Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on ollut jo jonkin aikaa ikäkriisi, ja olen vielä nuori aikuinen...
04.01.2017 |
En ymmärrä mistä tämä johtuu. Join alkoholia ekan kerran joskus 15-16-vuotiaana, kävin kotibileissä, seurustelin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana ja suhteesta ei kyllä puuttunut teinidraamaa. Jätin poikaystävän ja vaihdoin lennossa toiseen. Olen siis kokenut asioita ihan kivasti, mutta miksi ihmeessä kriiseilen?
Totuus on se, että voisin ulkonäköni puolesta soluttautua teiniporukkaan, koska näytän niin nuorelta. Mutta tuntuu hurjalta katsoa niitä "itseni näköisiä" teinixejä kauppakeskuksissa norkoilemassa ja tajuta, kuinka paljon heillä ja minulla on oikeasti ikäeroa. Joskus jopa koen, että olen samalla aaltopituudella teinien kanssa ja ymmärtäisin heidän juttujaan liiankin hyvin, ottaen huomioon ikäni. Tosin kaikki yolo swagit ja äänekäs huomionhaku aiheuttaa vain myötähäpeää. Eli olen minä jonkin verran kuitenkin kasvanut niistä ajoista :-)
Muistelen haikeudella sitä turhanpäiväistä norkoilua pitkin kauppakeskuksia ja kavereiden kanssa juoruilua. Mehukkaat juorut olivat aina parhaita puheenaiheita ja niitähän myös riitti. Alkoholin juominen oli jännää, samoin satunnaiset tupakan maistamiset kavereilta. Nykyään olla möllötän ja haikailen typerien teinivuosien perään. Joskus mietin, että jos olisin vielä sen yhden kaverin kanssa väleissä, mitä mahtaisimme tehdä nykyään yhdessä? Meidän välimme menivät vähän tyhmän teinidraaman vuoksi, mutta en oikeastaan enää erota, kuinka paljon siinä oli pelkkää draamaa ja kuinka paljon todellista yhteensopimattomuutta. Aika kultaa muistot, tai ainakin hämärtää niitä. Melkein jopa tekisi mieli ottaa yhteyttä, mutta olisiko sekään sitten fiksua. Mitä jos tajuaisin heti, ettemme todellisuudessa sovi kavereiksi. Sittenkö vain sanoisin uudestaan heipat... Tökeröähän se olisi. Kaipaan "aikuista" elämää eli opiskelua (olen hakemassa hetken päästä yhteen kouluun) ja töitä, mutta vastapainoksi kaipaisin sitä huoletonta teineilyä, juoruilua ja nauramista typerille asioille yhdessä jonkun kanssa. Mutta ei kai se enää olisi sopivaa, luulen... :(
Miks ihmeessä kriiseilen näin... tämä on aivan hullua... Onkos muita samassa veneessä ja miten pärjäätte kera kriisinne?
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
No ensimmäinen ikäkriisi on murrosikäsenä, sitten teininä, varhaisaikuisuudessa, myöhemmässä aikuisiässä jne. Se on ihan normaalia. Oisko sulla identiteettikriisi menossa?
En osaa sanoa. Teininä en tykännyt yhtään näyttää ikäistäni nuoremmalta, koska lähestyin täysi-ikää ja minua kohdeltiin kuin lasta. Nykyään olen sitten vain aavistuksen vanhemman näköinen kuin silloin, ja voisin mennä fiksusta teinistä. Mutta enää en teini ole enkä teiniksi muutu. Minua ei kiinnosta lipittää viiniä ja keskustella henkeviä kynttilänvalossa, mieluummin hengailisin vaikka siellä kauppakeskuksissa ja juoruilisin kaverin kanssa. Mutta kaipa tuo olisi jo vähän noloa tämän ikäiseltä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minkä ikäinen sitten olet, ap? Pitäisin myös mielessä, että usein sitä omaa ikääntynyttä ulkonäköään ei huomaa samalla tavalla, mitä muut huomaavat. Itse olen hieman alle 30, enkä kyllä missään olosuhteissa kaipaa teini-iän.. juuri kaikkea tuota, mitä kuvasit. Nautin siitä, että on rahaa ja voin käyttää sitä ja onneksi nykyisin on tarvittavat aineet+leikkaukset tarvittavaan silotukseen.
Alue: Aihe vapaa
No ensimmäinen ikäkriisi on murrosikäsenä, sitten teininä, varhaisaikuisuudessa, myöhemmässä aikuisiässä jne. Se on ihan normaalia. Oisko sulla identiteettikriisi menossa?