Ajoin päin punaisia tuleeko sakko?
Eli eile ajoin risteykseen päin, oli vihreät. Juuri kun olin risteyksessä niin vaihtui keltaiset . Aloin hidastaa mutta tajusin ettei ehdi koska olin jo ns suojatiellä siinä vaiheessa joten ajoin sitten risteyksen. Periaatteessa siis kai punaisia päin koska kun olin siis keskellä risteystä vaihtui punaiset. Poliisiauto oli vastapäätä jonossa muutaman auton takana. Eivät kuitenkaan lähteneet perään. Tuleeko silti sakot postissa perässä vai miten? Hävettää suunnattomaati,ikinä en ikinä ole ajanut päin punaisia mutta nyt oli tosiaan sellai en tilanne etten olisi ehtinyt kunnolla pysähtymään ja jotenkin hämmennyin tilanteesta niin että annoin vaan mennä..
Kommentit (45)
Keltaista päin ei saa ajaa mutta vasta punaista päin ajaminen on rangaistavaa. Ja raja menee pääopasteen kohdalla, jos olet jo risteyksessä kun punainen vaihtuu, niin siitä ei tule sakkoja.
Mikäli sulla on Audi tai Skoda, niin voit huoletta ajaa päin punaisia. Liikennesäännöt eivät silloin kosketa sinua.
Niin no olin siis jo risteyksessä kun vaihtui mielestäni. Tiedän ettei päin a eikä keltaisia saa ajaa. Mietin siis eniten että tuleeko sakko. Eli voiko poliisi lähettää sakon jälkikäteen jos on todennut minun rikkoneen sääntöjä?
Punaista päin ajaneilla on nykyään ilmoittautumisvelvollisuus. Sinun täytyy ilmoittautua huomenna paikkakuntasi poliisiasemalla ja maksaa rapsut.
Mikäli et ilmoittaudu, niin sakko tulee postissa tuplana.
Monestihan liikennevalot vaihtuu punaiseksi, kun itse on vasta keskellä risteystä vaikka ihan vihreää ne on näyttäny, kun ekojen valojen ohi on menny. Ei se oo mitään punaisia päin ajamista.
Talvella tulee monesti ajettua keltasia päin, kun ei viiti jäisessä risteyksessä mitään äkkijarrutusta alkaa tekemään
Jos olet jo risteysalueella valojen vaihtuessa niin tietysti jatkat matkaa. Ethän voi keskelle tietäkään pysähtyä tai pakittaa takaisin.
Poliisiautoissa on videokuvaus jatkuvasti päällä, joten odottele postia.
Tuli aika ristiriitaista palautetta nyt.. eli ilmeisesti poliisi om voinut kuvata tilanteen ja lähettää sitten sakot postissa (jos katsoivat vain että menin päin punaisia vaikka siis tosiaan olin jo risteysalueella kun vaihtuivat). Onko tämä siis mahdollista vaikka poliisiauton edessä oli autoja muistaakseni 2? Jännittää vaan tuleeko seiraamuksia, kun ikinä en ole saanut mitään sakkoja tai huomautuksia.. miten pitkään menee että mahd. sakko tulee postissa? Päiviä, viikkoja?
Joo kyllä ne sen pystyy kuvaamaan, lisäksi kun valotolpissakin on kamerat.
Eihän ne pollarit näe milloin vastaantulijoilla valot vaihtuu. Ei pelkoa sakoista.
Vierailija kirjoitti:
Monestihan liikennevalot vaihtuu punaiseksi, kun itse on vasta keskellä risteystä vaikka ihan vihreää ne on näyttäny, kun ekojen valojen ohi on menny. Ei se oo mitään punaisia päin ajamista.
Talvella tulee monesti ajettua keltasia päin, kun ei viiti jäisessä risteyksessä mitään äkkijarrutusta alkaa tekemään
Lähestyt liian suurella nopeudella liikennevaloja jos käy noin.
Olen huomannut että monen mielestä liikennesäännöt lakkaa pätemästä myös jos sataa reilummin lunta.
No voi ei.. eli luultavasti sakko sitten tulee? Mites kun auto ei ole omalla nimellä niin tuleeko se omistajan nimellä vai tunnistaako ne kuljettajan jotenkin? Paljonkohan sakko on?
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne pollarit näe milloin vastaantulijoilla valot vaihtuu. Ei pelkoa sakoista.
Useinmiten ne vaihtuu samaan aikaan.
Kyllähän sieltä sakko tulee, saattaa ajokorttikin lähteä.
Suomessa sakot tulevat kaksinkertaisena jos odotat että ne tulee postilla, suosittelen siis että menet ilmiantamaan itsesi poliisiasemalle niin pääset vähemmällä.
Vierailija kirjoitti:
Tuli aika ristiriitaista palautetta nyt.. eli ilmeisesti poliisi om voinut kuvata tilanteen ja lähettää sitten sakot postissa (jos katsoivat vain että menin päin punaisia vaikka siis tosiaan olin jo risteysalueella kun vaihtuivat). Onko tämä siis mahdollista vaikka poliisiauton edessä oli autoja muistaakseni 2? Jännittää vaan tuleeko seiraamuksia, kun ikinä en ole saanut mitään sakkoja tai huomautuksia.. miten pitkään menee että mahd. sakko tulee postissa? Päiviä, viikkoja?
Vain automaattinopeusvalvonnan rikesakkoja lähetetään postissa. Kaikissa muissa tapauksissa kutsutaan kuulusteluun, jos poliisi ei ole puuttunut tilanteeseen välittömästi.

Apua nyt oikeasti pelottaa.. eli onko nyt kiin että joudun kuulusteluun? Sakko jos tulee niin maksan pois enkä valita, ja jatkossa entistä varovaisemmin liikenteessä. Mutta en kyllä millään toivoisi joutuvani noin paljon poliisin kanssa hankaluuksiin..
Pienemmällä sakolla selviät, kun ilmoittaudut itse sinne poliisiasemalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan liikennevalot vaihtuu punaiseksi, kun itse on vasta keskellä risteystä vaikka ihan vihreää ne on näyttäny, kun ekojen valojen ohi on menny. Ei se oo mitään punaisia päin ajamista.
Talvella tulee monesti ajettua keltasia päin, kun ei viiti jäisessä risteyksessä mitään äkkijarrutusta alkaa tekemään
Lähestyt liian suurella nopeudella liikennevaloja jos käy noin.
Olen huomannut että monen mielestä liikennesäännöt lakkaa pätemästä myös jos sataa reilummin lunta.
No okei, ehkä tuo monesti oli liioittelua. Mutta mulle ainaki aika monesti käyny niin, että vaihtunu just ennen sitä suojatien kohtaa keltaseksi. Turvallisempi vaan jatkaa eikä säikytellä takana ajavaa jollain äkkijarrutuksella. Ja melko pienellä paikkakunnalla ajelen niin ei yleensä oo hirveesti autoja valoissa niin monesti palaa pitkäänki vihreä, jos muista suunnista ei ole tulossa autoja.
Selittelyä ehkä teidän mielestä. Pahoittelen 😇
No ei tule. Jos olisivat pysäyttäneet, tai risteyksessä olisi kamerat, niin sitten olisi periaatteessa mahdollista, mutta jos kuvaamasi on totta, niin ei silloinkaan.