Miltä depersonalisaatio tuntuu?

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…

http://traumajadissosiaatio.fi/depersonalisaatiohairio/

Ei ole tuollaista. Sitä on tosi vaikea kuvailla. Jos olisit sen kokenut, tietäisit kyllä. Tunne on niin outo, että ensi kerralla pelästyin ihan hirveästi että mitä oikein tapahtuu. Sitä tunnetta ei voi verrata mihinkään. Ehkä kuoleminen tuntuu siltä, kun tajunta alkaa jotenkin hajota. Kamala tunne. Nyt olen jo tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Sitä on tosi vaikea kuvailla. Jos olisit sen kokenut, tietäisit kyllä. Tunne on niin outo, että ensi kerralla pelästyin ihan hirveästi että mitä oikein tapahtuu. Sitä tunnetta ei voi verrata mihinkään. Ehkä kuoleminen tuntuu siltä, kun tajunta alkaa jotenkin hajota. Kamala tunne. Nyt olen jo tottunut.

Okei, kiitos. Ilmeisesti en ole kokenut sitä.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Sitä on tosi vaikea kuvailla. Jos olisit sen kokenut, tietäisit kyllä. Tunne on niin outo, että ensi kerralla pelästyin ihan hirveästi että mitä oikein tapahtuu. Sitä tunnetta ei voi verrata mihinkään. Ehkä kuoleminen tuntuu siltä, kun tajunta alkaa jotenkin hajota. Kamala tunne. Nyt olen jo tottunut.

Et sinä voi tietää millaista se jonkun toisen kohdalla on tai miten joku toinen sen kokee.

Itsellä oma keho ei tunnu omalta. En hahmota ääriviivojani, vaan joudun vaikka kahvikuppia kantaessa silmä kovana tarkkailemaan kuppia, ettei osu mihinkään. Kivun pystyy ulkoistamaan. Kipu on kädessä, ei minussa. Aistit eivät tule "loppuun asti". Tuntuu ettei näke kunnolla, vaikka näkee oikein hyvin. Ympäristö näyttää vähän kuin televisiota katsoisi. Kolmiuloitteisuus tuntuu puuttuvan, vaikka syvyysnäkö ei ole sen huonompi kuin muutenkaan. Kävellessä saattaa tuntua, ettei maa ole jalkojen alla. Joka askeleella tuntuu kuin astuisi tyhjän päälle. Autoa ajaessa tuntuu, ettei hallitse itseään, koska ei ole kosketuksissa kehoonsa. Pelkää, että kääntääkin ratista yhtäkkiä ojaan.

Tässä lyhyesti omia kokemuksia.

Mossad tietää parhaiten ne on ammattilaisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Sitä on tosi vaikea kuvailla. Jos olisit sen kokenut, tietäisit kyllä. Tunne on niin outo, että ensi kerralla pelästyin ihan hirveästi että mitä oikein tapahtuu. Sitä tunnetta ei voi verrata mihinkään. Ehkä kuoleminen tuntuu siltä, kun tajunta alkaa jotenkin hajota. Kamala tunne. Nyt olen jo tottunut.

Et sinä voi tietää millaista se jonkun toisen kohdalla on tai miten joku toinen sen kokee.

Älä jaksa.

Kiitos niille vastanneille, jotka kuvasivat oireitaan.

- ap

Tuntuu kuin katselisi itseään ulkopuolelta. Ihmiset ympärillä tuntuvat olevan läpinäkyvän seinän takana.

Katsoin omaa kättäni mutten tuntenut sitä heti, mietin että mikäs tuossa on. Kokemus liittyi stressireaktioon kun vanha trauma aktivoitui.

"...voivat laukaista...henkisesti kuormittava tilanne tai univaje. Depersonalisaatiokokemukset ovat tavallisia myös erilaisissa psyykkisissä ongelmissa."

Mulle on yhden kerran tullut tuonkaltainen tila, kun olin uupunut, ehkä masentunut, ja sinä päivänä vielä univaje+ stressi. Aivan epätodellinen olo, näköaistimus ja tavallaan tunteiden tuntuminen kehossa muuttui, ihan kuin olisi tosiaan katsonut elämäänsä televisiosta, kuin jotain supervärikästä televisiokuvaa, niin että siinä oli mukana mutta samalla tuntui "kaukaiselta". 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu kuin katselisi itseään ulkopuolelta. Ihmiset ympärillä tuntuvat olevan läpinäkyvän seinän takana.

Minulla on joskus ollut tuollainen tunne, että minun ja muiden välissä on näkymätön seinä enkä saa kontaktia muihin.

- ap

Minulla on derealisaatiota, sellaista että tuttu ympäristö tuntuu vieraalta. Välillä se tulee kun kävelen eri huoneeseen. Huone tuntuu ainoalta olemassaolevalta paikalta, suljetulta tilalta. Kaikki mitä näen näyttää jotenkin oudolta. Kerran olo tuli kun painoin valonkatkaisijaa. Yleensä olo tulee huomaamatta, mutta joskus näen kuinka ympäristö pikkuhiljaa alkaa muuttua tuntemattomaksi, silmissä tavallaan sumenee. Yhtaikaa kuitenkin tunnistan missä olen ja ymmärrän ettei mitään vaaraa ole. Ennen kohtauksia oli harvoin, tänä vuonna ollut useita päivässä.

Kiitos vastauksistanne. Osaatteko sanoa, mikä on aiheuttanut tämän ilmiön teille? Oletteko saaneet jotain ulkopuolista apua, vai onko teillä omia hoitokeinoja?

- ap

Minulla ollut paniikkihäiriö 20v. Ja lapsuus-teini-ikä traumaattista aikaa. Omin voimin sitkutteleminen aiheutti sitten hirveän ahdistuksen kaikenlaisine tautipelkoineen, ja sieltähän saapui depersonalisaatio. Eli uskon lapsuuden juttujen ja niistä seuranneen lähes jatkuvan ahdistuneisuuden laukaisseen tämän.

Ollut tuollainen olo jo vuodesta 2015. Välillä pahempana, ja välillä lievänä. Harvoin ollut koko päivää "pois". Viikosta puhumattakaan. Olen melko varma että sain sen vuosia kestäneestä pakko-ajattelusta, ja joka laukaisi paniikkihäiriön. Pahimmillaanhan oireet ovat sellaisia, että oma kuva peilissä tuntuu vieraalta, sekä oma ääni oudolta. Tunteet ja todellinen elämä ei ole balanssissa. Jotenkin ei ole oma itsensä. Toisaalta jos "oma itse" on ollut viimeksi paikalla v 2015, niin sitä taitaa olla turha etsiä. Ssri auttaa ainakin vielä tällä hetkellä ahdistukseen, joka siis laukaisee minulla depersonalisaation. Kun olin syömättä lääkkeitä 8kk ja polttamatta tupakkaa 4kk, niin depersonalisaatio tuli rytinällä takaisin. Uudestaan lääkkeet, ja todella hitaasti alkoivat auttaamaa, mutta auttoi kuitenkin. En ehkä uskalla enää lopettaa lääkkeitä, koska olo on todella hirveä kun "outous" iskee täysillä päälle. Ja jos yritän lopettaa tupakoinnin niin siitä seuraava stressi laukaisee taas nuo olot pahempana. Ja terapiassakin käyty, eli mitään ihmeitä ei sieltä ole odotettavissa.