Lapsen käytöksestä näkee millaista on kotona

Tämä lienee provo mutta varmaankin noin ja toisaalta ei. Kaverilla esim on kaksi tosi erilaista lasta. Toinen on arka ja ujo ja toinen tosi rohkea. Toki molemmilla perusluottamus tallella. Ja muutenkin oman lapsen kaveri on haastanut ajatuksen siitä mitrn paljon kasvatuksella voi vaikuttaa.

Kerro jokin esimerkki. Olisi mielenkiintoista mennä hieman syvemmälle.

No terve "ammattilainen". Mites kun meillä on ekan ja toisen lapsen käytös aika erilaista vaikka ovat kasvaneet samassa kodissa samoille vanhemmille? Hmmm?

esim. lapsi nimittelee toisia ja mollaa itseään

Pelkäänpä että kotona äiti mollaa lastaan.

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Mulla on viisi lasta

- Yksi oli koko lapsuuden varsinainen hirviö. Silti uskoisin, että koki mun rakastavan häntä ja on siksi nykyisin melkoisen tolkuissaan.

- Toka on aina suhtautunut muhun viileän rauhallisesti. Ei läheiset välit, muttei huonotkaan. Oli aikanaan perässävedettävä nössö, nykyään ottanut oman elämänsä haltuun.

- Kolmas on pettynyt minuun ja vihaa minua. Koulu on aina mennyt hyvin, mutta nyt lukiossa ei enää niin. Vaikuttaa masentuneelta.

- Neljäs kokee etten ole läheinen, mutta on äärimmäisen kiltti ja sopeutuva ihminen niin kotona kuin ulospäinkin.

- Viides rakastaa mua hulluna.

Eri lapsia tarkastelemalla saisit minusta sangen erilaisen kuvan :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Eli yliopistokoulutus kuittaa kaikki ongelmat? 

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Eli yliopistokoulutus kuittaa kaikki ongelmat? 

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Ei yliopistokoulutus kuittaa ongelmia, mutta se kertoo useimmille meistä, että lapset ovat kyenneet pitkäjänteiseen sitoutumiseen, omaksumaan suurehkoja tietomääriä ja tuottamaan niistä ymmärrettäviä kokonaisuuksia esseiden muodossa. Väitän, että ns. ammattilaisen mukaan autistinen, itsemurhahakuinen, vakavista motorisista ongelmista, kiintymyssuhdeongelmista ja unettomuudesta kärsivä pikkulapsi ei vuosien myötä kovinkaan helposti saavuta edes lukiopaikkaa saati pääse yliopistoon. Ja kaiken tämän lisäksi ole sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, urheilullinen ja kivaksi koettu kaveri.

Vaikka eka ja toka lapsi syntyisi samaan kotiin samoille vanhemmille, niin silti heidän kasvuolosuhteensa on erilaiset. Eka on esikoinen, jolle vanhemmilla on aikaa vaikka kuinka (niin hyvässä kuin pahassa), mutta toisaalta ollaan ehkä enemmän omissa oloissa vain kotona. Toka on kuopus, jolle on rajallisemmin aikaa. Toisaalta myös esikoiselle on tällöin enää rajallisemmin aikaa jäljellä. Kuopus kasvaa luultavasti menevämmissä olosuhteissa, kun ympärillä on kotona sekä äiti että se esikoinen antamassa mallia ja kotona ramppaa myös esikoisen kavereita ym.

Entä jos lapset kotioloista riippumatta oireilevat vain sinun läsnäollessasi, ammattikasvattaja? Mietipä sitä.

Kerrotko vielä minkä alan ammattilainen olet?:)

Vierailija kirjoitti:

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Suorittamisen ja ylikorostuneen defenssimekanismin.

Ketju voidaan lopettaa.

Uskokaa jo ettei lapsen käytöksestä näe millaista kotona on.

Av-mammat ovat täydellisiä ja heidän lapsensa oireilut johtuvat ammattilaisista ja muista ihmisistä. Mammat ovat syyttömiä. PISTE. HUUTOMERKKI!

Äly hoi älä jätä.

Valoja päälle, häh

Vierailija kirjoitti:

esim. lapsi nimittelee toisia ja mollaa itseään

Pelkäänpä että kotona äiti mollaa lastaan.

Mun lapsella oli muutaman vuoden vaihe että hän dissasi itseään.

Me vanhemmat ei ikinä olla häntä mollattu, päinvastoin.

Onneksi tuo vaihe on jo ohi. 

Vierailija kirjoitti:

esim. lapsi nimittelee toisia ja mollaa itseään

Pelkäänpä että kotona äiti mollaa lastaan.

Miks just äiti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Suorittamisen ja ylikorostuneen defenssimekanismin.

Kyllä. Meillä kotona akateemisessa perheessä vaadittiin ja vaadittiin ja perhedynamiikka oli muutenkin sairas ja vinoutunut. Kaikki kolme menimme kuitenkin hyville aloille ja kouluttauduimme pitkälle, mutta kunnon oireilu alkoi vasta parikymppisenä. Mm minä, hyvää uraa tehnyt, iloisesti ja tasapainoisena pidetty ihminen käyn kuudetta vuotta terapiassa, enkä koe elämää elämisen arvoisena.

Että paskat se koulutus välttämättä kerro yhtään mistään.

Yliopistosta valmistunut voi olla vaikka miten narsistinen kusipää, koulutustaso ei kerro välttämättä mitään luonnevioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Suorittamisen ja ylikorostuneen defenssimekanismin.

Miten voi nähdä suorittamisen lapsessa, jonka katsoi olevan autisti vailla mitään kommunikointikykyjä? Ja tämä sama lapsi 13 vuotta myöhemmin piti 9-luokkalaisten puolesta kiitospuheen opettajille ihan tavallisessa koulussa ja samana vuonna oli mukana voittamassa erään joukkoeurheilulajin nuorten kansallista mestaruutta.

Olisiko sittenkin niin, että ammattilainen halusi näpäyttää perhettä, jossa kaikki oli hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä lienee provo mutta varmaankin noin ja toisaalta ei. Kaverilla esim on kaksi tosi erilaista lasta. Toinen on arka ja ujo ja toinen tosi rohkea. Toki molemmilla perusluottamus tallella. Ja muutenkin oman lapsen kaveri on haastanut ajatuksen siitä mitrn paljon kasvatuksella voi vaikuttaa.

Lapsuuskokemus voi olla saman perheen lapsilla täysin sisarusten kokemuksesta poikkeava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä etsittiin sitä ongelmaa 5 vuotta. Ammattilainen kun näki jo eskarissa, että pojassa ja perheessä on jotain vialla. Ravattiin neurologilla, psykologilla, terapeutilla ja ties missä. Mitään ei löytynyt, mutta ammattilaisen mukaan se johtui siitä, että meillä oli niin vahva puolustautumismekanismi, emme avautuneet tarpeeksi.

Ongelmaisen perheemme kaikki lapset ovat nyt yliopistossa, isä on väitellyt tohtoriksi ja äiti on hyväpalkkaisessa ihmissuhdeammatissa. Vieläkään emme tiedä, mitä vikaa se ammattilainen meissä näki.

Suorittamisen ja ylikorostuneen defenssimekanismin.

Kyllä. Meillä kotona akateemisessa perheessä vaadittiin ja vaadittiin ja perhedynamiikka oli muutenkin sairas ja vinoutunut. Kaikki kolme menimme kuitenkin hyville aloille ja kouluttauduimme pitkälle, mutta kunnon oireilu alkoi vasta parikymppisenä. Mm minä, hyvää uraa tehnyt, iloisesti ja tasapainoisena pidetty ihminen käyn kuudetta vuotta terapiassa, enkä koe elämää elämisen arvoisena.

Että paskat se koulutus välttämättä kerro yhtään mistään.

Ja olit siis lapsena tällainen: autistinen, itsemurhahakuinen, vakavista motorisista ongelmista, kiintymyssuhdeongelmista ja unettomuudesta kärsivä?