Missä vaiheessa tapailua olisi viisasta kysellä naimisiinmeno-, lapsi- yms. tulevaisuuden aikeista?
Olen lähes aina kysynyt noita asioita ensi- tai viimeistään toisilla treffeillä. Sen seurauksena hyvätkin miehet pelästyneet pahanpäiväisesti ja lähteneet. Haluan saada tietää noista aikaisin, koska itse en missään nimessä halua kumpaakaan niistä koskaan eikä suhe toimisi, jos mies haluaisi eri asioita.
Kommentit (35)
Ennen kuin sen enempiä tunteita herää. Ehdottomasti ennen kuin sovitaan ettei muita tapailla.
Miehet ovat varmaan pelästyneet tapaasi kysyä näitä asioita. Parempi tapa on kertoa itse, mitä haluaa tulevaisuudelta tai pyytää toista kuvailemaan, minkälaista elämää hän haluaisi elää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Sopiva hetki tähän on aikaisintaan toisilla tai kolmansilla treffeillä. Ensimmäiset treffit menevät siihen, että selvittää itselleen, kiinnostaako toinen edes sitä vertaa, että tällaisesta asiasta haluaisi keskustella. En minä ainakaan edes halua puhua unelmistani ihan kenelle tahansa. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia asioita kuitenkin.
Ei kait kukaan kysy tuollaista? Eihän kaikki edes tiedä mitä haluaa ennenkuin on tutustunut toiseen.
Eiköhän kumminkin 90% ihmisistä halua parisuhteet.
Ehkä olisi neutraalimpaa kysyä millaista elämää toinen haluaa elää ja kertoa mitä itse haluaa, eikä lyödä ihan noin suoria kysymyksiä pöytään heti ekoilla, toisilla treffeillä.
Ehkä sitten kun itse tunteen sen treffikumppanin vähän paremmin onko heistä elämänkumppaniksi ja isäksi.
Olet valmis perustamaan perheen sen ekan kanssa, joka sitä tahtoo? Tutustumasta tähän? Ehkä tuollaiseen voi rehellisesti vastata vuoden parin päästä.
Heti ekalla treffeillä. Laita myös faseen hääpukukuva.
Varmaan siinä vaiheessa kun on todennut toisen persoonan mielenkiintoiseksi ja voi kuvitella seurustelevansa toisen kanssa niin pitkään, että lapset, avioliitto, asunnon ostaminen tms tulee ylipäänsä ajankohtaiseksi. Jos toinen henkilönä on niin erilainen ettet näe teillä yhteistä tulevaisuutta edes kuvitelmissasi, eipä noista kannata huolehtia silloin.
Ei tuollaisia voi kysyä, elleivät ne tule itsestään esiin.... On miljoona tarinaa ja vannomista, ettei koskaan mene naimisiin, mutta kun juuri tietty ihminen tulee vastaan, niin sitten mennäänkin.
N48
Vierailija kirjoitti:
Heti ekalla treffeillä. Laita myös faseen hääpukukuva.
Ja kultasepän esite mukaan treffeille.
Itse kysyin aikanaan mieheltäni n. kuukauden tapailun jälkeen. Olimme siinä vaiheessa jo päättäneet aloittaa seurustelun. Olin tuolloin aika nuori, ymmärrän kyllä, että jos alkaa olla lapsentekoiässä eikä halua hukata aikaansa "vääriin tyyppeihin", houkuttelee noiden kysymysten esittäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Olet valmis perustamaan perheen sen ekan kanssa, joka sitä tahtoo? Tutustumasta tähän?
Harjoitteletko huonon lukutaidon piirimestaruuskisoja varten?
Kun suhde olisi vakiintumassa seurusteluksi.
Tokan treffit on vähän turhan aikaista, kun siinä vasta tutustutaan toiseen ja noista kysymyksistä tulee fiilis, että toinen on jo vakiinnuttamassa suhdetta.
No valitettavan monella on tapana vastata, että "joo, kyllä mä niitä lapsia haluan sitten joskus", vaikka todellisuudessa ei ole lainkaan varma asiasta. Kai tällä halutaan taata tapailun jatkuminen ja lykätä ikävät lapsenhankintakeskustelut hamaan tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Olet valmis perustamaan perheen sen ekan kanssa, joka sitä tahtoo? Tutustumasta tähän? Ehkä tuollaiseen voi rehellisesti vastata vuoden parin päästä.
Niin siis minä nimenomaan EN halua perustaa perhettä, ja tästä olen aivan ehdoton. Jos mies joskus haluaisi naimisiin tai lapsia, niin se juttu tulisi kuitenkin tuhoutumaan jossain vaiheessa, sillä minä en halua. Parempi selvittää se ensimmäisillä treffeillä kuin vasta sitten, kun ollaan seurusteltu ja kiinnytty toisiimme liiaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollaisia voi kysyä, elleivät ne tule itsestään esiin.... On miljoona tarinaa ja vannomista, ettei koskaan mene naimisiin, mutta kun juuri tietty ihminen tulee vastaan, niin sitten mennäänkin.
N48
Minun tapauksessani tästä ei ole kyse. Minun mielestäni avioliitto on instituutiona täyttä turhuutta, ja koska en myöskään tahdo lapsia niin en näe mitään muutakaan järkeä naimisiinmenossa. Raha-ja muut asiat saa kyllä järjestettyä muutenkin kuin naimisiin menemällä.
Vierailija kirjoitti:
Heti pierun jälkeen.
Tämä on todella hyvä indikaattori. Siinä vaiheessa kun on päästänyt kunnon katkun, niin että silmiä kirvelee, on valmis kysymään että haluatko muuten lapsia kanssani. Toimii.
Ne ja kaikki muukin tieto kyseisestä henkilöstä stalkataan etukäteen