Miksi ihmeessä cp-vammaiset ovat aina hirveän vihaisia?
Tiedän hyvin, että mitä tarkoittaa cp-vamma ja olen tavannut heistä työni takia melko monta. Kaikki tapaamani kyseisestä vammasta kärsineet ihmiset ovat olleet poikkeuksetta todella ilkeitä lähes kaikkia kohtaan. Tuntuu, että he hyväksyvät vain muutaman tarkoin valitun ihmisen ystäväksi sellaisina kuin nämä ovat ja kaikkia muita sitten pitää kohdella kuin saastaa. Koko ajan pitää puhua muista pahaa, oli tämä ihminen sitten kuulemassa tai ei. Juuri tällä viikollakin eräs cp-vammainen mies alkoi ihan yllättäen karjumaan minulle naama punaisena, että minä en saa kertaakaan enää käyttää jotain infavessaa koska en osaa vetää siellä olevaa pönttöä kunnolla vaan jätän sen aina valumaan vettä niin että sitä ei voi vetää. Sanoin hänelle selkeästi, että en ole invalidi enkä siksi käytä kyseistä vessaa, varsinkin kun olen käynyt vain pari kertaa siinä paikassa missä kyseinen vessa sijaitsee. Silti hän syytti minua kivenkovaa sen vessan rikkomisesta. Mistä tällainen käytös oikein johtuu? Onko kyseinen vamma vaurioittanut näiden ihmisten keskushermostoa niin että se aiheuttaa tuollaisen käytöksen. Aina rasittavaa kuitenkin, kun tällainen ihminen on omasta mielestään muutaman ystävänsä kanssa jollain jalustalla muiden yläpuolella muutaman ystävänsä kanssa ja muita taas haukutaan koko ajan ja komennellaan että miten asiat pitää tehdä. Ihan sama teit asian niin tai näin, aina teet väärinpäin ja sitten olen tylsämielinen kakara, joka ei ymmärrä mistään mitään. Ymmärrän kyllä, että ei heidän elämänsä ole välttämättä kovin helppoa mutta ei se ole minullakaan helppoa ole, mutta en silti ole purkamassa pahaa oloani muihin.
Kommentit (15)
Osa on hirveän katkeroituneita, purkavat pahan olonsa lähellä oleviin.
Minä tunnen kaksi, toinen iloinen ja ystävällinen, toinen aina kiukkuinen. äyskii ja komentelee kaikkia, jälkimmäisellä ei yksikään avustaja pysy muutamaa viikkoa kauempaa.
Ehkä niillä on paskat olot asuntoloissaan?
Tässä biisi CP -ja muidenkin vammaisten oloista:
Pikku lapsetkin suuttuu herkästi ja näyttävät sen.
Vierailija kirjoitti:
Pikku lapsetkin suuttuu herkästi ja näyttävät sen.
Miten cp-vammainen on verrattavissa pikkulapseen?
No riippuu varmaan vamman asteista mutta Sellainen jolla on tosi vaikea vamma niin on joutunut kestämään paljon ja tästä syystä voi olla että elämä on raskasta ja pinna sitäkautta lyhyt. Itse erittäin lievästi cp-vammaisena henkilönä sanoisin että en ole aina vihainen muille mutta tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat ja toisaalta heitäkin jotka eivät ole.
Äläpäs yleistä siellä nyt. Itselläni cp-diagnoosi, enkä kyllä pura kiukkuani muihin, vaikka toki mullakin huonoja päiviä on. Uskaltaisin väittää, että noita naama punaisena huutajia löytyy ihan samalla tavalla meistä vammaisista kuin vammattomistakin. Ei se noin suoraviivaisesti liity mihinkään tiettyyn dignoosiin, jota on yhtä montaa muotoa kuin ihmistäkin. Jos joku pistää ärsyttämään, niin tää yleistys.
Uskallan väittää että aloittaja ei ole tunnistanut kaikkia kohtaamiaan cp-vammaisia henkilöitä sellaisiksi. Osalla vamma voi olla niin lievä ettei sitä edes huomaa jollei henkilö itse näytä.
aatu oli oikeessa. ei pitäis antaa yhtää siimaa näille, ja pitäis viedä vaan.........
Riippuu varmaan missä yhteydessä ja mikä asia on, omia oikeuksiaan saa puolustaa, en nyt tarkoita tätä kuvaamaasi episodia - se menee eri kategoriaan. Kuulostaisi enemmän aspergeriltä jos joku takertuu asioihin ja suuttuu. Vamman vaikutuksesta ei tietoa, missä osassa kroppaa se vamma on kullakin ihmisellä. Mistä se näkyisi ulospäin mikä vamma on kyseessä?
Totta kai myös tunnesäätelyn alue on voinut vammautua samalla kuin liikettä säätelevä alue. Sanoisin, että vammautuneilla aivoilla on aina suurentunut riski myös muihin aivoperäisiin ongelmiin oli ne sitten käytöksen haasteita, keskittymisen haasteita, epilepsiaa, aistivammoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikku lapsetkin suuttuu herkästi ja näyttävät sen.
Miten cp-vammainen on verrattavissa pikkulapseen?
Sama taso älyllisesti.
Olen tavannut elämässäni yhdeksän cp-vammaista, 8 heistä on olleet mukavia ja ystävällisiä, yksi kiukkuinen.