Havaitsin eläväni simppeliä junttielämää

Ja toki yksi rajoittava tekijä on perhe ja kotikaupunki, jossa työtilaisuudet ei lainkaan ole Helsingin tasoa. Ja ei, emme ole pääkaupunkiseudulle muuttamassa sillä kaikki muut elämän osa-alueet meillä on täällä.

Ap

Minä elän kunnianhimotonta laiskurielämää. Käyn töissä, koska on pakko. Mutta ei kiinnosta kyllä yhtään, opetusalalla minäkin. Lapsia ei ole, koska ei kiinnosta ylimääräinen työ. Lemmikkeihin pätee samaa. Harrastan liikuntaa melkein joka päivä. Muuten lähinnä vaan selailen nettiä sohvalla. Kirjoja luen joskus. Katson paljon jalkapalloa telkkarista.

Asun ulkomailla ja matkustan paljon. Siinä varmaan minun "saavutukseni".

Miks kaikkien pitäs tavotella tähtiä? Eikö vaan voi elää niinkö itestä hyvältä tuntuu?:)

Sinulla on asiat niin hyvin, että siinä suhteessa kuulut Suomen ja varsinkin koko maailman eliittiin.

Eli siis olet onnellinen pienistä asioista ja niitä pieniä asioita on paljon?

Kuulostaapa kamalalta, kyllä  nyt kannattaa muuttaa koko tilanne! Jätä mies ja lapset ja lähde kouluttautumaan jollekin toiselle alalle joka työllistää huonosti. Siitä on ainakin se ilo, että jälkeenpäin voit todeta olleesi sittenkin onnellinen ja kaikki hyvin, mutta sitten kusit koko homman.

Neljänkympin kriisi kenties?

Tuo kuulostaa minun haaveeltani! En ole koskaan halunnut luoda uraa niin, että työ täyttäisi suurimman osan elämääni. Opetusalalle olen tähtäämässä, vähän etenemismahdollisuuksia mutta koen työn hyvin tärkeäksi. Olen pikkuriikkisen ex-kunnan tyttö, opiskellut helsingissä ja päässyt siis kokeilemaan kaupunkielämää. Suurin haaveeni olisi vanha puutalo maalla, omenapuita ja marjapensaita pihalla, navetassa kanoja ja muutama lammas. Rauhallista perhe-elämää töitä tehden kodin hyväksi :) Polttopuiden hakua, leipomista eläinten ruokkimista, takkatulta ja kynttilöitä ja käpertymistä rakkaan kainaloon :)

So?? Sinä elät elämääsi, sitä ihanaa, kamalaa arkea, mitä elämään kuuluu. Te olette terveitä, teillä ei ole taloudellisia murheita. Elämä soljuu turvallisessa uomassa. Miksi, oi miksi ajattelu on suistununut tähän "mun täytyy näyttää maailmalle mihin musta on!"-rotkoon? Elämän EI tarvitse olla suorittamista, ylimaallista hehkutusta olemisen sietämättömästä keveydestä. Facebook-kaveriesi elämä on ihan samanlaista arkea kuin sinunkin. Skoolausten, kulttuurielämysten, akateemisten saavutesten, luksuslomien, nerojen lapsien ja kukoistavan parisuhteen keskellä nämä omien elämiensä hehkuttajat syövät, pissivät ja kakkivat siinä me muutkin. Eikä se arki ole yhtään sen hienompaa, vaikka yöpöydälläsi olisi viimeisin trendiromaani tuoreiden kukkien vieressä, jotka puolisosi sinulle toisi Pariisin lentolippujen ohessa.

Nauti elämästäsi, se on nyt! Ihan se tavallinen, mahtava elämä.

Ikäkriisi. Ehdotan että alat toteuttaa jotain kunnianhimoista projektia tavoitteellisesti. Testaa kykysi ja toteuta se potentiaali mikä sinussa ehkä on. Sulla on kaikki hyvin, niin kuin jo sanottiin, ja mahdollisuudet moneen.

Lohduksi (?) voin kertoa, että elämä on sen luonteista, että ennemmin tai myöhemmin asiat muuttuu: työpaikka menee, tulee avioero, sairastut pahasti, voitat miljoonan, alkoholisoidut... Poittini on, että jos elämäsi on simppeliä junttielämää nyt, se ei tule aina sitä olemaan.

Ja nyt jatkan simppeliä elämää k-marketin maitojonossa ja sitten on edessä älyllinen haaste, ulkovalot pihakatajaan.

Ehkä se on älyllisten haasteiden puute mikä mua vaivaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja toki yksi rajoittava tekijä on perhe ja kotikaupunki, jossa työtilaisuudet ei lainkaan ole Helsingin tasoa. Ja ei, emme ole pääkaupunkiseudulle muuttamassa sillä kaikki muut elämän osa-alueet meillä on täällä.

Ap

Onneksi olkoon siitä,että ette asu pk-seudulla.Täällä teillä ei olisi varaa tuohon elämään ja työtilaisuudet opelle huonot,koska kilpailu valtava.Aineenopena (kuvataide) saisin paljon paremman työn toisaalta.

Ketjussa olevat eivät oikein näytä ymmärtävän ihmisen inhimillisyyttä ja sisäistä tarvetta elämän merkityksellisyydelle ja oman potentiaalin hyödyntämiselle. Mä ymmärrän hyvin mitä ap tarkoittaa. Elämässä on hienoa, että saavuttaa niitä perusasioita (perhe, ihmissuhde, ura) jo itsessään, mutta minulla on ainakin ollut aina kova tarve kokea tyytyväisyyttä kun saan toteuttaa itseäni. Kyllästyn aika helposti siihen mitä olen saavuttanut ja janoan kokeilla muutakin.

Ehkä se kunnianhimo ja itsensä toteuttamisen tarve on länsimaisen ihmisen hapatusta, mutta muistakaa että jo kalliomaalauksia on tehty tuhansia vuosia sitten alkeellisissa oloissa. Vai olisko silloinkin pitänyt vaan keskittyä siihen, että miten sen hetkiseen elämään tulee tyytyä eikä tavoitella liian korkealentoisia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Miks kaikkien pitäs tavotella tähtiä? Eikö vaan voi elää niinkö itestä hyvältä tuntuu?:)

Eihän se nyt riitä hyvänen aika, että olisi tyytyväinen omanlaiseensa, itserakentelemaansa, kotikutoiseen elämään, ei toki. Tyytymättömät ihmiset uskovat median luomaan harhakuvaan, jossa uskotellaan, että elät elämätöntä elämää, jos et matkustele, jos et luo uraa, jos sinulla ei ole paljon sosiaalisia kontakteja, jos et trendiharrasta, ole kiinnostunut siitä ja tästä ja tuosta ja poukkoile sinne ja tänne ja ole jatkuvasti esillä ja tavoitettavissa jne. Jne.

Kuitenkin elämä on juuri tässä hetkessä ja nyt ja siinä on sen arvo. Vaikka kuinka huhtoisi menemään ja saisi sitä kunniaa, mainetta ja arvostusta, saattaapi tulla hetki, että tuntee olevansa jotenkin ulkopuolinen omassa elämässään, varsinkin, jos on lähtenyt muiden määrittelemälle tielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja toki yksi rajoittava tekijä on perhe ja kotikaupunki, jossa työtilaisuudet ei lainkaan ole Helsingin tasoa. Ja ei, emme ole pääkaupunkiseudulle muuttamassa sillä kaikki muut elämän osa-alueet meillä on täällä.

Ap

Onneksi olkoon siitä,että ette asu pk-seudulla.Täällä teillä ei olisi varaa tuohon elämään ja työtilaisuudet opelle huonot,koska kilpailu valtava.Aineenopena (kuvataide) saisin paljon paremman työn toisaalta.

Kuinka niin ei olisi varaa? Olettaen että vastaava tai parempi työpaikka on. Luulen että ainoa, mitä muutettaisi olisi asumismuoto. Nykyisen talon tilalle hankittaisiin varmaan lähiörivari. Noin muuten kyllä ruoka ja matkustaminen on kyllä samanhintaista. Voisimme ehkä myös luopua toisesta autosta. Ja joo, matkustaminen olisi myös edullisempaa, kun ei tarvisi jatkolentoja tai ylimääräisiä yöpymisiä ennen/jälkeen ulkomaan reissua.

Ap

Älyllisen haasteen puute. Bingo.

Mä ratkaisin asian niin, että muutin asumaan maahan, jonka kieli ja kulttuuri oli ennestään tuntematon.

Nyt 8 v jälkeen voin todeta, että haastetta on ollut juuri sopivasti. Minulla on nyt 2 maata, joissa olen kotonani.

Olin eronnut, sinkku, jo muuttaessani, niin lähtö oli vain itsestä kiinni.

Up