Te joiden kumppanilla on vaarallinen työ

Kaikkeen tottuu

Se auttaa, että ihan käytännön asiat ovat kunnossa: vakuutukset ja toimintasuunnitelma pahimman varalle. Ja sen tajuaminen tilastojen kautta, että vaikka kuolemantapauksia sattuu, niin on ne silti tosi harvinaisia.

Luotan mieheni ammattitaitoon. Kuitenkin muistaen sen että jopa parhaimmalle työntekijälle alalla voi käydä se huonompi homma.

Lapseni on kouluttautumassa vaaralliseen ammattiin. Mietityttää se äitiäkin.... mutta yritän olla huolestumatta ja luottaa siihen, että koulutus opettaa niin turvalliset käytännöt kuin mahdollista. Ja että erilaisia tapahtumia kuitenkin aika harvoin kai tapahtuu... toisaalta autonkin alle voi jäädä vaikka siinä kotikadun suojatiellä itse kukkin. Yritän olla myös stressaamatta häntä sillä, että pitäisi vielä tuntea huonoa omatuntoa siitä, että huolestuttaa perhettään. Työ on kuitenkin sellainen, mihin aina halunnut, lapsuuden unelma-ammatti ja motivaatio siihen on kova. 

Ei sitä kiinnosta. Koulutettuna se on sitä mieltä että jos jotain sattuu niin omapa on vikasi,mitäs aloit tuohon työhön. Sama asenne kaikkeen muuhunkin.

Vierailija kirjoitti:

Se auttaa, että ihan käytännön asiat ovat kunnossa: vakuutukset ja toimintasuunnitelma pahimman varalle. Ja sen tajuaminen tilastojen kautta, että vaikka kuolemantapauksia sattuu, niin on ne silti tosi harvinaisia.

Totta, onhan ne harvinaisia. Mulle tää on vaan sen verran uutta että en osaa vielä suhtautua. Silti tää ei ole mulle ihan sama asia kuin se, että auton alle voi jäädä kotikadulla. Tajuan sen ajatuksen tietysti, mutta sitä ei osaa odottaa ja pelätä. Mutta kun toinen on yövuorossa ja tietää että siellä voi olla yhtä sun toista liikenteessä, mua pelottaa. Ainakin vielä, ehkä tähän sit tottuu.

Kiitos muillekin perspektiivistä.