Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En JAKSA 50-luvun lopulla syntyneiden appivanhempien kitinää siitä, miten heillä on ollut niin RANKKAA
28.12.2016 |
Ja ok, ymmärränhän minä sen, että jokaisella sukupolvella on omat ristinsä kannettavana. Mutta kun heidän argumenttinsa on, että nykynuorilla on niin helppoa ja heillä on aina ollut niin perkeleen vaikeaa, eikä se ihan pidä paikkaansa!
He ovat joutuneet tekemään aina töitä, totta. Asian voisi kääntää myös niin päin, että he ovat saaneet tehdä töitä koko ikänsä, matalasta koulutusasteesta huolimatta he tienaavat ihan mukavasti eikä kummallakaan ole taustalla työttömyysjaksoja. Heidän ei ole tarvinnut hankkia korkeakoulututkintoja, jotka eivät kuitenkaan ole tae yhtään mistään, eivätkä he ole joutuneet elämään määräaikaisuuksien, sijaisuuksien, projektien ja osapäiväisyyksien loukussa. He hädin tuskin tietävät, mitä tarkoittaa nollatuntisopimus eivätkä kykene ymmärtämään, että tieto työn loppumisesta päivänä x.x. tuntuu stressaavalta ja syö voimia ja uskoa tulevaisuuteen.
Koska työtä on riittänyt, on heillä velaton omistusasunto, on autot molemmilla, kesämökki. On varaa matkustella ja harrastaa. Lasten tekemistä ei ole tarvinnut miettiä siltä kantilta, miten se suhtautuu työuran vaiheeseen ja onko lapseen ylipäänsä varaa.
Sitten he jaksavat vielä v*ttuilla siitä, ettei yliopistotutkinto ole mitään muuta kuin menolippu kortistoon.
Kommentit (47)
Tuo sama toimii myös toisinpäin, tuo ymmärtämättömyys nyky(työ)elämän realiteeteista. Omat appivanhempani ihan suoraan päin naamaa totesivat, että "eikö tuo lapsi tule vähän huonoon saumaan", kun 29-vuotiaana maisterina tulin raskaaksi. Joo, ei ole vakituista työpaikkaa, mutta sellaisesta en enää jaksa edes unelmoida. Työtä on kyllä pääsääntöisesti riittänyt ja elintasoamme ollaan tarvittaessa valmiit laskemaan, siis omaa, ei lapsen. Näinä päivinä alkaa monien alojen ihmisillä valitettavasti olemaan niin, että jos lapsia haluaa, ei voi vakituista työpaikkaa ja kesämökkiä jäädä odottamaan. Kun ne saa, jos saa, on lapsijuna jo auttamattomasti mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös syntynyt 50-luvun lopussa. Minulla on ollut työttömyyttä ja talousvaikeuksia sen myötä. Yliopistotutkintokin on, mutta huonosti työllistävältä alalta. Ei ole omistusasuntoa, tosin se ei ole edes tärkeää minulle. Ehkä olen vähemmistönä omassa ikäluokassani.
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Aika outoa tekstiä. Olen syntynyt 1950 luvun lopulla, en tunnista lapsellista arvailuasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50-luvulla syntyneet ovat nauttineet täystyöllisyydestä, valtion asuntolaina korkovähennyksistä ja halvoista asunnoista.
80-luvun alussa kuka tahansa nuori pari pystyi ostamaan kaksion. Sen lainakoroista valtio maksoi neljäsosan takaisin.
Peruskoulupohjalta pääsi laborantiksi yms tehtäviin.
50-luvun laoset ovat se todellinen pullamössösukupolvi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Sun mutuilusi ei muuta mitenkään sitä faktaa että työttömyyttä ja pätkätyötä oli 70-luvulla hyvin vähän nykypäivään verrattuna. Jos opettaja ei saanut pysyvää työpaikkaa 70-luvulla se johtui vain siitä että ei ollut pätevyyttä. Pätevillä opettajilla ei ollut työttömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Eläkkeen kertyminen on toki yksi asia, mutta jo ylipäänsä säännöllinen palkkatulo vaikuttaa aika paljon siihen, millaiseksi myöhempi elintaso muotoutuu. Esimerkiksi sillä on tosi iso merkitys, kuinka nuorena on päässyt kiinni omistusasumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Sun mutuilusi ei muuta mitenkään sitä faktaa että työttömyyttä ja pätkätyötä oli 70-luvulla hyvin vähän nykypäivään verrattuna. Jos opettaja ei saanut pysyvää työpaikkaa 70-luvulla se johtui vain siitä että ei ollut pätevyyttä. Pätevillä opettajilla ei ollut työttömyyttä.
Mikä ihmeen mutuilu? Googletapa ensin, miten 70-luvulla määritettiin (lainsäädännössä) työtön ja miten se määritellään nyt. Saatat yllättyä. Samaan syssyyn voit etsiä tilastotietoja, joissa vertaillaan työikäisen väestön määrää palkkatyössä käyvien määrään. Ei 70-luvulla ilmoittauduttu työttömiksi samalla tavalla kuin nyt, koska työpätkät seurasivat toisiaan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Voit myös katsoa, miten erilaisia opettajien vakanssit olivat 40 vuotta sitten verrattuna nykypäivään. Sieltä saattaa löytyä sinulle ihan uutta tietoa esimerkiksi peruskoulu-uudistuksen vaikutuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Eläkkeen kertyminen on toki yksi asia, mutta jo ylipäänsä säännöllinen palkkatulo vaikuttaa aika paljon siihen, millaiseksi myöhempi elintaso muotoutuu. Esimerkiksi sillä on tosi iso merkitys, kuinka nuorena on päässyt kiinni omistusasumiseen.
Ensiasunnon lainan korko oli 14%. Ja sitten iski lama.
Muistatteko kun 10 vuotta sitten 70-luvulla syntyneet nurisi samaa 40-luvun lopulla syntyneistä? Mitähän 70-luvulla syntyneet nykyään tekevät? Veikkaan että ovat saaneet hyvät työpaikat ja vaurastuneet. Samalla on nurina omien vanhempien elämän helppoudesta loppunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläke ei ole alkanut kertyä kuin 23-vuotiaana myöskään meille 1970-luvulla syntyneille! Iäkkäämmät aina toistavat tuota samaa mantraa tajuamatta, että 18-vuotiaana alkanut kertymä ei koske kuin 1980-lukulaisia ja nuorempia. Ja heidän eläkettään syö elinaikakerroin tosi reippaasti, että eipä siitä alemmasta kertymästä paljon iloa ole.
Minä en tunne 1950-luvun lopussa syntyneitä valittajia, mutta tunnen MONTA sodan jälkeen ja 50-luvun alussa syntyneitä, joilla on oikeasti tosi hyvä eläke, mutta valittavat koko ajan, miten heiltä on riistetty eläkerahaa.
He eivät oikeasti tunnu käsittävän, että meille 30-50 vuotiaille hyvin isolle osalle eläke tulee jäämään 1200 - 1500 euroon, eli vaikka äiti ja tytär tekisivät toisiaan vastaavan työuran hyvinkin tarkkaan, niin tyttären eläke tulee jäämään todella paljon äitiään pienemmäksi. Mutta itse eivät tätä asiaa millään lailla tajua. Eivät ymmärrä työeläkerahastojen roolia vaan kuvittelevat itse maksaneensa eläkkeensä jne.
70-luvulla yhden henkilön tuloilla pärjäsi koko perhe. Asuntolainat olivat nk.aravalainoja ja ylipäätään omistusasuntoihin pääsi kiinni helposti ja velkataakkaa saattoi olla vaan5 -10 vuotta. Minun isänikin, joka oli vain kirvesmies, maksoi muutamassa vuodessa lainat pois (jotka olivat minimaaliset, koska teki talon itse) ja varmaan noin 35-vuotiaana velaton. osti myöhemmin perheen autot käteisellä (aika uudet) jne.......Siihen kesämökki jne ilman lainoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä on kyllä hassuja!
Elintaso on ollut ihan toisenlaista vielä-70 luvullakin. Kovaa elämää on ollut.
Itse muistan vielä sen ajan. Ja 80 -luvun nousun ja ennennäkemättömän laman 90-luvulla. Ei tämä nykyinen lama ole lähelläkään sitä.
Itse maksoin -90 luvulla asuntolainan korkoja 12%. Olin valmistunut sairaanhoitajaksi ha ihme kyllä sain töitä. Moni oli työttömänä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Eläkkeen kertyminen on toki yksi asia, mutta jo ylipäänsä säännöllinen palkkatulo vaikuttaa aika paljon siihen, millaiseksi myöhempi elintaso muotoutuu. Esimerkiksi sillä on tosi iso merkitys, kuinka nuorena on päässyt kiinni omistusasumiseen.
Ensiasunnon lainan korko oli 14%. Ja sitten iski lama.
Korko, jonka inflaatio söi. Suurin osa myös selvisi lamasta ihan hyvin, se tuntuu usein tässä lamakeskustelussa unohtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Sun mutuilusi ei muuta mitenkään sitä faktaa että työttömyyttä ja pätkätyötä oli 70-luvulla hyvin vähän nykypäivään verrattuna. Jos opettaja ei saanut pysyvää työpaikkaa 70-luvulla se johtui vain siitä että ei ollut pätevyyttä. Pätevillä opettajilla ei ollut työttömyyttä.
Mikä ihmeen mutuilu? Googletapa ensin, miten 70-luvulla määritettiin (lainsäädännössä) työtön ja miten se määritellään nyt. Saatat yllättyä. Samaan syssyyn voit etsiä tilastotietoja, joissa vertaillaan työikäisen väestön määrää palkkatyössä käyvien määrään. Ei 70-luvulla ilmoittauduttu työttömiksi samalla tavalla kuin nyt, koska työpätkät seurasivat toisiaan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Voit myös katsoa, miten erilaisia opettajien vakanssit olivat 40 vuotta sitten verrattuna nykypäivään. Sieltä saattaa löytyä sinulle ihan uutta tietoa esimerkiksi peruskoulu-uudistuksen vaikutuksista.
Niin? Alempi korkeakoulututkinto ei välttämättä riittänyt suoraan peruskoulussa opettamiseen. Lisäkoulutuksia järjestettiin tuolloin paljon. Pätevät opettajat saivat kyllä työpaikan, mutta sille ei sitten voinut mitään jos ei suostunut lisäkoulutukseen ja vanha koulutus ei suoraan riittänyt viran saamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?
He ovat, ainakin nämä appivanhemmat ja myös omat vanhempani, saaneet työelämälleen ihan toisenlaisen alun. Töissä ollaan oltu kokopäiväisesti sieltä 18-vuotiaasta asti jos ei ole korkeakoulututkintoa hankkinut. Väliin mahtuu ihan toisella tavalla nuorisotyöttömyyttä, pätkätyötä ja silpputyötä kuin nykyään työuraansa aloittelevilla. Totta helvetissä sillä on merkitystä, onko viettänyt ikävuodet 18-25 tehden töitä ja samalla vaurastuen vai olosuhteiden pakosta paikasta toiseen haahuillen.
Nuukasti eivät ole eläneet, kun ei ole ollut tarvetta.
Ja eläkekin alkoi kertyä vasta kun oli täytetty 23v toisin kuin nykynuorilla.
Olen itse parjaamaasi kohderyhmää enkä ymmärrä katkeruuttasi. Pätkä- ja silpputyötä tehtiin paljon enemmän 70-luvulla kuin nyt, siitä vain ei pidetty hurjaa ääntä, koska se oli ihan tavallista silloin. Moni opettaja oli vuositolkulla sijainen ennen kuin sai pysyvän työpaikan.
Töissä ei todellakaan oltu kokopäiväisesti 18v iästä alkaen, vaikka olisi ollut ammatillinen koulutus, koska me osuimme käymään koulumme ikävällä tavalla keskiasteen uudistuksen alkuaikoina. Moni joutui suorittamaan oman tutkintonsa kahteen kertaan, jotta sai sen ammattipätevyyden, jota tarvitsi.
Selkein ero omaan parikymppisyyteen ja nykynuoriin on se, että me emme saaneet sossusta rahaa. Toimeentulotuki oli aidosti köyhille, ei keskituloisten perheiden terveille nuorille. Ehkä juuri siksi emme haahuilleet vuodesta toiseen, koska meillä ei ollut siihen varaa. Hankimme ammattipätevyyden - ei välttämättä unelma-alalle - ja menimme töihin. Moni on aikuisena vaihtanut alaa, osin työttömyyden iskettyä ja osin siksi, että haluaa kokeilla, olisiko se nuoruuden ammattihaave sittenkin toteutettavissa.
Sun mutuilusi ei muuta mitenkään sitä faktaa että työttömyyttä ja pätkätyötä oli 70-luvulla hyvin vähän nykypäivään verrattuna. Jos opettaja ei saanut pysyvää työpaikkaa 70-luvulla se johtui vain siitä että ei ollut pätevyyttä. Pätevillä opettajilla ei ollut työttömyyttä.
Mikä ihmeen mutuilu? Googletapa ensin, miten 70-luvulla määritettiin (lainsäädännössä) työtön ja miten se määritellään nyt. Saatat yllättyä. Samaan syssyyn voit etsiä tilastotietoja, joissa vertaillaan työikäisen väestön määrää palkkatyössä käyvien määrään. Ei 70-luvulla ilmoittauduttu työttömiksi samalla tavalla kuin nyt, koska työpätkät seurasivat toisiaan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Voit myös katsoa, miten erilaisia opettajien vakanssit olivat 40 vuotta sitten verrattuna nykypäivään. Sieltä saattaa löytyä sinulle ihan uutta tietoa esimerkiksi peruskoulu-uudistuksen vaikutuksista.
Niin, ei ilmottauduttu työttömiksi koska töitä oli aina tarjolla, siinä se ero. Kotiäitejä oli vielä paljon, heitä ei ole mitään syytä laskea työttömiksi, yhden palkalla pärjäsi hyvin koko perhe.
Meidän suvussa yhteistä näille 60-70-vuotiaille valittajille on se, että ovat tehneet työuransa julkisella puolella ja eläkekarttumansa on ollut paljon parempi kuin mitä se nykyisin on.
Olen yrittänyt kertoa heille, että eläkettä kertyy 1,5 % kk-palkasta jatkossa, eli keskituloisella n. 40 euroa vuodessa (elinaikakerroin heikentää), eli kun olet ollut 30 vuotta töissä kasassa on monella vain 1200 euroa. Ja sitten kun työurassa on katkoja ja työttömyysjaksoja niin keskituloisella se 1200 euroa on helposti todellisuutta.
Ja TÄMÄ EI MENE MILLÄÄN JAKELUUN ihmiselle, joka on saanut oman eläkkeensä julkisen työurana viimeisten 4 hyväpalkkaisen vuoden mukaan.....
Vain isäni oli 70-luvulla töissä, hitsaajana. Hänen palkallaan ostettiin omakotitalo, uudet autot ja kesämökki. Nuo kaikki silloin kun vanhemmat olivat vielä alle 30 v. Kuinka moni perheellinen pystyy samaan nykypäivänä?
Alue: Aihe vapaa
Minun 50-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat vielä työelämässä. Isä vetää projekteja ja äiti teki koko 2000-luvun erilaisia sijaisuuksia.
Mahdatko ymmärtää, että ihan samassa työelämässä he ovat kuin mekin. Ja jos olisit itse ollut työelämässä yli 30 vuotta eläen nuukasti, niin sinullakin olisi asunto ja kesämökki. Palataanko asiaan, kun itse täytät 55v?