Kuinka moni nainen on bi (prosentteja?)
Kommentit (3)
Iltapäivälehden palstalla väitetään, että seksologian kentällä olisi vallalla nk. seitsemän prosentin sääntö, jonka mukaan seitsemän prosenttia ihmisistä on täysin heteroseksuaaleja ja seitsemän prosenttia täysin homoseksuaaleja. Loput olisivat sitten biseksuaaleja.
Hattusen mukaan prosenttilukujen antaminen seksuaalisesta suuntautumisesta on kuitenkin hankalaa.
– Esimerkiksi Kontulan ja Haavio-Mannilan vuonna 1993 tehdyssä tutkimuksessa noin 93 prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa heteroseksuaalisia, noin prosentti homoseksuaalisia ja vain noin kuusi prosenttia biseksuaalisia.
Helmen kysely tukee kotimaista tutkimustulosta. Pyysimme lukijoitamme määrittämään itse oman seksuaalisen suuntauksensa. Yli 10 000 vastasi kyselyymme ja heistä noin 87 prosenttia piti itseään heteroseksuaalina. Biseksuaaleja oli kyselyn mukaan noin yhdeksän prosenttia ja homoseksuaaleja muutama prosentti.
Suurin osa ei koskaan harrasta seksiä saman sukupuolen kanssa. Vain 5% on aitoja homoja tai heteroita.
Tosin tämä luku on todettu miehillä. Naisia ei juurikaan tutkita näissä jutuissa, kun monessa maassa nainen ei ole vielä edes seksuaalinen olento.