Äitiäni ei kiinnosta elämäni

Olen vastikään lukiosta valmistunut nuori joka harkitsee korkeakouluun hakemista ensi keväänä.

Äidilläni on melko pitkä historia alkoholin kanssa sekä monimutkainen parisuhdehistoria. Ennen minun isääni ja minua hänellä on ollut jo kaksi lasta joiden isän kanssa oli naimisissa. Tämän perheen hän jätti lasten ollessa pieniä. Syytä en tiedä. Myöhemmin hän oli suhteessa väkivaltaisen miehen kanssa.

Minulta ei ole puuttunut ruokaa tai vaatteita, lukiossa sain (opintotuella) kaikki kirjat, vanhempani eivät ole koskaan lyöneet tai kiristäneet minua. Varhaislapsuudessani äitini piti kiinni siitä että minulla oli selkeä päivärytmi (ruokailu, ulkoilu, uni). Lapsilisäni on säästetty minun tulevaisuuttani varten (äitini maksoi omasta palkastaan perheemme ruokakulut ja kaikki minun kuluni). Kuitenkin ollessani n. 12-vuotias äitini kai päätteli että hänen työnsä kasvattajana on tehty eikä hän sen jälkeen oikeastaan ole ollut kiinnostunut minun tekemisistäni (tai tekemättömyydestäni) koulustani, elämästäni.

Isäni yrittää yleensä olla äidille mieliksi (riitoja on jonkin verran, ja ne koskevat aina oluen jatkuvaa tissuttelua). Hän kannustaa minua opiskelemaan käyttäen itseään lähinnä varoittavana esimerkkinä. Vanhempani ovat 60-vuotiaita varhaiseläkeläisiä jotka katsovat elämässä lähinnä taaksepäin.

Minulla ei ole sisaruksia, ystäviä eikä harrastuksia. En ole ollut lähtökohtaisesti huono koulussa, mutta paineiden kasvaessa jaksaminen ja motivaatio on alkanut hiipua. Lukiosta selvisin mutta jatkosta olen epävarma.

Vapaa-aikani vietän lukien kirjoja ja lehtiä, istuen koneella lukien blogeja, kuunnellen musiikkia yms. En ole koskaan harrastanut mitään.

Ajattelisin, että äidilläni on ollut sen verran raskas elämä (päihde- ja mielenterveysongelmat, henkisesti raskas työ, parisuhdeväkivalta) ettei häneltä riitä enää tukea ja kiinnostusta minun elämääni.

Olen harkinnut korkeakoulualaa toisessa kaupungissa, mutta mietin kantavatko siipeni eli kuinka muutto sujuisi, elämä uudessa kaupungissa, onnistunko verkostoitumaan, riittääkö opiskelumotivaatio. Tiedän, etten ole surkimus mutta kun kukaan muu ei tunnu uskovan minuun.
Ikäisiäni ja kaltaisiani nuoria miehiä on pilvin pimein mm. Ylilaudan Hikikomero -palstalla.