Lue keskustelun säännöt.
psykoterapiaan ja työelämässä?
23.11.2016 |
Eihän ole liian rankkaa? Jotenkin ahdistaa ajatus, mutta vaihtoehtoja ei oikein ole kun asiat täytyisi käsitellä perinpohjin. Pelottaa että psykoterapia vaikuttaa työkykyyn, vaikka tietenkin ymmärrän että kiitän itseäni kolmen vuoden päästä kun se on ohi. Kokemuksia työelämässä olevilta psykoterapiassa käyviltä?
Kommentit (25)
Mitäs sitten jos aikoja on päivällä ja pitäis olla töissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos aikoja on päivällä ja pitäis olla töissä?
Jo terapeuttia valitessani kysyin kaikilta ehdokkailta, että vaatiiko hän istuntojen olevan aina samana päivänä ja samalla kellonlyömällä (kuten monet terapeutit haluavat), vai onko aikoja mahdollista tarvittaessa sumplia. Valitsin sitten sellaisen, joka sanoi, että aikatauluja voi rukata töiden mukaan.
Käyn kerran viikossa työpäivän jälkeen vajaan tunnin kerrallaan. Ihan hyvin jaksaa. Ja nimenomaan auttaa jaksamaan töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos aikoja on päivällä ja pitäis olla töissä?
Jo terapeuttia valitessani kysyin kaikilta ehdokkailta, että vaatiiko hän istuntojen olevan aina samana päivänä ja samalla kellonlyömällä (kuten monet terapeutit haluavat), vai onko aikoja mahdollista tarvittaessa sumplia. Valitsin sitten sellaisen, joka sanoi, että aikatauluja voi rukata töiden mukaan.
Jep. Tämä itse sopivan terapeutin löytäminen on usein se vaikein juttu. Itse löysin pääkaupunkiseudulla noin 50 yhteydenoton jälkeen terapeutin jolla oli vapaa paikka ja joustoa ajoissa (ja myös ilta-aikoja). Onneksi persoonakin sitten sopi.
Etukäteen ja vielä vähän aikaa psykoterapian alussakin minusta tuntui, että terapia jotenkin sotki työkuvioita ja määräsi koko elämän järjestymisen käyntien ympärille. Tämä siksi, kun teen vuorotyötä, ja oli vaikeaa sovittaa käyntien aikoja kalenteriin. Mutta äkkiä siitä tulee rutiini ja löytyy hyvä tapa sovitella käynnit.
Terapian psyykkinen raskaus on sitten erikseen, mutta asiansa osaava terapeutti ei aja potilasta nurkkaan ja romauta auki kaikkia patosulkuja kerralla. Asioita availlaan pikkuhiljaa ja potilaan tahdissa. Terapeutti myös huomioi tilanteen silloin, kun olen menossa käynniltä suoraan töihin, jolloin hän kääntää hienovaraisesti näkökulman vähemmän raskaaseen suuntaan huomatessaan, että aihe käy vaikeaksi ja alan varmasti kohta itkeä.
Terapiasta on ainakin itselleni tullut tärkeä asia juuri työssä jaksamiseni kannalta. Pelottaakin vähän, mitä sitten tapahtuu, kun kolmevuotinen terapia kesän jälkeen loppuu ja tuuletuskanava sulkeutuu.