Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haikeus lasten kasvamisesta - onko muilla samanlaisia tunteita?
01.12.2016 |
Olen kahden lapsen (tokaluokkalainen ja eskarilainen) isä ja alkanut viime aikoina suorastaan kärsiä siitä, että tunnen suurta haikeutta lasten kasvamisesta ulos pikkulapsivaiheesta. Vauva-ajasta en osannut nauttia lainkaan (en jotenkin vain osannut olla ihmisen kanssa, joka ei puhunut ja jota ei oikein edes tuntenut), ja nyt tuntuu, että lapsuus onkin yhtä äkkiä ohi... myös lasten kiinnostuksenkohteet ovat muuttuneet eikä esim. tokaluokkalainen tunnu enää olevan kiinnostunut edes leikkimisestä. Tavallaan siis toivoisin, että lapset (molemmat ovat tyttöjä) olisivat edelleen pieniä prinsessaleikeistä, halailemisesta tai petseistä kiinnostuneita "isin tyttöjä", mutta nyt erityisesti tokaluokkalainen onkin yhä enemmän kavereista, whatsapista ja tubettajista kiinnostunut, jo tässä vaiheessa "pissismäisiä" piirteitä omaava nuori nainen.
Ymmärrän, että lapset ovat meillä vain "lainassa" ja että hyvä vanhempi voi olla myös isommalle, mutta joka tapauksessa haikailen kyllä tilanteeseen, joka perheessämme oli muutamia vuosia sitten. Tavallaan se oli kyllä hyvinkin idyllistä aikaa. Miten muilla?
Kommentit (31)
Tavallaan ymmärrän, mutta itse en ole kokenut. Meillä on nyt 11 ja 9 vuotiaat ja olen onnellisempi vanhempana kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen vieläkin unia pienistä tytöistäni. Joskus he ovat kolme ja kuusi, joskus kahdeksan ja yksitoista...
Oikeasti he ovat lähellä kolmeakymppiä.
Joo, tunsin haikeutta jo silloin, ja tunnen haikeutta nyt. Ja samalla ihailen ja arvostan heitä just sellaisina kuin he nyt ovat.
Sitä se on, rakastaa lapsiaan.
Näinhän se on. Ja samaan aikaan seuraan ylpeyttä ja ihmetystä tuntien, kun lasten ulkoiset piirteet alkavat aikuistua ja monesti keskustelemme tosi hienoista ja ihmeellisistä asioista, joihin he ovat törmänneet tai muuten miettineet. (Ja samaan aikaan seuraan kauhua tuntien, kuinka murrosikä lapsosiani riepottelee...)
No ei kyllä ole ihan normaalia, että tokaluokkalainen alkaa olla "pissis". Miksi annat roikkua jossain tubessa?? Whatsap ei ole edes tuonikäisille sallittu. Kyllä sinä vanhempi kuule ihan omilla valinnoillasi olet vaikuttamassa siihen, kuinka lyhyeksi se lapsuus jää.
Minulla samanikäinen tyttö, jolla kännykkä ilman nettiä. On kavereita ja harrastuksia ja todellakin leikkii vielä paljon!
Välillä ihmettelen tätä nykypäivän vanhempien kyvyttömyyttä vetää rajoja ja olla vanhempi. Kai se on vaikeaa, jos itse roikkuu naama kiinni luurissa ja somessa kaiken aikaa. Paskalla esimerkillä tulee paskaa jälkikasvua..
En todellakaan. Mä odotan sitä, että nuorinkin muuttaa pois kotoa.
No, joskus haikailen vauvavuosia, mutta pikkulapsiaikaa, ei ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne,lapsia 7,kuopus 5v,nautin kuitenkin joka hetkestä heidän kanssaan,rakastan hellin ja ohjaan heitä tutustumaan itseensä ja kannustan löytämään omat vahvuudet,luopuminen on edessä jokaisen kohdalla.nyt eletään ihanaa vaihetta,kesäkuussa tulemme mummiksi ja papaksi mitä odotamme hartaasti.kaikkiin lapsiin lämpimät ja avoimet välit edelleen
Ei ole. Minulla on 14- ja 12-vuotiaat ja luopumisen aikaa eletäänjo. Viiden vuoden päästä tuo meidän esikoinen kirjoittaa ja ehkä muuttaa jo pois. Nytkin elämänpiiri on jo suuri, eikä se enää pyöri meidän ympärillämme. Niin se kuuluu mennäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla myös on samanlaisia tunteita, vaikka lapset ovatkin vasta 1- ja 3-vuotiaat.
Olen osannut nauttia kuopuksen vauva-ajasta paremmin kuin esikoisen, ja se surettaa koska niitä aikoja ei saa takaisin.
Toisaalta sitä odottaa, että kasvavat, mutta toisaalta haluaisi pitää heidät aina pieninä ja turvassa kotona. Kyllä mä jo tässä vaiheessa teen tietynlaista luopumistyötä, vaikka ovatkin vielä "mun", varsinkin kuopus, joka haparoivin askelin ja suu hymystä ammollaan huojuu luokse. Ja esikoistakin saa vielä halia ja rutistellla onneksi.
Tää asia on ehkä raastavinta vanhemmuudessa.
Minulla on 13- ja 9-vuotiaat pojat ja tunne on tuttu! Etenkin näin joulun alla katselen lelumainoksia surullisena. Kuinka paljon ihania leluja, joita ei enää voi hankkia :) En väitä olevani kauhean materialistinen noin yleensä, mutta se lahjojen osto pienelle lapselle ja se heidän riemunsa on niin suloista... Muuten olen sitä mieltä, että vanhemmilla saa hyvinkin olla valtaa siihen, mitä tokaluokkalainen tekee. Ei tarvitsisi olla vielä mikään "pissis". Totta kai kavereilla on vaikutusta, ja kyllä meilläkin tuolla 9-vuotiaalla on pari vuotta ollut halu tulla selvästi "isommaksi", kun vertaa elämäänsä koulukavereiden elämään. Hänellä ei ole itse asiassa puhelinta lainkaan. Kavereilla on älypuhelimet ja viettävät siellä kutakuinkin sen ajan, kun eivät pelaa tietokoneella. Onneksi on joku kaveri, joka tykkää sentään vaikka ulkoilla. Luulen, että lapseni ei olisi yhtään onnellisempi, vaikka hänellä olisi kaikki pelit ja vehkeet käytössään rajoituksetta vapaa-ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole ihan normaalia, että tokaluokkalainen alkaa olla "pissis". Paskalla esimerkillä tulee paskaa jälkikasvua..
Omaan kokemukseeni pohjautuen uskallan kyllä olla eri mieltä. Ainakin meillä lasten temperamentit (molemmat meilläkin tyttöjä) ovat olleet samoista kasvatusmetodeista huolimatta hyvinkin erilaiset. Meilläkin esikoinen "kypsyi" huomattavasti aiemmin, alkoi itse haluamaan päättää vaatetuksestaan paljon aiemmin, alkoi kiukutella ja panna hanttiin vanhemmille paljon aiemmin ja muutenkin "itsenäistyi" paljon aiemmin, kun taas kuopus säilyi pikkutyttönä monta vuotta pidempään.
Eli ehkäpä edellinen vastaaja voisi ajatella sellaista mahdollisuutta, että me ihmiset olemme loppujen lopuksi kaikki erilaisia yksilöitä, joilla on myös omat tarpeensa ja oma aikataulunsa kehittyä? Tarkoitan tällä sitä ettei ainakaan minun mielestä ole lapsen edun mukaista pakottaa lasta olemaan pikkulapsi, jos hän ei sitä luontaisesti enää ole (esim. ei kai nyt ketään voi pakottaa leikkimään petseillä, jos se ei häntä vain kiinnosta).
Vierailija kirjoitti:
Näen vieläkin unia pienistä tytöistäni. Joskus he ovat kolme ja kuusi, joskus kahdeksan ja yksitoista...
Oikeasti he ovat lähellä kolmeakymppiä.
Joo, tunsin haikeutta jo silloin, ja tunnen haikeutta nyt. Ja samalla ihailen ja arvostan heitä just sellaisina kuin he nyt ovat.
Sitä se on, rakastaa lapsiaan.
Tuli tippa linssiin.
Oisitpa mun äiti. terveisin eräs lähes kolmekymppinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyllä tokaluokkalainen leikkii vielä täysin. Petit, high monster it, Legot yms leikeissä päivittäin. Ja pukeutuu edelleen prinsessa mekkoon.
Kiintoisa keskustelu, kiitos siitä. Meitä vanhempia on niin monenlaisia. Meillä on lapset jo pienestä pitäen tietoisesti kasvatettu omaa itsenäistymistä silmällä pitäen ja tiedän, että monen mielestä ihan väärin :) Esim. meillä todellakin lapset ovat tehneet jo eskari-ikäisestä jonkin verran kotitöitä, aikuisten sänkyyn tulo on yöllä kielletty jos nyt ei täyttä paniikkia ole jne. Tausta-ajatuksena tässä on siis se, että lapsi kasvaisi itsenäisyyteen ja siihen, että vanhemmat eivät aina ole paikalla. Eli siis tietoisesti olemme heitä jo verrattain pienestä pitäen ohjanneet pois pienen lapsen roolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiintoisa keskustelu, kiitos siitä. Meitä vanhempia on niin monenlaisia. Meillä on lapset jo pienestä pitäen tietoisesti kasvatettu omaa itsenäistymistä silmällä pitäen ja tiedän, että monen mielestä ihan väärin :) Esim. meillä todellakin lapset ovat tehneet jo eskari-ikäisestä jonkin verran kotitöitä, aikuisten sänkyyn tulo on yöllä kielletty jos nyt ei täyttä paniikkia ole jne. Tausta-ajatuksena tässä on siis se, että lapsi kasvaisi itsenäisyyteen ja siihen, että vanhemmat eivät aina ole paikalla. Eli siis tietoisesti olemme heitä jo verrattain pienestä pitäen ohjanneet pois pienen lapsen roolista.
Kiintoisa näkökulma.
Meillä taas lapset on saaneet olla pieniä lapsia niinkauan kuin ovat kokeneet tarpeelliseksi. Esim. toinen poika nukutettiin kädestä pitäen eskarilaiseksi asti, kun itse sitä tahtoi. Nyt on tulevan vuoden abi, lääkikseen hakemassa ja erittäin fiksu nuori mies, ja ihan epäilyksettä pärjää kyllä, kunhan kotoa muuttaa opintojen perään. Hyvin on aikuistunut, sitä tahtia mihin on itse ollut kypsä ja valmis.
Ajoittain pientä haikeutta, mutta oma nuoreni on kasvanut upeaksi ihmiseksi, eikä ihmetyksen, ilon tai ylpeydenaiheet ole kadonneet minnekään.
Ja saatan yhäkin herätä siihen, kun hän nukkuu vieressäni ja ottaa unissaan kädestäni kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Kiintoisa keskustelu, kiitos siitä. Meitä vanhempia on niin monenlaisia. Meillä on lapset jo pienestä pitäen tietoisesti kasvatettu omaa itsenäistymistä silmällä pitäen ja tiedän, että monen mielestä ihan väärin :) Esim. meillä todellakin lapset ovat tehneet jo eskari-ikäisestä jonkin verran kotitöitä, aikuisten sänkyyn tulo on yöllä kielletty jos nyt ei täyttä paniikkia ole jne. Tausta-ajatuksena tässä on siis se, että lapsi kasvaisi itsenäisyyteen ja siihen, että vanhemmat eivät aina ole paikalla. Eli siis tietoisesti olemme heitä jo verrattain pienestä pitäen ohjanneet pois pienen lapsen roolista.
Meilläkin tuetaan omatoimisuutta ja lapsilla on ikäänsä sopivia vastuita ja vaatimuksia. Kuitenkaan se, että lapselle opetetaan kotitöitä tai itsestään huolehtimista ei tarkoita sitä, että lapsi ei saisi olla lapsi. Syliin saa tulla ja haleja saa aina. Tottahan toki pienellä lapsella on pienen lapsen rooli ja isolla lapsella ison. Meillä ei 3. luokkalainen tyttö saa olla whatsupissa, facebookissa,twitterissä tai instassa, eikä lapsi kuljeksi yksinään missään kaupungilla.10 vuotiaan ei todellakaan kuulu olla mikään pissis. Vanhemman tehtävä on olla aikuinen ja määrittää mitä missäkin iässä voi tehdä ja mitä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 0 vuotiaan ei todellakaan kuulu olla mikään pissis. Vanhemman tehtävä on olla aikuinen ja määrittää mitä missäkin iässä voi tehdä ja mitä ei.
Tämä on täysin totta. Me voimme itse vaikuttaa, mitä lapsi tekee, mutta emme välttämättä siihen, mitä lapsi haluaisi tehdä, jos se hänelle sallittaisiin. Minullakin on kaksi tyttöä. Heistä vanhempi alkoi - uskallan väittää luontaisen yksilöllisen persoonallisuutensa vuoksi - jo ekaluokalla kiinnostua meikeistä ja olla "alttiimpi" esim. kavereiden vaikutukselle (esim. halusi aina sellaisia vaatteita, joita kavereilla oli) kuin nuorempi, jota nämä asiat eivät kiinnostaneet edes neljännellä.
Eli olen samaa mieltä jonkun aiemman kirjoittajan kanssa siitä, että kyllä lapset ovat myös yksilöitä eivätkä täysin vanhempien muokattavissa.
Kyllähän niitä pikkulapsiaikoja toisinaan kaipaa ja lämmöllä muistelee, mutta en haluaisi pitää heitä ikuisesti pikkulapsina.
Myös lasten kasvamisen seuraaminen on hyvin antoisaa. Se kun näkee heidän kasvavan, kehittyvän, oppivan, löytävän omia juttujaan ja omaa persoonallisuuttaan, itsenäistyvän. Löytävät oman elämänsä. Samalla keskustelut heidän kanssaan muuttuvat mielenkiintoisemmiksi.
t. 10- ja 13-vuotiaiden poikien äiti
Alue: Aihe vapaa
Tiedän tarkalleen tunteen, ja meillä lääkkeeksi otettiin kolmannen tekeminen :) Toki ymmärrän, että tämäkin kasvaa, mutta saapahan muutaman vuoden lisäaikaa idylliin.