Onko kenelläkään miestä,joka soittaa tai tapaa vanhempiaan ihan jatkuvasti?

miestäni ei se häiriste yhtään, päinvastoin, hän pitää äidistäni ja muista sukulaistani.

Lomankin vietin melkein kokonaan äitini luona, olen tehnyt niin joka vuosi.

Meillä on tosin mökki siellä ja sisaruksenikin asuvat siellä. Mies oli töissä eikä hänellä raukalla ollut edes lomaa tänä kesänä.

Erosimme juuri tuon asian takia. Varsinkin kun mies oli aina äitinsä puolella joka asiassa. Äiti oli mielestäni kauhea harppu.



Ei toi ole aikuisen miehen hommaa!

saadaan onnistumisen tunteita itse selviytymällä. Ehkä näitä " miehiä" äiti on hoitanut niin antaumuksella että itsenäistymisprosessi ei ole päässyt etenemään terveellä tavalla.



Aikuistuttuaan ja pariuduttuaan terveellä ja normaalilla itsetunnolla varustettu mies ei tarvitse jokapäivä äidin hyväksyntää, hoivaa ja läheisyyttä. On oman perheen aika, eriytyminen lapsuuden perheestä ja omistautuminen omalle perheelle.



Välit vanhempiin pidetään hyvinä, kysellään kuulumisia silloin tällöin, mutta tuollainen jatkuva yhteydenpito kuulostaa suorastaan hieman sairaalta.

On kivaa, kun isovanhempiin on läheiset ja ystävälliset välit, mutta suvun sisällä on pakko olla jotain hierarkiaa, että juttu toimii. Siis että aikuiselle ihmiselle oma ydinperhe on ykkönen, ja vasta sitten tulee lapsuuden perhe. Vaimon asiat eivät kuulu miehen vanhemmille, eikä vaimon tule saada tietää perheen sisäisistä asioista muilta ihmisiltä kuin mieheltään. Ja missään tapauksessa ei ole ok, että lapset ovat isovanhemmilla reissuissa mukana, ilman että molemmat vanhemmat ovat siitä tietoisia!!!

Ei hyvien välien pitäisi tarkoittaa tuollaista symbioosissa elämistä. anoppi on leski, ja takertuu tosi tiukasti poikaansa. Mulla on ihan hyvät välit vanhempiini, mutta ei me koko ajan soitella, jos ei ole mitään varsinaista asiaa. Lastenlasten suhteen äitini tuntee jääneensä toissijaiseen asemaan ja on siitä pahoillaan. Muutimme lähelle anoppia, joten yhteydenpito hänen kanssaan on jatkuvaa. Omat vanhempani asuvat kauempana.

loistavat ja läheiset välit :)



Oma isäni on kuollut ja mutsi asuu Jenkeissä (joskin hänenkin kanssa pidetään päivittäin yhteyttä ja nähdään suht usein), ehkä siks miehen vanhemmat ovat tärkeitä :)



Mä olen ainakin erittäin onnellinen, että meidän lapsilla on läheiset ja lämpimät välit isovanhempiin, koska monilla tätä mahdollisuutta ei ole. Ja eikä mun mies ole mikään mammanpoika joka ei pärjäis ilman mutsiaan, mutta mä olen ainakin ylpee, et heillä on niin hyvät välit :)

Sen pitää aina tietää missä mennään ja kenen kanssa. Soittelee ja varmistelee ollaanko päästy perille kun ollaan esim jossain reissussa. Mun miehen mielestä se on ihan hyäksyttävää, mutta minulla alkaa mitta pikku hiljaa täyttyä. En kestä, että meitä vahditaan kuin jotain teini-ikäisiä.

Mieheni ei selvästikään ole päässyt äidistään ' eroon' , äitinsä silittää jopa mieheni paidat jos minä en niitä silitä.

Ihan totta, minkä mammanpojan kanssa olen oikein mennyt naimisiin??? Olisi pitänyt tajuta jo aikaisemmin....

Jos ei poika soittanut vanhemmilleen, vanhemmat soittivat pojalle.

Vähintään kerran päivässä. Ja muksu oli siellä jakuvasti, kun olin töissä. Ex-appi jopa puhutteli ex-anoppiani lapseni äitinä. Että ymmärrän hyvin huoltasi. Ja sitten tollaisista pitäs olla onnellinen. Ei kyllä pysty.

Voimia ystäväiseni. Pidä puolesi. Minä en osannut ja tuli ero.

Anoppi asuu naapurissa ja niillä on mieheni kanssa tosi läheinen suhde. Omaisuusasioista mä en tiedä mitään, kun ne hoitavat sellaiset asiat keskenään. Muakin joskus ärsyttää, mutta minkäs teet...

Miehen pitäisi olla enemmän sitoutunut vaimoonsa kuin vanhempiinsa, sillä vaimo ja lapset ovat aikuisen miehen ensisijainen perhe ja lojaliteetin kohde.

Olisin voinut kirjoittaa tuon tekstisi niin osui kohdalleen kaikki. Minunkin miehen vanhemmat omivat lapseni täysin ja mieheni lähtee aina heidän luo kun minä olen pois. Asuvat kaikenlisäksi 5 km päässä meistä. Tulevat itsekin meille kuin omaan kotiinsa, keittelevät kahvia, ottavat jääkaapista kahvimaitoa itse jne.

Kukaan muu ei ymmärrä miten rasittavaa se voi olla.

Olen jopa uhkaillut miestäni erolla, jollei hän pääse omista vanhemmistaan kauemmaksi.

asutaan alta km päässä miehen vanhemmista ja joka ikinen päivä miehellä on sinne jotain asiaa. Monesti syy kuulostaa ihan järkevältä, mutta sitten jos olen itse myöhemmin lähtenyt perään kun ei ala kuulua takas niin siellä sitä vaan vietetään aikaa " perheen" kanssa. Kun oma perhe odottelee miestä takas. Joka tekee reissuhommia, joten muutenkin viettää vähän aikaa lasten kanssa. Kaikista asioista pitää aina kysyä miehen vanhempien mielipide ja mikäli ollaan tehty jotain ilman heiltä kysymistä niin melko varmaa on että huomaan kohta olevani yksin enää sitä mieltä mitä aluksi oltiin yhdessä päätetty miehen kanssa. Kai siinä on jotain ironiaa että pappi puhui vihkiessä siitä miten naimisiin mentäessä syntyy uusi perhe, jolloin " vanha" perhe jää taakse, mutta kuitenkin tukien uutta perhettä. Joopa joo, mutta olispa jo kiva huomata se meidän uusikin perhe...

Meillä muuten käy aina niin että jos mies jää lastenvahdiksi niin hän menee lapsen kanssa mummolaan jossa mummo hoitaa lapsen ja sitten saankin kuulla pitkän aikaa siitä kun herra joutui silloinkin lasta vahtimaan.. (voisin joskus saada jotain korvausta itsekin siitä että olen lapsen kanssa naimisissa..)

voi miten helpottavaa onkaan löytää kohtalontovereita! Oma mieheni on juuri tuollainen ja kieltämättä asia vaivaa minua aikalailla. Meilläkään anoppilaan ei ole matkaa kuin n.1km.

mutta minkäs teet asialle, et minkään..

Se ei ole meidän perheeltä mitenkään pois. Kuitenkinme -minä, lapset ja mies ollaan ykkösiä toisillemme. Emme kärsi huonosta itsetunnosta, emme koe asemaamme uhatuksi, emme ole mustasukkasia toistemme vanhemmille tai aikasemmalle elämälle.

tuollainen takiaiselämä. Onneksi mies ei ole ihan niin kiinni vanhemmissaan kuin vanhemmat hänessä.



Ole tiukkana ja pidä puolesi.

Kuulostaa, että tuollainen mies ei halua kuulla, mikä hänessä on vikana. Sillä jos hän myöntäisi toimivansa mitenkään oudosti, niin siitä seuraisi hänelle vaivaa ja hankaluutta. Pitäisi alkaa hoitamaan lapsia ihan itse ja vaivautua muodostamaan mielipiteensä aivan omilla aivoillaan. Kuka tuollaiseen epämiellyttävyyteen vapaaehtoisesti lähtisi.



Kyllä on joillakin napanuora ihan ylitiukasti kiinni. Sen verran itsellänikin on tilanteesta kokemusta, että mies tapaa vanhempansa päivittäin olosuhteiden pakosta. Ja siinä sitten tulee kertoneeksi kaiken maailman asiat heille. Ja minä saan jatkuvasti olla sanomassa, että mulle ei oo ookoo, että ne tietää meidän perheen kaikki asiat. Minä kaipaan hieman yksityisyyttäkin ja sitä, että jotkin asiat pysyvät perheen sisällä. Ei anopin ja apen tarvi tietää mun jokaisen lääkärikäynnin syytä, eikä ne tee mitään sillä tiedolla, että kävin tänään ostamassa kananmunia. Ihan oikeesti olis joskus kiva käydä edes kaupassa ilman, että siitä raportoidaan eteenpäin.



Mutta meillä kyllä mies on oppinut ihan kiitettävästi sen, että meidän perhe on erillinen ja oma kokonaisuutensa, johon isovanhemmat eivät kuulu sisälle vaan ovat rinnalla kulkijoita.

Omalle äidille soitetaan monta kertaa päivässä. Lapsi ei kyllä ole siellä jatkuvasti, vaan anopilla päivittäin hoidossa. Eli oman lapsen hoitaminen ei tätä äitiä kiinnosta yhtään. En käsitä alkuunkaan tuota maailmaa. Mikä merkitys tuollaisen ihmisen elämällä on, kun lapsen kasvattavat muut, eikä aivoistaan saa puserrettua pienintäkään ajatusta ilman äidille soittamista.

Itselläni on myös ja se ei ole mitenkään pois omilta vanhemmiltani. Lapsillani asiat ei ole ihan yhtä hyvin.

-ap