Lue keskustelun säännöt.
Käyttekö te katsomassa vainajaa vai säilytättekö "elävän" muiston?
16.01.2017 |
Meidän suvussa on ollut tapana hyvästellä vainaja ensin sairaalan obduktiosalin yhteydessä olevassa kappelissa, tai sitten ortodoksisin hautajaismenoin avoimen arkun äärellä. Olen käynyt katsomassa jopa aika karulla tavalla kuollutta sukulaismiestä (jäätyi maahan kiinni). Minulle vainajan näkeminen on tärkeää, koska vain siten aidosti käsittää,että siinä makaa vaan ulkokuori eikä ihminen enää itse ole siinä.
Hyvästelin ensin isäni heti kuoleman jälkeen, näytti nukkuvalta ja oli vielä lämmin. Seuraavan kerran näin hänet ruumiinavauksen jälkeen ja olikin jo aika kasaanpainunut. Viimeisen kerran näin hänet kappelissa hautuumaalla, ja oli jo ihan hautaamista vailla.
En voisi olla hyvästelemättä vainajaa, koska muuten kuvittelisin elävän ihmisen sinne arkkuun ja jotenkin olisi vaikeampaa päästää irti.
Miten teillä muilla?
Kommentit (16)
Mäkin halusin nähdän mun isoisän. Asuin kauempana ja oli vain syksyinen muisto isoisästä mielessä, kuinka halittiin kun lähdin heiltä. Olin aivan lohduton (ukin tyttö aina), se helpotti kun näki, että arkussa oli vain "kuori". Ei tuntunut niin pahalta katsoa arkun laskua monttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun äitini äkillisesti kuoli vajaat 10 min. puhelumme jälkeen. Hänelle tehtiin ruumiinavaus.
Hänet oli kyllä karsittu kasaan ja laitettu peruukki päähän. Mutta en minä halunnut hautajaisia ennen käydä katsomassa äitiä. Halusin ja haluan muistaa hänet elävänä.
Pidän vainajan hyvästelyä tärkeänä, sekä itselleni että vainajalle. Ajattelen että hän on läsnä toisessa olomuodossa henkenä.
Olen nähnyt pappani arkussa, kun olin 5v enkä kyllä halua nähdä enää ketään kuolleena! Haluan muistaa elävän ihmisen. Mamman muistan lähinnä vain sairaalan letkuissa tajuttomana. Mihen pappa kun teki kuolemaa sairaalassa, ilmoitin etten mene katsomaan, koska haluan muistaa hänet elävänä enkä päästänyt lapsianikaan sairaalaan.
En käy katsomassa ruumista. Kyllä mulle äidin kuolema oli silti ihan todellista enkä kuvitellut arkussa olevan elävää äitiä. Ihmiset kokevat nämäkin asiat eri tavalla eikä mikään niistä ole oikein tai väärin. Mun veli taas halusi hyvästellä ruumiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan käynyt katsomassa ruumista enkä usko että asia tulee ihan lähitulevaisuudessa muuttumaan.
Olen vanhanaikainen eli käynyt kappelissa katsomassa "arkutettua vainajaa". Ihan hyvät muistot jäi silti siitä, joka oli ja eli keskellämme. Enemmänkin se hyvästijättö arkun äärellä oli ikään kuin aidosti viimeinen hyvästely sille maalliselle sen jälkeen kun muistoissa päällimmäisinä oli kaikki rakas ja kaunis, ei esim. tuskallinen syöpäkuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käynyt katsomassa vainajaa joka kuoli onnettomuudessa, koska haluan säilyttää hänestä mielummin elävän kuvan. Rajussa onettomuudessa menehtynyt ei ole kaunis näky..
Ystäväni kävi myös katsomassa siskonsa ruumiin polton pienestä luukusta. Näkyi kuulemma hyvin, kun ruumis paloi. En välttämättä itse haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni kävi myös katsomassa siskonsa ruumiin polton pienestä luukusta. Näkyi kuulemma hyvin, kun ruumis paloi. En välttämättä itse haluaisi.
Jos se ei tykännyt siskostaan?
Kun isäni kuoli äkillisesti, niin hänelle tietenkin piti tehdä ruumiinavaus. Me sitten äitini ja sisarusteni kanssa haimme hänet keskussairaalasta.
Minua kammotti ajatella, että isä makaa arkussa ja ajattelin, etten halua nähdä sitä tilannetta. Meinasin ensin, että jään koko hakureissulta pois.
Siellä sairaalan pihassa seisoessamme tilaamamme ruumisautokin tuli paikalle arkku mukanaan, ja sekin tuntui hirveältä ja minulla oli ihan epätodellinen olo.
Menimme sitten sisälle ja jonkin ajan odoteltuamme meidät kutsuttiin jonkinlaiseen hyvästelyhuoneeseen.
Ja isä olikin suorastaan kauniin näköinen siinä arkussa. Kädet olivat kyllä ihan jäisen kylmät ja kohmettuneet. Hiusten seassa näkyi pieni jälki siitä avauksesta.
Mutta vaikka isä oli tavallaan ihan itsensä näköinen ja hänellä oli rauhallinen ilme, ihan kuin olisi nukkunut, niin kuitenkin näki, että jotakin on poissa.
Eli kyllä se kuori vain jää jäljelle kun ihminen poistuu... niin, minne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt ei ehkä ole yleistettävä mielipide, koska olen lääkäri, mutta työkokemuksen puolesta olen huomannut, että vainajaa katsomaan tulleet omaiset vaikuttavat ymmärtävän asian täysin eri tavalla ja nopeammin, kuin omaiset, jotka tapaan vainajan poisviennin jälkeen. Tämä ei tokikaan tarkoita sitä, että asiasta toipuminen olisi jotenkin nopeampaa. Tuntuu vain, että sen elottoman ruumiin näkeminen pistää asiat jotenkin luonnollisesti kohdalleen ja pääsee tekemään surutyötä.
Olen muut omat kuolleet omaiset käynyt katsomassa, paitsi isoisää. Nyt kun mietin asiaa niin tokihan on päässä paljon parempia muistikuvia elävästä ihmisestä, kuin jos olisin käynyt vainajaa katsomassa. Ihan yhtä kuolleilta he tuntuvat ja muistot (sekä satunnaiset unet) liittyvät eläviin henkilöihin. Varmaan mulla on kuitenkin vähän eri katsantokanta, kun näen kuolleita töissä käytännössä joka viikko. Sama asia varmaan muilla terveyden-/sairaanhoidossa työskentelevillä, vai?
En ole halunnut esim. isovanhempiani nähdä, mutta äitini luo yritin ehtiä ennen kuin kuoli - en siis ehtinyt - joten istuin siinä sitten ruumiin vieressä jonkin aikaa. Minä en ollut ennen tajunnut, miten selvästi sen tuntee, ettei ihminen ole enää läsnä. Siksi en kauaa viipynytkään.
Kun isäni kuoli, halusin myös käydä sairaalassa, ennen kuin ruumis siirrettiin pois. En tiedä, miksi se tuntui tärkeältä, viimeisiltä hyvästeiltä. Eli jatkossakin haluan kaikkein läheisimmät nähdä, muita en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin katsomaan isäni sairaalaan,oli vasta kuollut. Yhä lämmin. Näytti oudolta siinä maatessaan suu auki.
Pari päivää myöhemmin näin isän vielä arkkuun laitettuna. Näytti tyhjältä,mutta liiankin elävältä jotenkin..
Minun mielestä oli tosi tärkeää nähdä isä kuolleena.
Minäkin olen lääkäri ja tk:n vuodeosastolla työskentelevänä näen vainajia vähintään pari viikossa. En usko että haluaisin mennä itse katsomaan omaa läheistäni vainajana jos ei ole pakko. Jotenkin se tyhjä kuori, ruumis, on ikävän näköinen. Olen myös uskovainen ja uskon että ihmisellä on henki joka kuollessa irtaantuu ruumiista ja silloin ruumis on vain kasa kuollutta lihaa, en halua nähdä sellaista joka ulkoisesti näyttää omalta rakkaalta mutta ei kuitenkaan enää ole hän.
Eipä väliä. Kuori se ruumis tosiaan on ja sielu jo jatkanut matkaa. Mukava muodollisuus/rituaali kuitenkin hyvästeille. Mutta ei mun tarvitse 'tajuta' jonkun kuolemaa näkemällä ruumis.