Kerro epäreiluin kokemuksesi lapsuudesta

Olin tosi säästäväinen lapsena tosin kuin pikkusiskoni. Se sitten tyhjensi varmaan vuoden säästöt possustani ja äiti vain sanoi, että niin ei saa tehdä. Sisko ei saanut rangaistusta enkä minä rahojani. :-(

Joskus 8-9-vuotiaana leikin naapurin kaveritytön kanssa koiraa niin että hän oli koira ja minä omistaja. Tämä oli 60-luvun alkua. Kysyimme kaverin kanssa että olisiko antaa keksejä kun leikimme koiran koulutusta.

Kaverin isäpuoli otti minua hiuksista kiinni ja löi rappusilla olevalla itsetehdyllä "luudalla" (yhteen sidottuja puun oksia) minua pepulle kymmenisen kertaa. Juoksin paniikissa navetan taakse itkemään kunnes kaveri tuli. Hän kertoi, että isäpuoli oli sanonut että vieraiden kersoille he eivät tarjoile mitään.

Taisin olla kolmosella tai nelosella ja vieläkin olen katkera. Paikallisella nuorisotilalla oli leipomispäivä ja olin jopa merkannut sen kalenteriini. Menin koulun jälkeen sinne muutamien luokkalaisteni kanssa, jotka lyöttäytyivät ryhmäksi. En saanut leipoa, koska jäin yksin ilman ryhmää.

En saanut rippilahjaksi mopoa kuten veljeni, koska "olet tyttö". Kovasti sellaista halusin. Saamaani kaulaketjua en ole käyttänyt kai kertaakaan.

Keräsimme veljen kanssa nipun vanhoja Aku ankkoja ja annoimme ne iskälle kun hän lähti käymään kaupungissa.

Isähän luuhasi ympäri läänin kaikki osto- ja myyntiliikkeet,romukaupat ja huutokaupat etsiessään jotain "löytöjä" ja "halvalla" mitä tahansa josta voisi sitten toisaalla saada rahaa.

Me jätimme jännitys huipussaan isän autoon jtn parikymmentä vanhaa lehteä ja koko pitkän päivän odotimme,että isi tulisi kotiin ja mietimme että mitenköhän paljon saamme rahaa. Aikuisen järjellä nyt ajateltuna ei niistä monta markkaa olisi saatukaan. Mutta eihän me edes tajuttu rahasta mitään.

Isi tuli kotiin ja me innoissamme kysymään että paljonko niistä akuista tuli/

Isäukko rupes vaan nauramaan että.mitä te semmoisia kyselette, nehän lehdet on alunperinkin ostettu hänen rahoillaan että rahat kuuluu hänelle.

Sen pitunen se.

Tästä on varmaan 40 vuotta aikaa ja muistan sen pettymyksen. Ja ajattelen että.miten vittupää ahne paska boi aikuinen äijä olla omille lapsille. Ei viittinyt sanoa aamulla kun niitä lehtiä tohkeissamme valkkasimme parhaita mukaan, ettei hän aio niitä meidän puolesta myydä. Eikä viittinyt aikuinen mies antaa muutamaa markkaa meille ja antaa meidän luulla,että vanhoja akuja myymällä divariin rahat saatiin.

Kaveri tuli kertomaan että olin varastanut barbin vaatteita. Äiti sitoi käsistä ja jaloista sänkyyn ja räki päälle.Kaveri tuli seuraavana päivänä sanomaan että oli löytynyt.

Tää oli vaan yksi juttu. Annoin monet hakkaamiset anteeksi. Mutta äiti itse loukkaantui  kun odotin nuorinta,  kohta 3v, ei ole tavannut edes, koska häntä "loukattiin" kun tuli puheeksi miten hakkasivat lastaan. 

Ei jatku meillä. Mulla on huono omatunto kun otin ponihännästä kiinni kun halusin kiukuttelevan teinin katsovan päin, pari vuotta sitten,

Yläasteella eräs nyhverö luokkakaverini oli mennyt väittämään luokanvalvojalle, että olin kuristanut häntä välitunnilla. En todellakaan ollut! Sain kuitenkin tästä syyttömänä jälki-istuntoa. Odotin mielenkiinnolla tyyppiä luokkakokoukseen 20 vuotta myöhemmin, olisin halunnut selvittää asian. Eipä näkynyt.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri tuli kertomaan että olin varastanut barbin vaatteita. Äiti sitoi käsistä ja jaloista sänkyyn ja räki päälle.Kaveri tuli seuraavana päivänä sanomaan että oli löytynyt.

Tää oli vaan yksi juttu. Annoin monet hakkaamiset anteeksi. Mutta äiti itse loukkaantui  kun odotin nuorinta,  kohta 3v, ei ole tavannut edes, koska häntä "loukattiin" kun tuli puheeksi miten hakkasivat lastaan. 

Ei jatku meillä. Mulla on huono omatunto kun otin ponihännästä kiinni kun halusin kiukuttelevan teinin katsovan päin, pari vuotta sitten,

Koska tämä tapahtui? Tuostahan täytyisi tehdä lastensuojeluilmoitus ehdottomasti!

Pikkusisareni vappupallo pääsi karkuun ja äiti pakotti minun antamaan palloni pikkusiskolle, jotta tälle ei tule paha mieli. Minäkin olin vielä lapsi, meillä sisaruksilla on ikäeroa 1 v 3 kk. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri tuli kertomaan että olin varastanut barbin vaatteita. Äiti sitoi käsistä ja jaloista sänkyyn ja räki päälle.Kaveri tuli seuraavana päivänä sanomaan että oli löytynyt.

Tää oli vaan yksi juttu. Annoin monet hakkaamiset anteeksi. Mutta äiti itse loukkaantui  kun odotin nuorinta,  kohta 3v, ei ole tavannut edes, koska häntä "loukattiin" kun tuli puheeksi miten hakkasivat lastaan. 

Ei jatku meillä. Mulla on huono omatunto kun otin ponihännästä kiinni kun halusin kiukuttelevan teinin katsovan päin, pari vuotta sitten,

Koska tämä tapahtui? Tuostahan täytyisi tehdä lastensuojeluilmoitus ehdottomasti!

Olin 16-vuotias kun lähdin kotoa, asuin rappukäytävissä ja näpistin kaupoista ruokaa. Soitin silloin sossuun kun pelkäsin että kuolen seuraavalla hakkaamisella. Kerran karkasin ovesta rappuun ja liftasin kaverille, sen vanhemmat näki kun veri tuli läpi t-paidan selästä. Isä oli mun isän työkaveri. Meni kysymään, isä uhkas hakata sen, en saanu turvaa sieltäkään (isä oli lihaksikas). Sillä tiellä olen edelleen. Soitin sossuun, sanottiin että kolmen kuukauden päästä aika. Sen ajan asuin ties missä.  Ja ihan vuonna 94 tapahtui kun lähdin, lastenkotiin jouduin sitten ku sossun aika oli..  Sain oman asunnon 17-vuotiaana mutta koskaan mun vanhempia ei syytetty mistään.

Serkut asuu mummolan naapurissa. Olin niillä käymässä ja päätettiin mennä mummolle. No se päästi serkut sisälle jätskille, mä en saanut edes pihaan mennä.

Ala-asteella opettajan suosikkioppilas sai tehdä mitä halusi ja jättää kaikki läksyt tekemättä ja unohdella kirjat kotiin monta kertaa viikossa ja hänelle ei tullut ikinä mitään merkintöjä, huomautuksia tai seuraamuksia. Me muut saatiin sitten jälki-istuntoa ties miten pienistä asioista mm. siitä että niistin kerran tunnin aikana enkä vaan istunut räkä poskella. :(

Meillä kotona lukuisia tapauksia.

Kotiin ostettiin naminameja ja niitä sai syödä vain ns pienet eli minä en ja olimme hyvin pienin ikäeroin syntyneet.

Olin kesätöissä mansikan poiminnassa. Sain käteen ( palkka maksettiin ihan konkreettisesti käteen markkoina) 2200 markkaa. Äitini otti niistä tuosta vain pois 500 markkaa. Oli hyvä korvaus siitä etten ollut ollut kotona tekemässä kotitöitä 3 viikkoon. Syksyllä ostin rahoilla lukiokirjoja ja tarpeellset kengät niin eipä niitä rahoja sitten ollut loppuvuonna enää mitään.

Alakoulussa minä olin luokaltani aivan ainut joka ei saanut mennä pyhäkouluun jota pidettiin koululla perjantaina koulun päätyttyä. Mitään syytä en kotoa asiaan saanut. Oli tyhjä olo lähteä kotiin kun kaikki muut niin tytöt kuin pojat jäi koululle kun minä lähdin. Jos vanhempien tarkoitus oli saada minut tuntemaan ulkopuolisuutta niin siinä kyllä onnistuivat.

Kun pääsin ylioppilaaksi huippupaperein niin vanhemmille oli paljon tärkeämpää veli joka pääsi samana päivånä peruskoulusta vitosen todistuksella.

Putosin ikkunasta kun kurotin liian pitkälle - ja siskoni vahingossa myös änkesi viereen. Putosin sellaiset 2 m jotenkin siten, että rintaan tuli naarmuja. Leuka edellä.

Kukaan ei lohduttanut ja äitini tokaisi vielä, että saisin pudota uudestaankin ikkunasta.

Toi oli vain yksi kymmenistä paskoista jutuista.

Pakotettiin syömään, kotona ja koulussa. Sain jopa piiskaa kun ensyönyt.

Se oli häpeä minulle kiltille tytölle istua ruokalassa välitunnit kun en halunnut syödä lihaa ja makkaraa.

Varsinkin kun en kokenut tehneeni mitään väärää.

Olin noin 9-vuotiaana jossain lastentapahtumassa. Hiukseni olivat lyhyet ja vaatteeni tummanruskeat. Kysyin missä on vessa ja paha mieli tuli kun minut ohjattiin poikien puolelle. Äitini (joka oli vastoin tahtoani tehnyt minusta pojan näköisen) nauroi tuota aina kun meillä kävi vieraita.

Ollessani 7-vuotias, vanhempani erosivat. Minulla on 1,5 vuotta nuorempi pikkuveli, eli tapahtuma-aikaan 5,5-vuotias, ja muistan ikuisesti kun kävelin olohuoneeseen ja äitini ja veljeni istuivat sohvalla ja veljeni itki. Kysyin mitä he tekevät, ja äitini sanoi että kertoo minulle myöhemmin, että nyt täytyisi antaa heidän olla. Äiti oli siis juuri kertomassa erosta. Olin kauan katkera että pienelle veljelleni kerrottiin vanhempieni erosta ennen minua :D Vaikka eihän sillä ole väliä.

Toinen juttu on, kun harrastin tanhua 3 vuotta vanhemman isosiskoni kanssa samassa ryhmässä. Olin ehkä ekaluokkalainen tai allekin, ja kyseinen tanhuryhmä lähti kaustiselle reissuun. Kansantanssifestarit tai jotkut. No siskoni pääsi mukaan, mutta minä olin liian nuori! Lopetin tanhun siihen paikkaan, muistan sen kamalan kiukun asiasta kun omasta mielestäni olin tietenkin jo iso tyttö jota ei tarvitse vahtia..

Vanhemmilla ei ollut koskaan aikaa viedä harrastuksiin kun olin lapsi. Sisaruksillani ei ollut kiinnostusta liittyä urheiluseuroihin, minulla oli. Olisin halunnut käydä kuviskerhossa tai pelata jalkapalloa.

Tilanne muuttui, kun pikkuveljeni, kuopus, tuli harrastusikään. Yhtäkkiä olikin aikaa kuskata häntä pari kertaa viikossa futistreeneihin, turnauksiin, ties mihin. Oli silloin isäni silmäterä, on edelleen. Olin kauan vihainen ja tuntuu edelleen että mua kohdeltiin väärin, intin pari vuotta että olisin halunnut luokkalaisten kanssa samaan joukkueeseen mutta ei. Töitä vanhemmillani oli saman verran koko ajan, mikään ei muuttunut ratkaisevasti. Luulen että olisin saanut enemmän kavereita, ja eihän urheiluharrastukset mitään huonoa ajanvietettä ole lapsuudessa. :(

Vierailija kirjoitti:

Olin noin 9-vuotiaana jossain lastentapahtumassa. Hiukseni olivat lyhyet ja vaatteeni tummanruskeat. Kysyin missä on vessa ja paha mieli tuli kun minut ohjattiin poikien puolelle. Äitini (joka oli vastoin tahtoani tehnyt minusta pojan näköisen) nauroi tuota aina kun meillä kävi vieraita.

Mulla kävi samoin mutta uimahallissa. Olimme muuttaneet ja menin ekaa kertaa uimahalliin. Mulle annettiin sinipohjaisella numerolla oleva avain, menin naistenpuolelle enkä löytänyt numeroa vastaavaa kaappia. Menin takaisin lippuluukulle ja kerroin etten löydä kaappia. Selvisi että täti oli luullut minua pojaksi.

Menimme joskus vesipyssy-sotaa. Minulla oli kaikkein "kovin" vesipyssy ja muut lapset jäivät huomiotta. Tein tämän säälistä kun eräs ken lienee. on olut puheenaiheena