Miksi mua ahdistaa tasapainoisten ja hyvyyttä huokuvien ihmisten seura?

Ilmeisesti et koe itse olevasi tasapainoinen? Vaikka nautitkin tasapainoisten ihmisten seurasta, samalla tunnet jääväsi jostain paitsi. Tunnet itsesi erilaiseksi, ehkä jopa ulkopuoliseksi.

Minulla on yksi ystävä, joka on tällainen. Häne seuransa ahdistaa joskus vietävästi.. Luulen, että se on se että pinnan alla hänelläkin kuhisee ja aistin sen. Tai sitten se saa minut tuntemaan oloni huonoksi, koska toisinaan tasapainoisuus johtuu vain tilanteen "valtasuhteesta". Eli toinen huokuu voimaa ja tasapainoa, koska kokee olevansa tilanteen yläpuolella ja itseni yläpuolella ja sen aistii. Ehkä toinen on siis ylimielinen ja itse olen turhan alentuva hänen seurassaan sittten, koska ihailen tasapainoa. :)

Mulla sama. Mutta luulen tietäväni miksi. Ensin ajattelin, että pidempään heidän kanssaan jutellessa he alkavat vaikuttaa usein ihan järkyttävän omahyväisiltä. Elävät omassa kuplassaan.

Sitten tuumin, että ikävä olo johtuukin siitä, etten vaan ole samanlainen. Olen ulkopuolinen. Sairastan masennusta ja olen lääkkeillä jaksanut päivästä toiseen yli kymmenen vuotta. Siksi minua ärsyttää suunnattomasti tasapainoisten ihmisten rohkaisut tyyliin "et tiedä pystytkö, jos et kokeile" ja "miksi muka sinäkin et voisi, pitää vaan yrittää". Joka päivä kun on sitä yritystä, että pysyisi kasassa edes.

up

Minun ex-mies nautti suhteen ensimmäiset 10 vuotta tasapainoisesta ja avuliaasta ja empaattisesta toiset ihmiset aina huomioivasta ja toisia kunnioittavasta seurastani. Hän oli itsekin ns hyvä ihminen, joka kunnioitti ja arvosti muita. Mutta parin menetyksen ja ikävän elämäntapahtuman jälkeen hän alkoi masentua ja ahdistua, muuttui ilkeäksi ja itsekkääksi ja toimi siten että satutti muita ihmisiä. Samalla häntä alkoi ahdistaa minun välittävä ja kaikesta ikävästä kohtelusta huolimatta huomaavainen seura. Se kuulemma jotenkin korosti hänelle niitä hänessä itsessään olevia (uusia) huonoja luonteenpiirteitä, joista hän itsekin kärsi. Minun seurassa kuulemma hän näyttäytyi entistä kamalampana ihmisenä (kontrasti). Hän hakeutui mielellään muiden itsekkäiden kusipäiden seuraan, jotta ei olisi saanut (minusta) muistutusta siitä millainen hänkin oli ennen.

Tasapainoisuus on ihmisessä on normaali tila, ahdistuneisuus taas epänormaali, joten ahdistuneella ihmisellä on ongelma, ei tasapainoisella. Lyhyesti näin.

Vierailija kirjoitti:

Tasapainoisuus on ihmisessä on normaali tila, ahdistuneisuus taas epänormaali, joten ahdistuneella ihmisellä on ongelma, ei tasapainoisella. Lyhyesti näin.

Molemmat tunteet kuuluvat elämään. Toisinaan jopa ahdistus on tasapainoa terveempi tila, jos se sopii tilanteeseen paremmin. Esim tasapainoinen mieliala syöpäosastolla kielii psykopatiasta 

Olet tottunut lapsuudessasi turvattomuuteen, aliarviointiin, ilkeilyyn.

Vierailija kirjoitti:

Olet tottunut lapsuudessasi turvattomuuteen, aliarviointiin, ilkeilyyn.

Aliarviointi ja ilkeily olivat läsnä, vaikka minulla olikin hyvä ja turvallinen lapsuus muuten. Ehkä tämä selittänee jotain. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasapainoisuus on ihmisessä on normaali tila, ahdistuneisuus taas epänormaali, joten ahdistuneella ihmisellä on ongelma, ei tasapainoisella. Lyhyesti näin.

Molemmat tunteet kuuluvat elämään. Toisinaan jopa ahdistus on tasapainoa terveempi tila, jos se sopii tilanteeseen paremmin. Esim tasapainoinen mieliala syöpäosastolla kielii psykopatiasta 

Ilmeisesti käytät tasapainoa empatian puutteen synoniimina. Aika rajua tekstiä. Tasapainoinen voi olla siellä syöpäosastolla ihan rauhassa ilman mitään riskiä psykopatiasta.

Joskus voi olla kyse siitä, että sitä tasapainoista ihmistä ahdistaa toisen synkkä ihmiskuva ja negatiivinen käsitys maailmasta. Se saattaa näkyä vastapuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kyse siitä, että sitä tasapainoista ihmistä ahdistaa toisen synkkä ihmiskuva ja negatiivinen käsitys maailmasta. Se saattaa näkyä vastapuolelle.

Totta! 

Minä tulen noissa tilanteissa jotenkin kateelliseksi ja alan tuntea itseni huonommaksi.

Olen yleensä ystävystynyt hieman arkojen ja epävarmojen ihmisten kanssa. Olen sellainen itsekin.

Haluaisin tietenkin olla tasapainoinen ja itsevarma. En ole.

Missäs niitä tasapainoisia ja hyvyyttä huokuvia parveilee? 😁

Vierailija kirjoitti:

Missäs niitä tasapainoisia ja hyvyyttä huokuvia parveilee? 😁

Valitettavasti ei parveile tällainen joukko missään, mutta muutamia yksiöitä löytyy kyllä. 

Samasta syystä mun on vaikea sietää esim. söpöilyä, koska se tuntuu aina feikiltä. Kasvoin ympäristössä jossa söpöilyä ei ollut tai se oli feikkiä. Ei auta kuin järjellä päättää että se voi olla aitoa vaikka tunne sanoo muuta. Mä en tiedä onko tämä tämän paremmin korjattavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tottunut lapsuudessasi turvattomuuteen, aliarviointiin, ilkeilyyn.

Aliarviointi ja ilkeily olivat läsnä, vaikka minulla olikin hyvä ja turvallinen lapsuus muuten. Ehkä tämä selittänee jotain. 

Ap

Näin oli minullakin. Olen vasta aikuisena tajunnut miten lapsuus on vaikuttanut minuun ja kadehdin lämpimiä, kannustavia ja hyväksyviä perheitä(vanhempia). Omalla kohdalla oli sama miten yritti olla niin sai kritiikkiä ja kehuja ei juuri sadellut vaikka suoritin kaiken hyvin (yliopisto ja hyvät arvosanat). Aikuisenakin on jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, varautunut ja stressaantunut ja oletus uusiin asioihin lähtiessä on epäonnistuminen tai riittämättömyys. 

Usein tällaiset tasapainoisen oloiset eivät ole kokeneet suuria vastoinkäymisiä ja heiltä ei ole ikinä odotettu paljoa ts. turvallisuuden tunne ei ole sidottu suorituksiin.