Äidin vanhemmilla on suurempi oikeus lapsenlapseen kuin isän vanhemmilla?

Suurin osahan maailmasta ajattelee toisinpäin: lapset kuuluvat isälle ja isän suvulle. nainen muuttaa kotoansa naimisiin mennessään jne.

Joten kai muutamassa maassa voi ajatella toisinkin päin.

t. pojan äiti

Suurinta osaa anopeista ei voisi vähempää kiinnostaa miniän kakarat.

Kaiketi se menee niin että nainen pitää enemmän yhteyttä omiin vanhempiinsa -> äidin  vanhemmat läheisempiä lastenlasten kanssa.

Ainakin omassa tuttavapiirissäni miehet ovat todella laiskoja pitämään yhteyttä omaan sukuunsa joten sen puolen sukulaiset ovat jääneet etäämmiksi.

Sama sukunimi yhdistää enemmän. Näin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Kaiketi se menee niin että nainen pitää enemmän yhteyttä omiin vanhempiinsa -> äidin  vanhemmat läheisempiä lastenlasten kanssa.

Ainakin omassa tuttavapiirissäni miehet ovat todella laiskoja pitämään yhteyttä omaan sukuunsa joten sen puolen sukulaiset ovat jääneet etäämmiksi.

Ja sitten kun mies pitää yhteyttä vanhempiinsa, hänen pitäisi katkaista napanuora ja lopettaa äidissä roikkuminen...

Vierailija kirjoitti:

Suurinta osaa anopeista ei voisi vähempää kiinnostaa miniän kakarat.

😂😂😂 Jessus! Mulle ainakin miniän "kakarat" on myös mun poikani "kakaroita".

Ovat erittäinkin rakkaita minulle!

Suomessa isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa. 

Pohjautuu evoluutioon? Tutkitusti läheisin isovanhemmista on äidinäiti, sitten äidinisä, isänäiti ja viimeisenä isänisä. Äidinäiti voi olla 100% varma, että tytär on hänen biologinen jälkeläisensä ja tämän lapsi taas tyttären jälkeläinen. (Luovutetut sukusolut ja kohdunvuokraus yms. ovat tämän ulkopuolella) Äidinisä ei voi täysin luottaa, onko hän tyttärensä biologinen isä, mutta tyttären biologinen äitiys on varmaa jne. Huonoimmassa asemassa on siis isänisä, joka ei voi tietää onko todella poikansa isä tai onko poika lapsenlapsen oikea isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiketi se menee niin että nainen pitää enemmän yhteyttä omiin vanhempiinsa -> äidin  vanhemmat läheisempiä lastenlasten kanssa.

Ainakin omassa tuttavapiirissäni miehet ovat todella laiskoja pitämään yhteyttä omaan sukuunsa joten sen puolen sukulaiset ovat jääneet etäämmiksi.

Ja sitten kun mies pitää yhteyttä vanhempiinsa, hänen pitäisi katkaista napanuora ja lopettaa äidissä roikkuminen...

Tähän!

Jotkut naiset ei hyväksy sitä millään, että mies pitää välejä omiin sukulaisiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa. 

Miten niin Suomessa? Missä sitten on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa. 

Miten niin Suomessa? Missä sitten on?

Tarkoitin juridisesti. Tilanteissa, joissa lapsen toinen vanhempi on kuollut tai eron jälkeen etävanhempi ei syystä tai toisesta ole kykenevä tai halukas ylläpitämään lastensa suhteita omiin vanhempiinsa. Tästä aina silloin tällöin keskustellaan mediassa, että pitäisikö Suomessakin olla asiaan lainsäädäntö,  mutta nyt en muista, mitä ne maat ovat, joissa on myös isovanhemmilla lakisääteinen tapaamisoikeus noissa em tilanteissa. 

Minun anoppini on avoimesti myöntänyt minulle, että tyttären lapset ovat aina luontaisesti läheisempiä kuin pojan lapset (miksi?) ja voivotellut, että on kurjaa kohdallani, että äitini sattuu olemaan invalidi ja asumaan kaukana eli hänestä ei ole yhtään apua. Minulla on poika ja tyttö ja todellakin aion itse pyrkiä olemaan tasapuolinen mahdollisten lastenlasten kanssa olemisessa, koska tämä on kurjan tuntuista ja erityisen ikävää lasteni kannalta. He ovat jo ihmetelleet, miksi serkut ovat tosi usein mummolassa, yötäkin, ja he itse pääsevät sinne vain harvoin eikä koskaan yöksi. Miksi muka tyttären lapset ovat tärkeämpiä ja läheisempiä kuin pojan lapset, vaikka geneettisesti molemmat ovat yhtä läheisiä?

Tyttären vanhemmat voivat olla täysin varmoja, että tyttären lapsi on heidän lapsenlapsensa. Pojan vanhemmille voi aina jäädä asiasta pieni epäilys. Näin siis kun on kyse "luomulapsista".

Eiköhän se riipu kuitenkin perheestä. On tuttavapiirissä niitä joille isän suku läheisempi ja niitä joille äidin suku. Välimatkan ja aikuisten lasten välit vanhempiinsa vaikuttaa. Joskus myös toisen suku voi jyrätä. Kummityttöni ristiäisissä juhlakalu oli vain ja ainoastaan isän puolen suvun syleissä. Äidillä oli silmin nähden paha mieli, mutta on liian kiltti ihminen.

Jos miniä-anoppi -suhde ei toimi, niin usein molemmissa on peiliin katsomista. Meillä on mielestäni ollut yhtä läheiset välit molempiin sukuihin, tosin emme ole kovin "sukurakkaita" siinä mielessä että kummankaan perhe ei erityisen paljon osallistu elämäämme, mutta toki vierailemme mummojen luona.

Esikoisen syntyessä minun ja anopin välit olivat kovilla. Uskon että hän pelkäsi jäävänsä ulkopuolelle lapsen elämästä, ja sitten käyttäytyi typerästi. Yritti vähätellä minua äitinä ja omi vauvaani. Jos olisimme olleet läheisemmin tekemisissä, niin välit olisivat varmaan menneet poikki. Nielin aika paljon, mutta tein kyllä tujusti selväksi kuka tässä on lapsen saanut, ja nykyään välit ovat mainiot. Anoppi on löytänyt mummon roolin, ja antaa minun olla äiti.

Tarkoitan vain, että anoppi-miniä suhde on muutenkin vähän arka suhde, ja kun miniästä tulee äiti niin anoppi voi kyllä pilata välinsä, jos ei osaa olla hienotunteinen. Anopeilla on tuolloin tunteet pelissä, kun voi pelottaa ettei hänestä tule kovin tärkeää lapsenlapselle, ja tämä voi vetää ylilyönteihin. Kuitenkin miniä on se synnyttänyt ja imettävä osapuoli, jolla on biologisestikin tosi herkkä aika vauvan kanssa. Ei siihen väliin oikein yli-innokas mummo mahdu, oli kumman puolelta tahansa. Äidinäiti kun voi olla varmempi omasta asemastaan, ja tämän vuoksi hän uskaltaa pitää sopivan pesäeron vauvan syntyessä. Ymmärrystähän vaaditaan kaikilta osapuolilta, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on, että paljolta riidalta säästytään kun hormoneissa olevalle äidille viedään tuomisiksi pullaa ja "voi kun vauva katsoo äitiään kauniisti" neuvojen ja "annappa tänne se minun kulta/tyttö/poika" sijaan. En tiedä miten muut ovat kokeneet vauvavuoden, mutta minulla ainakin on ollut jokaisen kanssa hieman alkukantainen (ja luonnollinen) omistushalu, vaikka en ole kenellekään pahasti ärähtänytkään.

Ei niillä suurempi oikeus ole, mutta isän vanhemmat eivät voi tietää varmuudella, että onko lapset heidän poikansa lapsia vai ei. Äiti yleensä tiedetään varmuudella.

Vierailija kirjoitti:

Tyttären vanhemmat voivat olla täysin varmoja, että tyttären lapsi on heidän lapsenlapsensa. Pojan vanhemmille voi aina jäädä asiasta pieni epäilys. Näin siis kun on kyse "luomulapsista".

Eli lähtökohta on aina, että miniä on pettänyt? Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osahan maailmasta ajattelee toisinpäin: lapset kuuluvat isälle ja isän suvulle. nainen muuttaa kotoansa naimisiin mennessään jne.

Joten kai muutamassa maassa voi ajatella toisinkin päin.

t. pojan äiti

Ei sinustakaan uskoisi, että olet äiti tai ylipäänsä aikuinen, niin lapsellista ja älyvapaata perustelua omille itsekkäille motiiveille.

Jos Lähi-Idässä ja Afrikassa isän suvulla on yksinoikeus lapsiin näin halutessaan, niin mitä helv**** sillä on tekemistä sen kanssa, miten asiat ovat tasa-arvoisessa Suomessa?

Ei ihme, että häiriintyneitä lapsia on niin paljon kun vanhemmat ovat tuota tasoa kuin sinä.

Ei, nyt haukut väärää puuta ja annat itsestäsi häiriintyneen kuvan.

Kyllä "Pojan äiti" on oikeassa. Isän suurempien vanhemmanoikeuksien kunnioittaminen näkyy siinä että perinteisesti kahden eri kansalaisuutta edustavan vanhemman lapsi on saanut lähes automaattisesti isän kansalaisuuden yleensä kaikkialla. Vielä jokunen vuosikymmen sitten valtaosassa maita, äidillä ei välttämättä ollut oikeutta antaa kansalaisuuttaan lapselleen tai sitä piti erikseen hakea.

Suomessa lakia on viime vuosikymmeninä muutettu 1990-luvulta, niin että suomalaisella äidillä alkaa olla samat oikeudet kuin suomalaisella isällä (silloin kun puoliso on ulkomaalainen) kansalaisuuden välittämisessä lapselleen.

Meillä kuitenkin maan sisällä ehkä idässä lienee perinteisesti kulttuurisia käsityksiä, joiden mukaan äidin sukujohto olisi ollut lapselle määrävämpi, esim. tämä näkyy siitä että on erikseen termit 'setä' ja 'eno'. Sen sijaan lännessä on selvästi isän suku ollut tärkeämpi, koska sitä kautta perittiin maatila. Lännessähän on vaikuttanut voimakkaammin Ruotsin maanlaki jo keskiajalta ja sehän tietysti on ollut isä-keskeinen.