Miksei saisi sanoa: "Ennen omia lapsia en tiennyt, kuinka paljon voi rakastaa."

Saat toki sanoa noin. Mutta se, että väittää, ettei KUKAAN voi YMMÄRTÄÄ mitä OIKEA rakkaus on, ennen kuin saa omia lapsia, on aika nihkeetä ja osoittaa itsekkyyttä ja totaalista empatiakyvyttömyyttä.

Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.

No koska tuo lause kuulostaa, että kukaan jolla ei ole omia lapsia ei voi tietää miten paljon voi rakastaa/mitä on todellinen rakkaus yms. Ja se on vähän ikävä väite.

Saa toki sanoa. 

Olen iloinen puolestasi ja kaikkien niiden puolesta jotka näin pääsevät tuntemaan.

Vierailija kirjoitti:

Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.

Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.

Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.

Samasta syystä kun ei saisi sanoa että viettää ihanan vapaata lapsetonta elämää? Kun aina joku loukkaantuu. Onhan se nyt melko selvä asia että tunteet joita vanhemmalla on lastaan kohtaan ovat ainutlaatuisia, ei sitä samanlaista rakkautta voi tuntea ketään tai mitään muuta kohtaan. Mutta ei se mitään isompaa, parempaa ja suurempaa rakkautta välttämättä ole kuin joku mitä voi tuntea jotain muutakin kuin lastaan kohtaan. Rakkaus on vaikea asia mitata ja siksipä en näe miksi niin tehdä. 

Tarkennan vielä että ei lapsen tarvitse olla oma jotta sitä voi rakastaa niinkuin omaansa.

Ei kai tuossa aloituksen sanamuodossa ole mitään pahaa,. Mutta kun yleensä tuo muotoillaan niin, ettei kukaan voisi ymmärtää rakkautta ennen kuin saa omia lapsia. Se on hyvin lapsellinen ja kapeakatseinen näkökulma.

Vierailija kirjoitti:

No koska tuo lause kuulostaa, että kukaan jolla ei ole omia lapsia ei voi tietää miten paljon voi rakastaa/mitä on todellinen rakkaus yms. Ja se on vähän ikävä väite.

Eihän se todellakaan sitä tarkoita. Jos joku sanoo tuon lauseen, sanoja tarkoittaa vain ja ainoastaan itseään. Miksi jokaisesta asiasta tulee loukkaantua ja vääntää asioita joksikin, mitä ne eivät ole?

Minäkään en ole kokenut samanlaista rakkautta aiemmin kuin mitä omiin lapsiin. Tämä EI tarkoita, etteivät muut voisi kokea. Vähän sama kuin sanoisin etten pidä koirista, tarkoittaako sekin ettei kukaan muu niistä voisi pitää? No ei!

Käyttäjä4321 kirjoitti:

Samasta syystä kun ei saisi sanoa että viettää ihanan vapaata lapsetonta elämää? Kun aina joku loukkaantuu. Onhan se nyt melko selvä asia että tunteet joita vanhemmalla on lastaan kohtaan ovat ainutlaatuisia, ei sitä samanlaista rakkautta voi tuntea ketään tai mitään muuta kohtaan. Mutta ei se mitään isompaa, parempaa ja suurempaa rakkautta välttämättä ole kuin joku mitä voi tuntea jotain muutakin kuin lastaan kohtaan. Rakkaus on vaikea asia mitata ja siksipä en näe miksi niin tehdä. 

Tarkennan vielä että ei lapsen tarvitse olla oma jotta sitä voi rakastaa niinkuin omaansa.

Ei todellakaan tuo lause tarkoita mitään isompaa ja parempaa rakkautta ym. Joku voi tuntea samaa rakkautta vaikka lemmikkiänsä kohtaan mitä joku toinen lastaan.

En myöskään ymmärrä miksei joku toinen saa nauttia lapsettomasta elämästään ja mainita siitä. Monen lapsettoman olen tosin kuullut vain ikävään sävyyn puhuvan muiden "lapsellisten" elämästä. Siltikään en yleistä, kaikki eivät tätä tee.

Kyllähän monet rakastavat vaikka sisariensa lapsia tai puolison lapsia vaikkeivat ne omia olekaan. Sinä olen samaa mieltä, että lapsen ei tarvitse olla oma, jotta häntä voi rakastaa.

En ymmärrä miksi suuttua siitä, jos toinen kertoo mitä itse henkilökohtaisesti kokee. Eihän tämä väitä etteikö muut voisi omassa elämässään kokea rakkautta tai että se olisi jotenkin vähäisempää.

Rakkaus omaa lasta kohtaan on toki erilaista, ja vaikka siitä voi olla vainua, niin ei sitä voi kokonaisvaltaisesti ymmärtää ilman että on kokenut. Sama koskee muitakin rakkaudenmuotoja. Minä en tiedä miltä tuntuu olla rakastettu lapsi tai rakastaa vanhempia, enkä edes ala esittämään tietäväni. Kuvitella kyllä voin, sivustaseuraajana. Muunlaisesta rakkaudesta minulla onkin sitten jo ihan kokemusta.

Se että suurimmalle osalle vanhemmista oma lapsi on se elämän suurin rakkaus, niin se on ihan puhdasta biologiaa. Meihin on ohjelmoitu hoiva- ja suojeluvietti. (mikäli siis siinä ei ole jotain häikkää).

Tietenkin saa sanoa. Kuka kieltää?

Minäkin olen kokenut sen, että vasta lasten synnyttyä tajusin mitä rakkaus on.

Vierailija kirjoitti:

Miksi moni ärsyyntyy siitä, jos otsikossa esitetty asia sanotaan jossain muodossaan ääneen?

Iso osa vastaavassa tilanteessa katsoo tehneensä katastrofisen virheen.

Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.

Helvetti, kyllä omat tunteet saa sanoa ääneen! Jos tunnustat rakkautta omaa lasta kohtaan, ei se ole keneltäkään pois. Eikä tarkoita yhtään mitään muuta.

"En tiennyt mitä rakkaus on ennenkuin sain poikani."

"Kukaan ei voi tietää mitä rakkaus on paitsi minä koska minulla on minun poikani. Sinä, esimerkiksi, et millään voi tietää mitä rakkaus on. Et millään!"

Näissä on ero. (Paitsi että nyt toki kaikki, joilla on tyttölapsi, loukkaantuivat.) Opetellaan puhumaan tunteista niiden oikeilla nimillä ja ystävälliseen sävyyn! Lapsettomien ei tarvitse loukkaantua rakkaudesta lapseen puhumisesta eikä lapsellisten tarvitse loukkaantua vapaan elämän ihanuudesta puhumisesta. Me pärjätään kyllä keskenään!

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin saa sanoa. Kuka kieltää?

Minäkin olen kokenut sen, että vasta lasten synnyttyä tajusin mitä rakkaus on.

Sama juttu. Aiemmin olisin vetänyt herneen nenään moisesta mutta oman lapsen jälkeen tietää mistä on kyse. Omaa lastaan rakastaa ja yhtään epäröimättä uhraa vaikka henkensä tämän puolesta riippumatta siitä kuinka ihana tai kamala/rasittava tämä lapsi on. Muissa ihmissuhteissa se rakkaus on enemän sidoksissa siihen millainen se toinen henkilö on.

Käyttäjä4321 kirjoitti:

Samasta syystä kun ei saisi sanoa että viettää ihanan vapaata lapsetonta elämää? Kun aina joku loukkaantuu. Onhan se nyt melko selvä asia että tunteet joita vanhemmalla on lastaan kohtaan ovat ainutlaatuisia, ei sitä samanlaista rakkautta voi tuntea ketään tai mitään muuta kohtaan. Mutta ei se mitään isompaa, parempaa ja suurempaa rakkautta välttämättä ole kuin joku mitä voi tuntea jotain muutakin kuin lastaan kohtaan. Rakkaus on vaikea asia mitata ja siksipä en näe miksi niin tehdä. 

Tarkennan vielä että ei lapsen tarvitse olla oma jotta sitä voi rakastaa niinkuin omaansa.

Jos lapsi on adoptoitu, niin sitä voi rakastaa kuin omaansa ja oma se onkin. Kuitenkaan esim. kummilasta ei voi rakastaa kuin omaa.

Rakkaus omaan lapseen sisältää niin monisäikeisiä asioita, jotka koostuvat mm. ongelmien selvittelystä, lapsen näkemisestä erilaisissa tilanteissa, miten hän pärjää, ei pärjää, miten sitä peilaa itseään lapseen, näkee itsensä ja kasvatuksensa tuloksen lapsessa, on syyllinenkin olo, on toisinaan iloinen onnistumisestaan, tunnelmalliset iltasatuhetket kun lapsi kertoo äidille salaisuuden juuri ennen nukkumaanmenoa, jota ei edes isi saa tietää...

Tällaisia hetkiä ei perheen ulkopuolinen samalla tavalla pääse kokemaan, eikä siksi rakastamaan. Rakkaus mieheen ja perheeseen on sekin erilaista, mm yllämainituista syistä. Rakkaus omaan lapseen nyt vain on jotain elämää suurempaa ja ihmettelen, jos tästä joku harmistuu. 

Monet tuttavatkin siitä puhuvat vaikka heillä ei edes ole lapsia. Jos elämä ilman lasta on niin ihanaa, miksi nuoret vanhemmat aina sanovat, että elämä oli niin tyhjää ennen?

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.

Täh :D Kyllä meille vanhempina ja kumppaneina on selvää että se rakkaus lapseen on ihan toisenlaista kuin rakkaus kumppaniin. Juuri tuo, että lasta rakastaa aina ehdoitta, kumppania taas ei.

Kaikkea saa sanoa ja kaikesta saa ärsyyntyä. Niin se menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.

Täh :D Kyllä meille vanhempina ja kumppaneina on selvää että se rakkaus lapseen on ihan toisenlaista kuin rakkaus kumppaniin. Juuri tuo, että lasta rakastaa aina ehdoitta, kumppania taas ei.

Olet siis sanonut kumppanillesi, että ennen lasta et tiennyt kuinka paljon voi rakastaa? Ja hän on sanonut saman sinulle?

Rakkaus omia biologisia lapsia kohtaan on käytännössä itserakkautta. Ehkä sen syvyys sitten yllättää. Aidompaa rakkaus on silloin, jos se ei ole rakkautta omia geenejään kohtaan.