Ostaisitko pomolle lahjan?
Olen kyllästynyt ostamaan työntekijöille lahjoja jotka ovat epäasiallista käytöstä osoittaneet pitkin vuotta ja mietinnön jos jätän ostamatta kokonaan vai jätänkö ostamatta näille hapannaamoille...
Eikös se ole kiitos eli miksi kiittämään jos ei aihetta?
Ostatteko koskaan työnantajalle lahjaa vai onko se aina niin jotta työnantajalle kuuluu maksajan osuus?
Olen miettinyt, että itse arvostaisin lämpimästi jos minua muistettaisiin vaikka en tarvitsekaan mitään.
Olen nainen ja työntekijäni miehiä joten olen huomannut joutuvan heille äidin rooliin välillä.99
Kommentit (6)
Ei ole mikään pakko ostaa alaisille lahjoja. Sano että lahjoitit niiden nimissä vuohia Afrikkaan.
Valitettavasti oma esimieheni ei oman käytöksensä vuoksi ansaitse ainakaan minulta lahjaa joten jätän sellaisen hankkimatta.
Olen tähän asti ostanut aina tai oikeastaan leiponut sillä tiedän heidän arvostavan kotona leivottua.
Nyt on varsinkin yksi hlö ollut todella kelju ja aiheettomasti käyttänyt kuin 2v joten sen takia aloin miettimään.
Pidän työntekijöistäni muuten ja mielestäni tulen hyvin toimeen mutta tämän yhden takia oikeastaan tuntuu puulle koko lahjahomma
Joululahjan idea ei ole palkitseminen vaan muistaminen. Ihan hyvä että pomo muistaa työtekijöiden olemassa olon edes jouluna.
Meillä on tapana yhteisesti muistaa myös pomoa.
Vierailija kirjoitti:
Joululahjan idea ei ole palkitseminen vaan muistaminen. Ihan hyvä että pomo muistaa työtekijöiden olemassa olon edes jouluna.
Meillä on tapana yhteisesti muistaa myös pomoa.
Noinhan se minustakin kuuluu.
ap
No meillä on joskus ostettu yhteinen lahja pomolle... yt-neuvotteluiden jälkeen tapa taisi karista.