Olen hämmentynyt siitä, miten kylmiä kannanottoja täällä on. Koiranvihaajia, hautavälinpitämättömiä, miesvihaajia...

Useampia vuosia av:lla käyneenä en lainkaan ihmetellyt niitä kansainvälisiä empatiatutkimuksia, joissa Suomi oli häntäpäässä.

Suomalaisilta tosiaan puttuu kyky asettua toisen asemaan. Empatiaa.... 

Ei minua vaivaa mikään. Minua eivät vain kiinnosta useimmat ongelmat, joita minulle täysin tuntemattomilla ihmisillä on, ja joihin en voi itse juurikaan vaikuttaa. Minua ei haittaa, jos muita kiinnostaa, mutta itse toivoisin vain, että minut jätettäisiin rauhaan puoskaridiagnosoinnin sijaan.

Miksi kuollutta pitäisi palvoa haudalla? Ihminen säilyy muistoissa muutenkin kuin raahaamalla johonkin tiettyyn paikkaan kukkia ja muuta roinaa.

Miesvihaaja mainittu, muttei naisvihaajaa. Mites ois ihmisvihaaja?

Vierailija kirjoitti:

Useampia vuosia av:lla käyneenä en lainkaan ihmetellyt niitä kansainvälisiä empatiatutkimuksia, joissa Suomi oli häntäpäässä.

Niin, ymmärrän kyllä, että tällainen anonyymi keskustelupalsta aktivoi huutelemaan, mitä sattuu, mutta toisaalta myös peukutuksissa näkyy, miten jotkut vihamieliset kannanotot saavat yllättävän paljon peukkuja. Olen orastavasti huolestunut suomalaisen peruskansalaisen kyvystä nähdä asioita toisen kuvakulmasta ja asettautua myötätuntoiseen henkiseen tilaan.

ap

Kyllä minä osaan asettua toisen ihmisen asemaan. Mutta entä sitten?

Luin äsken tämän aloituksen ja aukaisin seuraavaksi toisen ketjun, jonka aloituksen kopsaan tähän. Ehkäpä tämä auttaa sinua käsittämään asiaa. Otsikko oli jotain, miksei kaikki pidä itseään huippukunnossa.

"Ei se ole edes vaikeaa syödä terveellisesti ja liikkua joka päivä pari tuntia. Arnold sanoo että vuorokaudessa on 24 tuntia, nukut 6 tuntia ja sinulla on 18 tuntia jäljelä. Siinä ajassa ehtii kyllä sen pari tuntia treenata.

Lihavat ja rumat ihmiset ovat ällöttäviä. Treenatut ja terveet ihmiset ovat kauniita."

Vierailija kirjoitti:

Ei minua vaivaa mikään. Minua eivät vain kiinnosta useimmat ongelmat, joita minulle täysin tuntemattomilla ihmisillä on, ja joihin en voi itse juurikaan vaikuttaa. Minua ei haittaa, jos muita kiinnostaa, mutta itse toivoisin vain, että minut jätettäisiin rauhaan puoskaridiagnosoinnin sijaan.

Hyvä on, olen pahoillani, että kirjoitukseni sai sinut ajattelemaan, että tein puoskaridiagnoosin. Mitä itse ajattelet siitä, jos joskus kommentoit täällä suorasukaisen yksiviivaisesti? En tosiaan tiedä Sinusta mitään, enhän tunne sinua, mutta tämä yleisempi ilmiö minua kiinnostaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useampia vuosia av:lla käyneenä en lainkaan ihmetellyt niitä kansainvälisiä empatiatutkimuksia, joissa Suomi oli häntäpäässä.

Niin, ymmärrän kyllä, että tällainen anonyymi keskustelupalsta aktivoi huutelemaan, mitä sattuu, mutta toisaalta myös peukutuksissa näkyy, miten jotkut vihamieliset kannanotot saavat yllättävän paljon peukkuja. Olen orastavasti huolestunut suomalaisen peruskansalaisen kyvystä nähdä asioita toisen kuvakulmasta ja asettautua myötätuntoiseen henkiseen tilaan.

ap

Näkyy tällaista kyllä ihan nimellä ja kuvallakin esim. Facebookin ja verkkolehtien kommentoinneissa. En ikinä unohda, kun Facebookissa oli Aamulehden uutinen, jossa otsikkona oli jotain että joka toinen pakolaisnainen raiskataan matkalla Eurooppaan, ja tässä ensimmäisenä "tykkäyksenä" oli sellainen naurunaama _naisen_ antamana. (No oli sellainen nimi, jonka olin ennenkin huomannut kuuluvan kommentteineen kansalaisten epäempaattiseen siipeen) Järkytyin kyllä, vaikka ei olisi kai pitänyt.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä osaan asettua toisen ihmisen asemaan. Mutta entä sitten?

No, jos jutellaan hetki siitä, mitä toisen ihmisen asemaan asettuminen on. Mitä se sinulle tarkoittaa käytännössä, kun osaat asettua toisen ihmisen asemaan? Miten toinen huomaa, että asetut hänen asemaansa? Miltä sinusta itsestäsi silloin tuntuu, kun huomaat asettuvasi toisen asemaan?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useampia vuosia av:lla käyneenä en lainkaan ihmetellyt niitä kansainvälisiä empatiatutkimuksia, joissa Suomi oli häntäpäässä.

Niin, ymmärrän kyllä, että tällainen anonyymi keskustelupalsta aktivoi huutelemaan, mitä sattuu, mutta toisaalta myös peukutuksissa näkyy, miten jotkut vihamieliset kannanotot saavat yllättävän paljon peukkuja. Olen orastavasti huolestunut suomalaisen peruskansalaisen kyvystä nähdä asioita toisen kuvakulmasta ja asettautua myötätuntoiseen henkiseen tilaan.

ap

Näkyy tällaista kyllä ihan nimellä ja kuvallakin esim. Facebookin ja verkkolehtien kommentoinneissa. En ikinä unohda, kun Facebookissa oli Aamulehden uutinen, jossa otsikkona oli jotain että joka toinen pakolaisnainen raiskataan matkalla Eurooppaan, ja tässä ensimmäisenä "tykkäyksenä" oli sellainen naurunaama _naisen_ antamana. (No oli sellainen nimi, jonka olin ennenkin huomannut kuuluvan kommentteineen kansalaisten epäempaattiseen siipeen) Järkytyin kyllä, vaikka ei olisi kai pitänyt.

Kyllä tällaiset tapahtumat saavat aikaan epäuskoisen inhon itsessäni. Toisaalta haluaisin ymmärtää, miksi joku voi ajatella noin. Millaisia uskomuksia hänellä on pakolaisnaisista. Ei voi ymmärtää...

Tällaiset viestiketjut kuolevat pois, koska näissä yritetään keskustella asiallisesti ja avata ajattelua laajemmin. Ihminen, jolla ei ole kykyä ajatella omia ajatuksiaan, ei pysty käymään tätä keskustelua. On helpompi vaan mennä eteenpäin huutelemaan toisiin ketjuihin, joissa muutkin provosoituvat ja tulee ärhäkkää väittelyä. Tarkoittaako tämä, että me olemme niin tylsistyneitä tunne-elämältämme, että haemme stimulaatiota toisten (ja itsemme) ärsyttämisestä? Koemmeko olevamme olemassa, kun syntyy liikehdintää? Muussa tapauksessa olemme näkymättömiä eikä kukaan reagoi meihin? Kun toimiva yhteisö puuttuu, haluamme silti olla yhteydessä muihin, ja silloin aggressiokin on parempi tapa kuin ei reaktiota lainkaan. Vai?

On jotenkin kyllä todella röyhkeää ja itsekästä, pyytää naapureita luopumaan heidän juhliin kuuluvista asioista, jotta omilla koirilla olisi hyvä olla. Oikea toimenpide olisi itse huolehtia omien koirien hyvinvoinnista, viedä ne muualle, hukuttaa taustameluun, antaa rauhoittavia. Eikä ajatella että kaikkien naapureiden pitäisi muuttaa perinteisiä suunnitelmia koska minä/me ja meidän koirat.

Epäempaattisuutta kyllä, mutta koiranomistajien taholta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä osaan asettua toisen ihmisen asemaan. Mutta entä sitten?

No, jos jutellaan hetki siitä, mitä toisen ihmisen asemaan asettuminen on. Mitä se sinulle tarkoittaa käytännössä, kun osaat asettua toisen ihmisen asemaan? Miten toinen huomaa, että asetut hänen asemaansa? Miltä sinusta itsestäsi silloin tuntuu, kun huomaat asettuvasi toisen asemaan?

ap

Minulle se tarkoittaa empatiaa eli kykyä ymmärtää ihmisten ajatuksia, tunteita ja vaikuttimia. Pystyn vaikkapa riitatilanteessa näkemään, miksi toinen osapuoli on loukkaantunut, vaikka itse en koe tehneeni mitään väärää. Se ei tarkoita sympatiaa eli taipumusta ottaa itseensä sen toisen osapuolen tunteita ja kokea niitä samalla kun hänkin kokee.

Toisen asemaan asettuminen tuntuu siltä, että epäselvästä asiasta tulee selvempi, oma ymmärrykseni syvenee ja parhaimmillaan tulee ikään kuin äkillinen ahaa-oivallus: aivan, noinkin voi ajatella.

Toinen huomaa tämän ennen kaikkea käyttämästäni kielestä kuten: "Jos ymmärsin nyt oikein, sinusta tuntuu siltä, että..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minua vaivaa mikään. Minua eivät vain kiinnosta useimmat ongelmat, joita minulle täysin tuntemattomilla ihmisillä on, ja joihin en voi itse juurikaan vaikuttaa. Minua ei haittaa, jos muita kiinnostaa, mutta itse toivoisin vain, että minut jätettäisiin rauhaan puoskaridiagnosoinnin sijaan.

Hyvä on, olen pahoillani, että kirjoitukseni sai sinut ajattelemaan, että tein puoskaridiagnoosin. Mitä itse ajattelet siitä, jos joskus kommentoit täällä suorasukaisen yksiviivaisesti? En tosiaan tiedä Sinusta mitään, enhän tunne sinua, mutta tämä yleisempi ilmiö minua kiinnostaa.

ap

Voitko täsmentää vähän kysymystäsi? Ajattelen omasta kommentoinnistani missä mielessä?

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilta tosiaan puttuu kyky asettua toisen asemaan. Empatiaa.... 

Ei puutu kyky vaan halu. Sen johtuu liian hyvästä yhteiskunnan turvaverkosta. Täällä ei tarvita toista ihmistä hengissä säilymiseen.

Oletteko ajatelleet ,että me ihan  kaikki voisimme ehkä  viettää aikamme jollain  kehittävämmällä ja mielekkäämmällä ja palkitsevammalla  tavalla (siis kuka milläkin) kuin täällä jotain mielisairaiden ihmisten  haukkumis- ja kiusaamisviestejä jatkuvasti  lukien ?

Esim.jollain  harrastuspalstoilla ja blogeilla.

Myönnän kyllä,että olen itsekin syvästi addiktoitunut tähän palstaan,mutta en itse asiassa  pidä sitä ollenkaan hyvänä asiana .

Tulisikohan elämäni jotenkin köyhemmäksi,jos kieltäisin jyrkästi itseltäni tänne palstalle tulon...

(kohta on muuten taas niiden uuden vuoden päätösten ja itselle lupausten aika)

Mä olen varmaan hautavälinpitämätön. Syynä osin ainakin se, että kaikki sukulaiset on haudattu satojen kilometrien päähän joten haudoilla ei ole koskaan tullut käytyä. En myöskään koe että ruumiin tai tuhkien fyysinen sijainti olisi olennaista, läheisten persoonat ovat muistoissani, ruumiin jäännöksillä ei ole minulle merkitystä.

Itse en edes tiennyt koko palstasta silloin kun elämässä oli kaikki hyvin. Elämäni täyttyi työstä, seurustelusta, harrastuksista ja hauskanpidosta. Lopun ajan luin kirjoja ja möllötin.

Nykyään olen masentunut, työtön, vaivainen, velkainen ja sitä rataa. Että ei ehkä tule pirteää settiä sen vuoksi. Tästä suosta jos ja kun nousen, niin jätän tämän palstan. Nyt ei vaan ole muuta.