Muita erakkoäitejä?

Olen ääri-introvertti. En todellakaan käy missään sosiaalisissa tapahtumissa. Lapset on kyllä päivät päiväkodissa, siellä saavat ihan tarpeeksi sitä sosiaalisuutta. Illat ja viikonloput me olemme kotosalla.

Jos et opeta lapsille kanssa käymistä muiden ihmisten kanssa, sulla ei ole kohta yhtään lastenlasta eikä lapsilla ystäviä saatikka poika- tai tyttöystäviä?!

Oot sika nolo. Mitä teet kun lapset lähtee kotoa? 

Vauva-aikaan lapsi oli allergioiden vuoksi niin itkuinen, että ei sen vuoksi käyty missään. Elämä kun rauhoittui, niin en enää tullut edes ajatelleeksi, että jossain "pitäisi" käydä.

Pihalla en ole tutustunut kehenkään; olemme hyvin erilaisia. En osaa jutella jonkun kanssa vain siksi, että meillä on lapsia ja asutaan samassa talossa.

Avoimessa päiväkodissa oli ahdistavaa. Valmiita pikku mammaryhmiä, johon tällainen introvertti ei pääse mitenkään. Lapsi käy kerhossa ja lisäksi on pari tuttavien lasta, joita tavataan ehkä kerran kuussa. Riittää meille. Perheet on erilaisia.

Oon aina ollut samanlainen. Yhtä tuskaa kaikki vanhempainillat, päikyn ja koulujen juhlat. Välttelen isoissa kaupoissakin käyntiä. Välillä harmittaa kun  sosiaalinen elämä on mies ja lapset.

Silti reippaita ja ei yhtään ujoja lapsia minulla. Voisko sekin vaikuttaa että lapsilla on sosiaalista elämää ja tunteita näytetään kotona paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Jos et opeta lapsille kanssa käymistä muiden ihmisten kanssa, sulla ei ole kohta yhtään lastenlasta eikä lapsilla ystäviä saatikka poika- tai tyttöystäviä?!

Oot sika nolo. Mitä teet kun lapset lähtee kotoa? 

Höpö, höpö. Oma äitini on introvertti, emmekä käyneet paljon missään. Löysin kavereita taloyhtiön pihalta, koulusta ym. Ihan normaali kahden lapsen äiti minusta on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Jos et opeta lapsille kanssa käymistä muiden ihmisten kanssa, sulla ei ole kohta yhtään lastenlasta eikä lapsilla ystäviä saatikka poika- tai tyttöystäviä?!

Oot sika nolo. Mitä teet kun lapset lähtee kotoa? 

Mitä ihmettä... Itse kasvoin ihan syrjäseudulla maanviljelijäperheessä, eikä tosiaan kauheasti vieraita ihmisiä ennen kouluikää nähty. Silti minusta ja veljestäni on tullut ihan tavallisia ihmisiä, perheetkin perustettu. Emme koskaan ole edes olleet ujoja tai arkoja tms.

Älkää taas nyt wannabe-erakot...

Mikä siinä on niin hienoa, siinä "erakkoudessa", joka ei kuitenkaan juuri kenenkään kohdalla toteudu? Palava halu olla erilainen ja sitä kautta parempi kuin muut?

Te naimisissa olevat perheenäidit ette ole erakkoa nähneetkään, tuskin olette edes introverttejä.

Minua vanhempien introverttiys harmitti, koska en oikein koulustakaan saanut kavereita. Olisi ollut ihanaa, jos olisi ollut tuttavaperheitä.

Esikoisen vauva-aikaan jaksoin olla sosiaalinen, nyt kahden kanssa ollaan aika paljon keskenämme tai jo entuudestaan tuttujen kanssa. Omien kokemusteni takia pidän tärkeänä, että lapsille tulee kavereita vanhempien kautta. Mutta jos niitä ei jaksa/halua hankkia tai löydä, niin eipä siinä mikään varmaan pilalle mene. 😊

Vierailija kirjoitti:

Älkää taas nyt wannabe-erakot...

Mikä siinä on niin hienoa, siinä "erakkoudessa", joka ei kuitenkaan juuri kenenkään kohdalla toteudu? Palava halu olla erilainen ja sitä kautta parempi kuin muut?

Te naimisissa olevat perheenäidit ette ole erakkoa nähneetkään, tuskin olette edes introverttejä.

Terve vaan provo Porvoosta.

Vierailija kirjoitti:

Älkää taas nyt wannabe-erakot...

Mikä siinä on niin hienoa, siinä "erakkoudessa", joka ei kuitenkaan juuri kenenkään kohdalla toteudu? Palava halu olla erilainen ja sitä kautta parempi kuin muut?

Te naimisissa olevat perheenäidit ette ole erakkoa nähneetkään, tuskin olette edes introverttejä.

Haha :D ei introvertit yritä mitään olla,se on luonteenpiirre siinä missä joillakin muilla sosiaalisuus.

Itse myös vältän vanhempainiltoja, vierailuita ym.mutta lapsi on hyvinkin sosiaalinen paketti :) Enempi lapsi kärsii mielestäni jos vanhempi vetää itsensä piippuun yrittämällä olla jotain muuta kuin on.

Minä en edes varsinaisesti ole introvertti, mutta en näe että mun pitäisi viettää aikaa ihmisten kanssa vain siitä syystä että heilläkin on pieni lapsi. Mulla on omat kaverit ja perhe ja se riittää. Kerhoissa ne äitylit jaksaa iänkaiken jauhaa jostain vaipoista ja soseista. Krooh.

Minä olen erakkoäiti, koska en pidä lapsista enkä äiti-ihmisistä.

Introverttina unelmoin elämästä maalla, ei naapureita lähellä. Lähiöelämä on melko tuskallista, missään ei oikeastaan saa olla rauhassa. Lenkkipolulla paljon vastaantulijoita, liikenne täällä lähiössä on paljon vilkkaampaa kuin oli ruutukaava-alueella keskustassa sivukadulla! Ei koskaan enää lähiöön. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Introverttina unelmoin elämästä maalla, ei naapureita lähellä. Lähiöelämä on melko tuskallista, missään ei oikeastaan saa olla rauhassa. Lenkkipolulla paljon vastaantulijoita, liikenne täällä lähiössä on paljon vilkkaampaa kuin oli ruutukaava-alueella keskustassa sivukadulla! Ei koskaan enää lähiöön. Ikinä.

Kummallista kyllä, keskustassa asuessa ihmisten läheisyys ei häirinnyt, koska siellä osataan olla yksin yhdessä ja siellä on täysin erilainen tunnelma. Lähiössä ei saa olla samalla tavalla anonyymi eikä rauhassa. Maalla saisi olla taas ihan rauhassa ja olisi hiljaista.

No nimenomaan lasten vuoksi kävin pakolla perhekerhoissa. Yhtään ystävää en sieltä saanut. Mutta edes jotkut vanhemmat ovat sitten kasvoilta tuttuja, kun koulu alkaa ja luokassa pitäisi tehdä yhteistyötä.

Ihana helpotus on sitten, kun koululaiset vähitellen alkavat kutsua kavereita kylään ihan itse, eikä äidin tarvitse järjestää mitään. Kunhan vain olen kotona ja laitan kaikille välipalan. Meille saakin aina tulla, vaikka se melu ja hässäkkä rasittavaa onkin. Yritän vain pysyä pois tieltä ja nautin siitä, että lapset ovat kuitenkin oppineet hoitamaan itse sosiaalisuutensa. Tuttavaperheitä meillä ei käy kuin hyvin satunnaisesti ehkä kerran vuodessa. Mutta sukulaiset tulevat synttäreille, siellä on serkkuja sitten kavereiksi.

Onpa kiva kuulla, että on kohtalotovereita.

Up