Mitä mieltä olet elämästäni?

Olen ollut yksinäinen niin kauan kuin muistan. Lapsena ei ollut paljoa kavereita, koska asuimme pienellä paikkakunnalla. Koulussa olin kiusattu ja jäin yksin. Kiusaaminen oli kamalaa, mutta sitä seurannut yksinäisyys oli vielä kamalampaa. En nykyään uskalla tutustua ihmisiin paremmin, koska pelkään, että joutuisin kertomaan itsestäni ja menneisyydestäni. Pelkään, että muille paljastuisi se, että minulla ei ole ollut ystäviä ja miten yksin olen ollut, miten syrjäytynyt olen ollut.

Peruskoulun jälkeen olen käynyt lukion ja ammattitutkinnon. Nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa, mutta haluaisin yliopistoon. Noiden vuosien välissä on ollut pari vuotta, etten ole ollut yhtään missään. Olen ollut kotona, vanhempien luona, ja ollut syrjäytymässä. Ne oli tosi pimeitä vuosia. Nykyään häpeän niitä ja ne onkin yksi syy, miksi pelkään uusiin ihmisiin tutustumista. Pelkään, että joutuisin kertomaan niistä. Siitä, miten luuseri olen ollut. Ja mikä parasta, en ole ollut koskaan töissä, parin viikon kesätyötä ja ammattikoulun harjoitteluita(yhteensä n. puoli vuotta) lukuunottamatta.

En ole koskaan seurustellut, en edes suudellut, saati mitään muuta. Olisin kyllä halunnut. Olen chattaillut itseäni vanhempien miesten kanssa jo vuosia. Puhuin niiden kanssa chatissa ja toisinaan myös webcamilla. Olin silloin lukiossa. Nyt jälkeenpäin suurin osa noista ällöttää minua.

Elämä tuntuu tosi raskaalta ja olen edelleen yksinäinen. Se painaa minua. Tuntuu, että kaikki laahaa sen vuoksi. Joskus minun on vaikeaa nukkua. Joskus asiat ahdistaa tosi paljon ja itken sen vuoksi. Koen kuitenkin suurimman osan ajasta elämän ihan siedettäväksi ja joskus fiilis on ihan loistava. Mutta tuntuu, että haluaisin puhua jollekin. En tiedä, kenelle, mutta haluaisin.