psykoterapiaan ja työelämässä?

Yleensä psykoterapiaan ei edes pääse, jos ei ole työkykyinen. Menet psykologille ja sanot, että pelkäät menettäväsi työkykysi ilman terapiaa. Kerrot, miten mieltä painavat ongelmat häiritsevät työntekoa ja sitten kirjoitatte Kelaan lausunnon siitä, miten terapia tukee työssäjaksamista.

Ei psykoterapia niin rankkaa ole, että se kolmeksi vuodeksi vetäisi sängyn pohjalle. Terapiassa voit käsitellä asioita, joita kohtaat arkisessa elämässäsi, eli töissä sekä vapaa-ajalla.

Olen käynyt psykoterapian töiden ohella. Ei ole liian rankkaa, vaan helpottaa töiden tekemistä, kun on paikka, jossa asioita voi puida.

Kiitos vastauksista..minulla siis jo lähete on, joten tässä nyt vaan turhaan pelkään että se jotenkin romuttaisi minut. Mutta ihana kuulla että se on toiminut jaksamisen tukena! - aloittaja

Jos vain kykenet työsi lisäksi sitoutumaan käymään terapeutilla puolisen tuntia kerrallaan 1-2 kertaa viikossa. Esimerkiksi juuri ennen työvuoroa en välttämättä terapia-aikaa ottaisi, koska tietysti joskus vaikeiden asioiden käsittely voi hetkeksi viedä ihmisen tolaltaan ja itkettää naaman turvoksiin, mutta siinä se raskain osa varmasti työelämää ajatellen onkin.

Minä en ois ikinä kyennyt psykoterapian aikana työelämään.kaksi vuotta kävin ja depressioon ja itsariyritykseen lopetin,ihan järkyttävän rankka kokemus,kerran viikkoon kävin ja unettomuus alkoi 2 pvää ennen terapiaa ja jatkui myös 2 pvää sen jälkeen,sen jälkeen vuoden krt vkoon juttelin sairaanhoitajan kanssa.palasin työelämään ja hain viimeiselle vuodelle psykoterapiaa,se olisi myönnettykkin mutta peruin sen,lääkitykset uni ja mielialalääkkeet jätin helmikuussa pois,olo ollut erinomainen ja tasapainoinen,työkyky täysin normaali ja käyn krt kk sairaanhoitajan juttusilla.käsittelin lapsuuden hyväksikäytön sukulaismiehen,isäni alkoholismin,mieheni narsismin,isän kuoleman,järkyttävän opinto/työputken,rakentamisen ja kuopuksen syntymän jälkeisen psykoosin läpi.minulle tärkein oli tuo terapiatauko kun sai asioihin etäisyyttä niin henkinen parantuminen alkoi kun kykenin itse jäsentelemään ajatuksiani,tsemppiä sinulle terapiaan,yritä saada ajat niin että saat sen jälkeisen illan olla rauhassa,minä tarvitsin palautumiseen sen 2 pvää.olet oikealla tiellä,kipukohdat läpikäytyäsi elämästä tulee oikeasti aivan ihanaa.

Kävin kolme vuotta kerran viikossa psykoterapiassa työpäivän jälkeen. Ainakin itselleni nimenomaan työkyvyn säilyttäminen oli se peruste, jonka vuoksi Kela suostui terapiaa tukemaan.

Kannattaa panostaa sopivan terapeutin etsimiseen ja tavata useita. Alalla on kirjavaa sakkia, kaikki ei sovi kaikille.

Ajattele niin, että toikin pelko todennäköisesti on vain yksi niistä lukuisista syistä mennä psykoterapiaan...

Vierailija kirjoitti:

Ajattele niin, että toikin pelko todennäköisesti on vain yksi niistä lukuisista syistä mennä psykoterapiaan...

Niin se onkin oikeastaan. Kiitos :)

Kyllä ihan hyvin voi käydä terapiassa työn ohella. Terapian tarkoitus on kuitenkin parantaa oloa eikä tehdä siitä hirveää vaikka rankkaakin voi välillä olla. Itse kävin aamulla ennen töihinmenoa, minulle sekin sopi koska pääsin aika nopeasti terapian herättämistä tunnetiloista eteenpäin. Terapeuttikin tietysti tiesi että menin töihin joten vähän niinkuin suljettiin käsiteltävät asiat lähtiessä. Sekin oli keventävää että niille vaikeille asioille oli sovittu aika ja paikka. Sai niiden pohtimisen rajattua paremmin.

Minä kävin psykoterapiassa 2 vuotta kaksi kertaa viikossa (45 min kerrallaan). Vaikeinta oli aikataulujen suunnittelu, työajat vaihtelivat ja terapeutilla oli muitakin asiakkaita, joten ei voinut aina järjestää just mulle sopivaa aikaa. Välillä menin juosten terapiaan, etten olisi niiin paljon myöhässä ja välillä livahdin töistä etukäteen toivoen, ettei kukaan huomaa...

Käyn töissä ja ei se terapia niin tunnu. Siksi ajattelinkin vaihtaa.

Yhtä tyhjän kanssa.

Itse kävin kolmen vuoden ajan terapiassa töiden ohessa vakavan masennuksen ja epävakaan persoonallisuuden vuoksi. Terapia toteutettiin videovälitteisenä joten minun ei onneksi tarvinnut erikseen mennä minnekään ja terapian jälkeen sain olla rauhassa kotonani. Suosittelen lämpimästi terapiaa, toki täytyy löytyä sellainen terapeutti johon voit luottaa ja jolle uskallat antaa palautetta ja ennenkaikkea terapian lähtökohta on että sinulla itselläsi on halu eheytyä!

Psykodynaaminen ja analyyttiset suuntauksilla voi olla tuollainen riski olemassa. Kannattaa pohtia suuntausta, ratkaisukeskeinen ja kognitiivinen voisivat olla tutustumisen arvoisia.

Psykoterapia on täysin turhaa. Ei ainakaan mua auttanut.

Tuommoiseen ei pidä mennä jos pelkää että joku ulkopuolinen saa tietää. 

Mun työkyky parani todella merkittävästi jo psykoterapian aikana. Jälkeenpäin ajatellen se aikasatsaus ja myös rahallinen satsaus oli kohdallani merkittävä (kun osan käynneistä maksoin kokonaan itse, koska halusin tiivistää terapiaa eli ostin itse kolmatta käyntiä viikkoon), mutta se, että sai päätään setvitty ja tunne-elämäänsä parempaan tasapainoon, auttoi tosiaan merkittävästi jaksamista monilla eri elämänalueilla. Olin parempi työntekijä, parempi äiti ja myös suhde miehen kanssa kasvoi parempaan tasapainoon.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä psykoterapiaan ei edes pääse, jos ei ole työkykyinen. Menet psykologille ja sanot, että pelkäät menettäväsi työkykysi ilman terapiaa. Kerrot, miten mieltä painavat ongelmat häiritsevät työntekoa ja sitten kirjoitatte Kelaan lausunnon siitä, miten terapia tukee työssäjaksamista.

Ei psykoterapia niin rankkaa ole, että se kolmeksi vuodeksi vetäisi sängyn pohjalle. Terapiassa voit käsitellä asioita, joita kohtaat arkisessa elämässäsi, eli töissä sekä vapaa-ajalla.

Psykoterapiaan tietenkin pääsee kyllä ihan kuka tahansa ja mistä syystä tahansa JOS maksaa sen itse, mutta Kelan tukea siihen ei saa, ellei sillä a) ylläpidetä työkykyä, tai b) kuntouduta takaisin työkykyiseksi. Työkyvytönkin siis saa Kelan tuen, jos arvioidaan, että se max. 3 vuotta terapiaa riittää palauttamaan työkykyiseksi.

(Toki on sitten niitäkin tapauksia, joissa Kela toteaa että sori, oot liian huonokuntoinen, ei sua saada työkykyiseksi tällä hoidolla, joten ei tipu tukea. Koska elämänlaadun parantamisella ei tässä ole mitään merkitystä, ainoastaan työkyvyllä.)

Valtaosa terapiassa kävijöistä käy työn ohella, totta kai. Terapiallahan pyritään pitämään yllä työkykyä. Itse käyn työpäivän lomassa. Yleiskuvassa parantaa jaksamista. Toki terapian jälkeen olo on itkuinen, mutta kyllä siitä selviää. Toki tämäkin on yksilöllistä. Kerro romahtamisen pelosta terapeutillesi, niin voitte huomioda sen työskentelyssä.

Ja niille, joita terapia ei auta. Terapiakaan ei sovi kaikille. Terapian onnistumiseen vaikuttavat asiakkaan ja terapeutin henkilökemiat, ja yhtä lailla asiakkaan ominaisuudet (mm. itsereflektiokyky) ja elämäntilanne sekä terapeutin ammattitaito.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä psykoterapiaan ei edes pääse, jos ei ole työkykyinen. Menet psykologille ja sanot, että pelkäät menettäväsi työkykysi ilman terapiaa. Kerrot, miten mieltä painavat ongelmat häiritsevät työntekoa ja sitten kirjoitatte Kelaan lausunnon siitä, miten terapia tukee työssäjaksamista.

Ei psykoterapia niin rankkaa ole, että se kolmeksi vuodeksi vetäisi sängyn pohjalle. Terapiassa voit käsitellä asioita, joita kohtaat arkisessa elämässäsi, eli töissä sekä vapaa-ajalla.

Psykoterapiaan tietenkin pääsee kyllä ihan kuka tahansa ja mistä syystä tahansa JOS maksaa sen itse, mutta Kelan tukea siihen ei saa, ellei sillä a) ylläpidetä työkykyä, tai b) kuntouduta takaisin työkykyiseksi. Työkyvytönkin siis saa Kelan tuen, jos arvioidaan, että se max. 3 vuotta terapiaa riittää palauttamaan työkykyiseksi.

(Toki on sitten niitäkin tapauksia, joissa Kela toteaa että sori, oot liian huonokuntoinen, ei sua saada työkykyiseksi tällä hoidolla, joten ei tipu tukea. Koska elämänlaadun parantamisella ei tässä ole mitään merkitystä, ainoastaan työkyvyllä.)

Minä sain lausunnon kelan tukemaan terapiaan, vaikka työkykyni ei juuri nyt ole uhattuna. Kärsin pakko-oireista, jotka eivät haittaa työtä lainkaan, mutta jotka kuitenkin kuormittavat arkeani ja siksi haluan niihin helpotusta.

Ehkä tässä on sitten lääkärikohtaisia eroja.

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia on täysin turhaa. Ei ainakaan mua auttanut.

Se on vähän kuin vaikkapa alkoholistien hoito, pitää olla itse halukas siihen, motivoitunut ja vastaanottava. Kukaan ei suakaan väkisin voi auttaa.