Mikä meni vikaan? Lasta/esiteiniä ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen :(

Omassa lapsuudessa vanhemmat eivät liikkuneet/ harrastaneet liikuntaa (sitä ei nähty hyödyllisenä vaan ajanhukkana) eivätkä kannustaneet lapsia mihinkään tai kuskanneet minnekään ennenkuin itse aloin teini-iässä kärttää harrastuksiin.

Vannoin etten tee samaa virhettä omien lapsien kanssa ja lapsia on kuskattu ihan pienestä pitäen kokeilemaan milloin mitäkin äiti-vauva satujumpasta taaperoleikkeihin ja uimakoulusta jalkapallokouluun. Perheenä on liikuttu kävelemällä ja fillareilla; itse harrastan omaa liikuntaharrastusta 2-3krt/vko. Mies ei juurikaan harrasta liikuntaa mutta touhuaa pihassa/remontoi/rakentaa vapaa-ajallaan.

Vanhempi lapsi on nyt harrastanut kisaamistakin yhdessä lajissa ja menee treeneihin jossei innoista kiljuen niin ainakin patistamatta. Eikä ole tullut puolikasta sanaa etteikö yrittäisi parastaan treeneissä, erityisen lahjakas ei ole. Menestystä ei ole tullut ja sitä suree välillä enemmän ja välillä vähemmän, nyt kohta 16-vuotiaana näkee harrastuksen urheiluna ja kunnon ylläpitäjänä eikä ehkä toivokaan sitä menestystä samalla lailla.

Mutta ongelma on kuopus(12v); mikään ei kiinnosta. Pelaisi tietokoneella vaikka 20h/vrk jos saisi. Jos tietokone on jäähyllä (esim. läksymerkinnän takia), makoilee sängyllään tekemättä mitään/nukahtaa. Viimeiset pari vuotta on pakotettu yhteen harrastukseen/vko ja viime vuoteen asti homma toimi jotenkuten. Tänä syksynä sitten ei enää toimi; viivyttelee harrastuksiin menossa, tulee palautetta ettei yritä treeneissä parastaan, on lähetty suihkuun kesken treenien jne. On tarjottu vaihtoehtona että vaihtaisi johonkin muuhun; ei ole kuulemma mitään mitä kiinnostaisi. Ei urheilua eikä mitään muutakaan. Haluaa vaan pelata netissä. Kavereita on muutama mutta heidänkin kanssa vaan pelaa jos saa. On viety peliohjemointikurssille -ei kiinnosta- On ehdotettu vapaapalokunnasta teatteriin ja ratsastukseen tai karateen/judoon -ei kiinnosta, kaikki on tylsää- Ei kertakaikkiaan halua tehdä mitään muuta kuin pelata. Eikä tee pakottamatta mitään (kiristäminen menet ulos tunniksi, saat pelata tunnin toimii kesällä mutta talvella enemmin makaa tekemättä mitään koko illan kuin lähtee minnekään. Ei tule mukaan vanhepien kanssa kävelemään, ei puuhaa tai rakentele miehen kanssa, ei tee kotitöitä ei lue kirjoja. Ei kertakaikkiaan tee mitään.

Missä vaiheessa voi lyödä hanskat tiskiin ja antaa olla? Pakottaminen, lahjominen ja kiristäminen ei tuota tulosta ja positiivista palautetta on vähän vaikea antaa mistään. Millä ihmeellä saa taottua lapsen päähän että elämässä on pakko tehdä asioita, osa on sellaisia, joista ei pidä mutta jotain vaan täytyy tehdä? Ja että pelkällä pelaamisella tuskin saa itselleen elantoa , pitäisi vähintään rakentaa omaa verkostoa, oppia sosiaalisista suhteista ja pitää huolta omasta fyysisestä kunnostaan?