Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapseni eivät usko minua? Yritän opettaa kauniita käytöstapoja ja kaikki tehdään päinvastoin :óS
14.08.2007 |
Pihalla sotketaan itsensä perusteellisesti, pissataan housuun vaikka monta kertaa muistutan että vessaan pissalle (kyseessä kohta 5v), sisällä riehutaan ja könytään, kiusataan pienempää, halutaan aina se lelu millä pienempi leikkii, kiukutellaan, temppuillaan ruokapöydässä, etenkin pienempi (2v) sotkee, syöminen on jotain ihme leikkimistä, heitellään ruokia ympäriinsä, maidot pitkin lattioita, syödään käsin vaikka on ruokailuvälineet, hyvin usein kieltäydytään syömästä.
Naristaan, maristaan, kiukutellaan ja sotketaan.
Olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä kaikkea kun mikään ei mene perille.
Miten tässä pitäisi alkaa suhtautua kaikkeen tähän? En voi sietää sotkemista ja hermoni on riekaleina (kyse ei mistään pienestä sekamelskasta, vaan oikeasta sotkusta, tahallisesta sotkemisesta). Olen täysin neuvoton lasten kanssa nykyään enkä kohta enää jaksa edes yrittää mitään :o((
Olisin tosi kiitollinen jos joku ystävällinen ihminen toisi omia näkökantojaan esille, kenties osaisi jopa auttaa minua.
Kommentit (7)
Piennemmästäkin siirtyvät eri huoneisiin. Meillä kolme lasta alle 5-vuotiaita kaikki ja kaikki sujuu hyvin. Joskus meinaavat villiintyä, mutta passitetaankin eri huoneisiin istumaan niin kauan kuin rauhottuvat ja sitten pääsevät jonkin ajan kuluttua pois. Jos möly alkaa uudestaan, niin laitetaan uudestaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me otimme tiukan kurin käyttöön juuri n. 5-6 vuoden tienoilla. Tärkeintä on, että lapsen pistää siivoamaan omat jälkensä. Sen vahtiminen on rankkaa itselle. Tai muusta tulee sanktio tulee ja nurkkaan joutuu, jos ei mennä sääntöjen mukaan. Siinäkin kesti, että tapa omaksuttiin, mutta pikkuhiljaa pojat ovat oppineet.
Toinen tärkeä juttu on se, että toiset lapset eivät opi kuulemalla, vaan he oppivat fyysesellä kosketuksella. Älä sano lapselle, että pitää mennä vessaan. Ota häntä kädestä ja VIE hänet vessaan. Säästyt monelta stressiltä itse, kun ei tarvitse nalkuttaa.
Meillä ainakin isompi on niin dramaattinen, huutaa ja ulvoo kuin mikäkin jos yrittää istuttaa paikoillaan. Tuntuu ettei siihenkään shouvviin jaksa lähteä :o(
Mulla menee oikeasti kaikki energia siihen kun yritän epätoivoisesti pitää kotia jonkinlaisessa järjestyksessä ja hoitaa lapsia. Olen niin väsynyt etten jaksa mitään muuta.
ap
Lapsi ei voi eikä jaksa olla koko ajan tietoinen sotkuista ja käyttäytymisestä. Ja jäidin atkuva papatus muuttuu pian taustahälyksi, josta ei kannata välittää...
Pidä muutamat peruspelisäännöt, joista ei tingitä ja yritä olla naputtamatta pienemmistä jutuista. Toista ei satuteta, ruoalla ei leikitä, tielle ei mennä; nämä ovat meillä ne perusjutut.
Aina ennen torumista/neuvomista/kieltämistä mieti, onko se tosiaan tarpeen. Ja jos kiellät, pidä huoli, että homma loppuu kieltoon, ainakin viimeistään yhden varoituksen jälkeen. Seurauksena voi olla pöydästä poistaminen, lelun menetys, sisälle lähteminen, jälkiruoan menetys, jäähytuoli tms, mikä nyt toimiikin.
Positiivinen palaute on tietysti tärkeää sekin, kehu asioista, jotka sujuvat ja anna palkkioita onnistumisista asioissa, jotka ovat olleet hankalia. Mutta varo, etteivät lapse totttele vain palkkion toivossa ja pahimmillaan ala kiristää palkkioita uhkaamalla käyttäytyä huonosti;)
Jaksamista, kohta se vähäksi aikaa helpottaa kunnes sitten pienempi tulee 4 ja isompi kouluikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että jotain sinun on tehtävä. Ihan itsesi vuoksi.
Ei sitä siinä tilanteessa tule ajatelleeksi, kun vauvakuume puolella kuseksii ovistikkuihin, että niistä palleroisista kasvaa ihan oikeita termiittejä. Ei siihen paras mahdollinen kasvatus aina riitä!
Mutta joka kerta kun peittelen nuo täystuhot nukkumaan, kun pienet kädet kietoutuvat kaulaani, kun hento ääni sanoo ' minä lakastan sinua' , tiedän miksi olen äiti!