Lue keskustelun säännöt.
Puolet eronneista katuu eroaan. Uskotko?
13.01.2017 |
Onkohan näin? Tuntuisi, että ainakin avioliitosta eronneet ovat harkinneet loppuun saakka ennen eroa...
Itselläni avioero vireillä ja luen kaikkea aiheeseen liittyvää. Meillä rakkaus on loppunut, ei mitään yhteistä jaettavaa mikäli asuntolainaa ja lapsia ei lasketa... Ei yhteisiä harrastukdua, tekemistä tms. Mies juo viikonloput autotallissa, työpäivän jälkeen makaa sängyssä iltaan saakka kunnes nukahtaa. Viimeiset pari vuotta on ollut täynnä henkistä väkivaltaa, joka on humalassa ollessaan todella julmaa. Seksielämää ei ymmärrettävästi tällaisessa liitossa ole. Intressit elämän suhteen täysin erit...
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä syyttää miestä, kun mies ei ole täällä puolustautumassa. Osaatko yhtään nähdä omia vikojasi? Millainen vaimo olet, että miehesi ei kaipaa seuraasi? Miten puhut itse miehellesi? Olen kuullut parinkin tuttavan valittavan omista miehistään samaan tyyliin ja he ovat itse niin kauheita puolisoita, että kukaan muukaan mies ei kohtelisi heitä hyvin samalla käytöksellä. Peiliin katsominen on joskus paikallaan. Toki voit olla ihan syytön avioliittonne tilaan, mutta puhun vain kokemuksistani.
Ero on oikea ratkaisu jos suhde ei toimi - riippumatta siitä mikä on kenenkin vika.
no tottakai miestä jossain vaiheessa kaduttaa, kun tajuaa mitä menetti jättäessään vaimonsa lähtiessään jonkun nuoremman naisen mukaan. joka sitten dumppasikin miehen
Aika moni eroaa ja ottaa pian puolisoksi eksän kopion. Eli ei vaihdeta parempaan vaan samaan sontaan työnnetään kädet. Ei ole mikään ihme, jos sitten parin vuoden jälkeen tajuaa, että eihän tämä vaihtamalla parantunutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole katunut hetkeäkään (erosta 10 v), eikä tietääkseni eronneista tutuistakaan kukaan eroaan kadu. Merkillinen väittämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. Mistä tuollainen fakta edes on peräisin?
En itse tiedä/tunne ketään, joka katuisi ja oma kokemukseni mukaan erot ovat hyvin harkittuja päätöksiä.
Vaikea uskoa. Itse ainakin mietin asian NIIIIIIN loppuun. En ole katunut kertaakaan. Erosta 3 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo väite, kun aika monet eivät ole alunperinkään halunneet erota, vaan heillä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Miten siis voisi katua, kun ei ole voinut vaikuttaakaan.
Omissa tutuissa/sukulaisissa ei yksikään, joka on itse halunnut erota, ole katunut.
No itse luin vasta yhden perheterapeuttina toimivan ihmisen väitöskirjan suomalaisesta erosta. Tuossa tutkimuksessa katuvia oli hyvin vähän.
Ap:n perheessä ongelma taitaa olla alkoholismi. Miehen on pakko juoda säännöllisesti, juo paljon enemmän kuin ajatteli juoda, petaa jo seuraavaa juomismahdollisuutta ja sen vuoksi jättää monet ennen kiinnostaneet harrastukset tai menot väliin? Jos noin on, pitäisi miehen pysähtyä miettimään itseään: jos nyt juo v-mäisen vaimon vuoksi, raitistuuko erotessaan vai juoko vielä enemmän? Miehen pitäisi hakeutua hoitoon jos ei yksin kykene viinasta eroon pääsemään. Jos ei pääse voi liitto olla kohta vielä paljon ankeampi: menee alta työt ja asunnot. Mieti AP myös kuviota omalta kannaltasi: kauanko jaksat katsella toisen juomista ja vääjämätöntä alamäkeä jos juominen jatkuu. Etsi apua itsellesi kun pohdit noita vaikeita asioita. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa, kun kaikki ei varmaan edes halua kertoa jos kaduttaa, ainakaan kovin monelle. Yhden tiedän varmasti katuvan, erosta jo pitkä aika (yli 15 v) ja ex uudessa suhteessa ilmeisen onnellisesti, tämä katuva on sanonut olleensa silloin itse niin eksyksissä että tuli tuolloin tehneeksi vääriä ratkaisuja. Ero tuli siis tämän katuvan osapuolen aloitteesta.
Uskon. Varsinkin jos ero tulee monien vuosien ja lapsien jälkeen, eikä siihen liity alkolismia, väkivaltaa tai muuta kovin dramaattista.
Luulen että nämä katuvat ovat niitä, jotka omilla töppäilyillään aiheuttivat ihan hyvän parisuhteen loppumisen. Omalla kohdalla ainakin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No puolet on jätetty.
Niin, puhutaanko nyt että puolet niistä jättäjistä? Vai puolet eli jätetyt?
Vierailija kirjoitti:
Aika moni eroaa ja ottaa pian puolisoksi eksän kopion. Eli ei vaihdeta parempaan vaan samaan sontaan työnnetään kädet. Ei ole mikään ihme, jos sitten parin vuoden jälkeen tajuaa, että eihän tämä vaihtamalla parantunutkaan.
Haloo! Tämä on aina se homman nimi, jos edellinen oli MIES ja uusikin MIES.
Semmoset katuu jotka on eronneet pahan olon takia eivätkä ole tajunneet sen pahan olon tulevan itsestä sisältä - siihen ei ero auta vaan terapia. Jos odottaa suhteelta epärealistisia: toisen pitäisi tehdä minut onnelliseksi vaikka se on oma tehtäväni. Myös semmoset saattaa katua jotka alitajuntaisesti hakeutuvat aina suhteeseen itselle vahingollisen kumppanin kanssa: alkoholistin, ilkeän tai pettävän ihmisen jne. Toistavat tajuamattaan lapsuudessa oppimaansa roolia (olen hyvä ainoastaan kun hoivaan jotain onnetonta, en ansaitse kuin ilkeää kohtelua ja jatkuvaa hylkäystä jne). Kun se ero tulee parisuhteen kehnoudesta ja oma pää on kunnossa erotessa hyvin harva varmasti katuu.
Vierailija kirjoitti:
No itse luin vasta yhden perheterapeuttina toimivan ihmisen väitöskirjan suomalaisesta erosta. Tuossa tutkimuksessa katuvia oli hyvin vähän.
Ap:n perheessä ongelma taitaa olla alkoholismi. Miehen on pakko juoda säännöllisesti, juo paljon enemmän kuin ajatteli juoda, petaa jo seuraavaa juomismahdollisuutta ja sen vuoksi jättää monet ennen kiinnostaneet harrastukset tai menot väliin? Jos noin on, pitäisi miehen pysähtyä miettimään itseään: jos nyt juo v-mäisen vaimon vuoksi, raitistuuko erotessaan vai juoko vielä enemmän? Miehen pitäisi hakeutua hoitoon jos ei yksin kykene viinasta eroon pääsemään. Jos ei pääse voi liitto olla kohta vielä paljon ankeampi: menee alta työt ja asunnot. Mieti AP myös kuviota omalta kannaltasi: kauanko jaksat katsella toisen juomista ja vääjämätöntä alamäkeä jos juominen jatkuu. Etsi apua itsellesi kun pohdit noita vaikeita asioita. Voimia!
Kiitos! Ja ero on tosiaan jo vireillä, harkinta-aika päättyy maaliskuun lopulla. Itse en usko katuvani, olen miettinyt eroa jo vuosia.,yrittänyt keskustella, antant miehelle mahdollisuuksia "parantaa tapojaan" ja tehdä jotain itsensä ja perheen hyväksi, tukenut. Nyt en vaan enää jaksa, mitä se auttaa, kun vuosien päästäkään mikään ei ole muuttunut-pahenee vaan. Kukaan ei voi väittää, että tässä olisi impulsiivisia ratkaisuja tehty.
Vikoja on varmasti minussakin, niinkuin kaikissa meissä. Tuskin silti olen koko maailmankaikkeuden ongelmiin syypää, kuten mieheni henkisen väkivaltansa kautta koittaa minulle jatkuvasti osoittaa. Alkoholismia miehelläni on varmasti kovastikin ja se tekee selvästi muutosta myös miehen persoonaan jo. En aio jäädä seuraamaan miehen hukkumista oluttölkkiin... Jos ei perhe ja avioliitto pystynyt miestä pitämään juomattomana niin eron myötä meno varmasti vain pahenee.
Ja itselläni ei haaveena ole saada uutta miestä ja alkaa pyörittämään uutta perhekuviota. Haluan elää rauhallista ja tasapainoista elämää lasten kanssa ilman jokaviikonloppuista kännäämistä, miehen riidan haastamista ja huonoa parisuhdetta.
Hyvä syyttää miestä, kun mies ei ole täällä puolustautumassa. Osaatko yhtään nähdä omia vikojasi? Millainen vaimo olet, että miehesi ei kaipaa seuraasi? Miten puhut itse miehellesi? Olen kuullut parinkin tuttavan valittavan omista miehistään samaan tyyliin ja he ovat itse niin kauheita puolisoita, että kukaan muukaan mies ei kohtelisi heitä hyvin samalla käytöksellä. Peiliin katsominen on joskus paikallaan. Toki voit olla ihan syytön avioliittonne tilaan, mutta puhun vain kokemuksistani.