Pettämisestä, en pystynytkään. Nyt tosi sekava fiilis...

Olen naimissa onnellisesti aivan ihanan miehen kanssa ja meillä on perhe. Törmäsin kuitenkin muutama vuosi sitten teini-ajan poikaystävääni ja aloimme pitämään harvakseltaan yhteyttä. Hänkin on perheellinen kahden lapsen isä, asumme satojen kilometrien päässä toisistamme. Olemme tavanneet eräässä kesätapahtumassa vuosittaina ja siellä päätyneet aina olemaan kaksin, suutelemaan toki. Yhteydenpitomme on tietoisesti muutama viesti tai puhelu pari kertaa kuussa. Lopulta päädyime tilanteeseen, että saimme järjestettyä yhteisen yön hotellissa. Tosi paikan tullen aloin kuitenkin perääntyä, koin etten halua tehdä näin puolisolleni. Yö menikin vain kainalossa pötkötellen, jutellen ja toki pientä pussailuakin oli, muttei siis seksiä. Nyt tuntuu, että mieli on yhtä vuoristorataa. Olen toella ylpeä etten mennyt pidemmälle ja tosi ykpeä omasta vahvuudestani asian suhteen. Toisaalta nyt on olo tosi tyhjäkin, tilaisuus jota odotin on menetetty, kaikki se kutkuttava odotus ei ole enää läsnä. Epäilen että yhetydenpitomme tulee kuihtumaan kokonaan.
Nyt yritän panostaa entisestään avioliittooni ja humioida mieheni, hän on aivan mahtava tyyppi. Toisaalta nytkin alkaa itkettää, ettei jotain niin kiihkeästi toivomaani tapahtunutkaan. Sydän sanoo yhtä, järki toista. En tajua kuinka mun pää kestää enää, pitänee kai vaan uskoa että aika tekee tehtävänsä? Onko kukaan kokenut vastaavaa? Oisko kellään ees pientä toivoa antaa et tästä täysipäisenä selviän?