Koetteko ruoanlaiton raskaana?

En koe.

Rakastamme hyvää ruokaa ja teemme ruuan aina alusta saakka itse, einespäivä (pakastepizza) on kerran kuukaudessa. Leivon myös usein leipää ja kaiken kahvipullan.

Ruokavieraita meillä käy n 2x kuukaudessa.

Normaalipainoinen/hoikka perhe

En koe, rakastan tehdä hyvää ja terveellistä ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä! Meillä ei käytetä eineksiä ollenkaan, kerran-pari kuussa tosin noutoruokapäivä. 

Välillä. Koululaisten loma-aikoina ja väsyneenä.

Tällä hetkellä koen. Lapsilla on sellainen kausi, että ronklaavat ruuasta koko ajan, joten ruuanlaitto on erittäin epäkiitollista puuhaa.

Kyllä. Ihan mikä tahansa ruoka, vaikka vaan mikrossa lämmitys. Yhden pienen lapsen normaali perhe.

Vihaan sitä ruokalaskua kun yritän tehdä hyvää arkiruokaa.

Jos pitäydyn tavallisessa, yksinkertaisessa/helpossa arkiruuassa, niin ruokalasku pysyy inhimillisenä.

Se olisi kivaa, jos voisi ostaa hyviä raaka-aineita ja kokeilla keittokirjojen ruokia, mutta tämä jatkuva jauhelihan muokkaaminen eri aterioiksi on saanut minut inhoamaan ruuanlaittoa.

Kunpa ruoka olisi Suomessa halvempaa.

En raskaana, mutta ärsyttävänä ajanhukkana. En saa siitä mitään hyviä fiiliksiä itselleni, ja päivässä menee muutenkin hirveästi aikaa pakollisiin juttuihin. Teen terveellisyysnäkökulman takia kuitenkin osan ruoista itse ja isoina annoksina, joista syö monta päivää jne., mutta toisaalta mieluummin nipistän aikaa johonkin omaan mieluisaan harrastukseen kuin väkisin vääntäisin joka ikisen aterian itse.

Teen töitä kotitoimistossa, joten en saa oikeastaan koskaan istua valmiiseen pöytään. Se tympii.

En koe raskaana. Mutta se on tylsää. Onneksi teini tekee nykyään usein meillä ruokaa. Syödään melko perusruokaa, käytetään paljon yrttejä ja mausteita. Ei käytetä eineksiä.

Ei se aina kivaa ole, mutta enpä sitä nyt erityisen raskaanakaan koe. Jotenkin tuntuu, että viihdytämme itsemme kohta hengiltä, kun jokaikinen arkivelvollisuus on niin ylettömän raskas suorittaa... Voihan sitä ruokaa tehdä helpommankin kautta, ei ole pakko hakea mitään ihmeellisiä elämyksiä. Lähinnä voisi lopettaa sen alituisen miettimisen, että onko tämä nyt kivaa ja toteutanko tässä itseäni.

Minulle ruuanlaitto on sterssinpurkukeino ja harrastus. 

Äidilleni taas kokkaaminen oli raskas velvollisuus. Hän oli kolmen lapsen yh, rahaa oli vähän ja joka päivä piti töiden jälkeen keksiä lapsille jotain syötävää. Työ taas oli äidille palkitseva ja tärkeä asia. Rahan vähyys rasitti myös äitiä keittiössä (isä ei osallistunut meidän elatukseen). Aina meillä oli kuitenkin hyvää ruokaa edessä ja joissakin ruuissa äiti oli suoranainen mestari, vaikkei hän itse itseään sellaisena pitänytkään. 

No, sisarukseni ja minä opimme sitten laittamaan ruokaa ja äidin kuorma pieneni. 

Eihän se raskasta ole, mutta tylsää on. Oon vielä niin huono kokki, että tyttären mielestä makkarakeitto ja makaroonilaatikkokin maistuu ihan samalta. Se on jo saavutus:)

On se aika ikävää puuhaa, mutta silti teen ruokani itse. En pidä eineksistä, eikä rahavarat anna periksi syödä ulkona joka päivä.

Rasittavaa on päättää mitä tekee, roudata ainekset kaupasta, kaikki se silppuaminen, ja asuntoon leviävä ruoan haju (minulla on valitettavasti avokeittiö). Sitten pitää tiskata ruoanvalmistusastiat ja usein tulee muutakin sotkua. Lopuksi pakastaa osa ja merkata pakastekirjanpitoon mitä tuli tehtyä (olen siis sinkku ja teen esim. keittoja aina isomman kuin kerta-annoksen). Olisin kiitollinen kokkausintoisesta puolisosta, jolle voisin toimia vain apukokkina.

Kyllä, tai en sitä itse laittamista vaan syömisten suunnittelun. Henkisesti erittäin vaativa asiantuntijatyöni imee minut ihan kuiviin, ja on kauhea tuska ja ahdistus yrittää keksiä mitä laittaa ruoaksi. Usein tuleekin tilattua valmiiksi suunniteltuja ruokakasseja, niin että saa valmiista ohjeesta laittaa.

Tykkään laittaaa ruokaa ja pidän sitä harrastuksena suorastaan. En silti aina jaksa kokata mitään vaan syön eineksiä viikoittain. Ruoanlaitto ei ole minulle mikään moraalikysymys.

Vierailija kirjoitti:

On se aika ikävää puuhaa, mutta silti teen ruokani itse. En pidä eineksistä, eikä rahavarat anna periksi syödä ulkona joka päivä.

Rasittavaa on päättää mitä tekee, roudata ainekset kaupasta, kaikki se silppuaminen, ja asuntoon leviävä ruoan haju (minulla on valitettavasti avokeittiö). Sitten pitää tiskata ruoanvalmistusastiat ja usein tulee muutakin sotkua. Lopuksi pakastaa osa ja merkata pakastekirjanpitoon mitä tuli tehtyä (olen siis sinkku ja teen esim. keittoja aina isomman kuin kerta-annoksen). Olisin kiitollinen kokkausintoisesta puolisosta, jolle voisin toimia vain apukokkina.

Pakastekirjanpito??

En raskaana, mutta ikävänä. Tykkään monista kotiöistä, esim siivoaminen on ihanaa. Mutta ruoanlaitto on pakkopullaa. Mutta pakkohan siihen on ryhtyä useita kertoja viikossa. Onneksi mies tekee yli puolet ruoista.

En tykkää yhtään ruoanlaitosta, mutta emme myöskään syö eineksiä. Onneksi molemmilla on mahdollisuus syödä päivällä lounas ruokalassa. Illalla syödään jotain pakkasesta, jonne valmistan isot annokset ruokaa noin kerran viikossa... En suostuisi kokkaamaan joka päivä, en vaan suotuisi!!

Tiskikoneettomana raskainta on koukkauksesta tulevat tiskivuoret. Eineksiin kanssa tulee parhaillaan riskiä vain yhden haarukan verran.

Myös kokkauksen kuluva aika ärsyttää, mutta kyllä tuo tiski on suurin suu eineksiin sortumiseen. Vuokrayksiössä asun eikä täällä ole edes liitäntää tiskikoneessa, joten näin pitänee jatkaa...

Jos lapsia olisi niin sitten en kyllä enää eineksiä samoissa määrin käyttäisi.

Mitä ruokia te pakastatte? Mitkä säilyy hyvinä?