntuu taakka paljon pienemmältä!



Ja mitä tulee tuohon vertaukseen Niskavuoren naisista, niin mietinpä tässä niitä Niskavuoren miehiä... Ei kai se mikään ideaalitilanne ole, että naiset on vahvoja ja miehet heikkoja tai toisinpäin. Ehkä ennemminkin niin, että ollaan sitä vuorotellen. Kun toinen väsyy, niin toinen kantaa enemmän ja toisin päin! Mielestäni jokaisella on oikeus olla joskus myös heikko, jotta osaa olla vahva tarpeen tullessa!

Kyllä olet ap oikein järjen riemuvoitto. Vasemman jalan kumisaappaanikin osaa olla tahdikkaampi ja ajatuksissaan fiksumpi!

Lapsi kunnioitti vanhempiaan, koska pelkäsi heitä. Lapset eivät tuolloin juuri uskaltaneet kiukutella, koska kasvatus oli täysin aikuisjohtoista. Silloin sanontoina toimi hyvin tuo " se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" ja " se, joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee" .



Nyt kasvatuksesta on tullut pitkälti suorittamista, mitä tällaiset avaukset juuri ruokkii. Äidin pitäisi samaan aikaan kyetä venymään useampaan suuntaan. Myös tällaiset avaukset lisäävät äitien paineiden määrää ja useat potevat huonoa omaatuntoa, kun se väsymys iskee tai lapsi on laitettu " liian" aikaisin hoitoon ja töissäkin pitäisi jaksaa ja se tärkein, pitäisi jaksaa myös harrastaa seksiä joka ilta, ettei vain mies lähde vieraisiin jne... Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, mutta luulenpa, että ymmärrät mitä tarkoitan.





Äidit vetävät itsensä piippuun yrittäessään olla superäitejä, työntekijöitä, kodinhoitajia tms. Mutta eikös vaan, olemme ihmisiä, ei robotteja?

Ja niinkuin sanottu, nykykasvatus on huomattavasti tietoisempaa ja siihen panostetaan enemmän, koska asioista (esim. lasta vaurioittavista) tiedetään enemmän. Kasvatus luo paineita nykyään, jota edesauttaa nämä kasvatuksen monet ammattilaiset esim. täälä keskusteluissa.



Itse en ainakaan omasta mielestäni kuulu näihin valittajiin, mutta kahden lapsen äitinä, joista toinen on erityislapsi, voin hyvin ymmärtää, että välillä pitää höyryjä päästellä ulos.

Vingun ja valitan, jos en saa nukkua. Ja arvatkaa mitä! Mieheni hoitaa pikkulapsiamme joka toinen yö, vaikka käy töissä. Hänkin saa valittaa väsymystään. Tuemme toisiamme, eikä ystävätkään hermostu.

Vanhoissa elokuvissa äidit olivat usein naama norsun vituralla ja ainakaan minulle ei noista entisajan hyvistä äideistä ole välittynyt mitään pullantuoksuisen mamman kuvaa. Lähtemättömästi mielessäni on vain kärsineen ja vihaisen näköinen rouva, joka pyykkää ja tekee paljon työtä, muttei kuitenkaan hymyile lapsilleen saati miehelleen.



Vaikeaahan heillä toki oli, mutten usko hetkeäkään siihen, etteikö he olisi valittaneet mistään.

entisaikoikojen naisista, joten älkäämme puhuko heistä. Niskavuori on fiktiivinen teos. Sama, kun sodassa olevia miehiä kuvattaisiin Runebergin tavoin ja väitettäisiin tämän olevan todellinen kuva sotilaasta. Luepa Kanteletar, jos pidät fiktiota faktana. Kylläpä vain naiset valittavat!



Ainainen valittaminen kuormittaa läheisiä, se on selvä. Silloin tällöin on hyvä ja sallittu asia marmattaa. Ilma puhdistuu.

Äidit, jotka olivat samaa mieltä väitteiden kanssa, kuten hyvä äiti ei koskaan suutu, unohtaa omat tarpeensa, äitiys on onnellisin asia elämässä jne. , olivat huomattavasti vähemmän todellisessa vuorovaikutuksessa vauvojensa kanssa. Äidit, jotka olivat eri mieltä näiden väitäämien kanssa olivatkin enemmän katsekontaktissa vauvaan, luovempia, joustavampia, enemmän fyysisessä kontantissa, sensitiivisempiä, ilmaisivat enemmän tunteita jne. (Niemelä-Winberg-Niemi 1996)



Tutkimus puhukoon puolestaan. Itse en usko myyttien voimaan. Valitan, kun siltä tuntuu. Johan kaikki energia muuten hukkuisi negatiivisten tunteiden torjumiseen, niitä kun väistämättä lasten kanssa eteen tulee, tahtoi tai ei. Ei ole asenteesta kiinni!

usein yli kymmenpäisestä lapsilaumasta. Pesivät pyykit käsin ja vauvojen purkkiruokia ei ollut saatavilla. Lisäksi hoidettiin karjaa.



Nykyäidin (kuten minun) työ on täyttä velttoilua tähän verrattuna. Ennen tämä oli aivan normaali olotila, että elämä oli työntäyteistä. Nykyään on oma hyvinvointi etusijalla. Ajatellaan jotain omaa aikaa tai miehen ja naisen parisuhteen hoitamislomaa.

viitsii valitella väsymystään? ei kukaan pakota töissä olemaan. Tai miten kukaan elävä kehtaa valittaa yhtään mistään? Jos kenkuttaa niin tappakaa itsenne.



Jotain järkeä nyt taas. Jokaisessa elämäntilanteessa on plussansa ja miinuksensa. Jokaisella on oikeus inhimillisyyteen ja siihen, että jakaa ihmisyyden kokemuksiaan -- myös raskaita -- muiden kanssa.



Enpä koskaan muista vapaaehtoisesti itsensä känniin juoneenkaan darraansa valittavan....vai hetkonen, muistanko sittenkin?

Laittaisi heti lapsensa tarhaan ja kouluun. Myisi karjansa ja alkaisi saada työttömyyskorvausta ja sossun tukea elinolojensa parantamiseen. Olisi ällikällä lyöty, miten elämä voi olla näin helppoa. Ei edes tarvi joka vuosi kivulla synnyttää, kun on tuo ehkäsykin keksitty. Lapsistakin maksetaan rahaa joka kuukausi. Onpa outoa.

että hänestä tulee erityislapsi joka vaatii vielä 11-vuotiaanakin paljon tukea ja ohjaamista. En tiennyt toista lasta " tehdessämme" että vauvana helpon esikoisen erityispiirteet tulevat esille samaan aikaan kun sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Kuopuksemme onkin sitten reilusti nuorempi ja nämä 4 vuotta kun hän on perheessämme ollut on ollut elämäni parasta aikaa eikä hänen takiaan ole todellakaan tarvinnut valittaa. Tosin pahemmin en ole isompienkaan takia kenellekään valitellut (ainakaan mielestäni), vasta ihan viime vuosina olen uskaltanut myöntää olleeni todella heikoilla ajoittain. Keskimmäisen vauva-aikana en uskaltanut valittaa edes neuvolassa kun epäilin heidänkin huomaavan kuinka surkea äiti olen ja ottavat vielä lapset pois meiltä. (Jälkikäteen ajateltuna ei kovin järkevää...)





Vasta kun sairaalan sosiaalityöntekijä sanoi esikoisemme olevan vaikea lapsi (silloin hän oli ehkä n. 7-vuotias) tajusin että hän oikeasti on vaikea eikä vaikeus ole vain minun mielipiteeni ja heikkouteni äitinä.

Aika harvassa sellaiset ihmiset.

pitää verrata noihin entisajan äiteihin? Pitäisikö minun tuntea huonoa omatuntoa siitä, että synnyin 1900-luvun loppupuolella, kun on mahdollisuus ehkäisyyn ja lapsilisään? Eikö olisi outoa, jos koko maailma pyörisi samalla tavalla, kuin vuosisatoja sitten ilman mitään edistystä?

Vierailija:

Laittaisi heti lapsensa tarhaan ja kouluun. Myisi karjansa ja alkaisi saada työttömyyskorvausta ja sossun tukea elinolojensa parantamiseen. Olisi ällikällä lyöty, miten elämä voi olla näin helppoa. Ei edes tarvi joka vuosi kivulla synnyttää, kun on tuo ehkäsykin keksitty. Lapsistakin maksetaan rahaa joka kuukausi. Onpa outoa.

Sano ihmeessä asia kavereillesikin, niin ei tarvi vaivautua.

Eikö äidit saa valittaa. Mitä nyt kaiken maailman ihmisiä kuunnellut, niin vali vali käy... Raksamiehet valittaa, lääkärit valittaa, mummot valittaa... Miksi tätä oikeutta ei kotiäideille sitten suoda.



Vali vali sulle vain!

Vai oletko itse täydellinen ihminen joka ei koskaan valita mistään?