Taloussanommien juttu, työttömät ensi vuonna vapaaehtoistyöhön
Kommentit (80)
Olen miettinyt onko vaikeampi saada palkkatöitä vai vapaaehtoistöitä. Vapaaehtoistyön saaminen oikeasti motivoituneena ihmisenä ei ole aivan helppoa.
Tämän perusteella sanoisin että tämä työttömien laittaminen pakkotyöhön ilman palkkaa ja siihen pakottamisen sanomisen vapaaehtoistyöksi on vain verorahojen tuhlausta eli luodaan tyhjästä sellaista toimintaa, mille ei ole ollut oikeaa kysyntää ennenkään ja sitten pitää vielä saada porukkaa valvomaan sitä ja raportoimaan jne.
Oikeaa vapaaehtoistyötä ei sentään varsinaisesti valvo kukaan ja se on oikeasti ilmaista; oikea vapaaehtoistyö ainakin teoriassa jollakin tavalla säästää verorahoja ja lisää ihmisten hyvinvointia ja tuottavuutta, vaikka rahallista arvoa on vaikea suoraan mitata; yrityksiä on kuitenkin tehty.
Toi osallistumistuki on sinänsä ihan kiva ajatus, mutta olen skeptinen ensinnäkin sen toteutuksen suhteen ja toiseksi mietityttää mitä sitten tapahtuu niille, jotka eivät ihan oikeasti kykene osallistumaan.
Vai että oikein VAPAAEHTOIStyöhön...
No, eipä tarvitse tuota enää miettiä, sillä juuri ens vuonna kun näitä tiukennuksia on tulossa pääsenkin eläkkeelle. Silloin voi pienellä veroprosentilla tehdäkin vaikka jotain pientä lisähommaa eikä kukaan enää tutki eikä valvo miten päiväni vietän.
Jotain hyötyä ikääntymisestä, kaikenlisäksi kun on aivan terve ja saa nauttia vapaudesta!
Kuulostaa ihan järkevältä,ei ole järkeä että maksetaan sohvalla istumisesta nykyään.
pakotettua vapaaehtoistyötä
ammatti-ihmisen laittaminen ilmaiseen työkokeiluun
nollatyösopimus (eli me ei tarjota sulle töitä mutta karenssin saat jos irtisanoudut)
Sanoja uudelleen määrittelemällä saadaan mitä hölmöimmätkin asiat kuulostamaan siedettävältä ainakin virkamiehen korvissa, kunhan pidetään huoli siitä ettei vahingossakaan sanota ääneen mitä uussanat oikeasti tarkoittavat.
Vierailija kirjoitti:
Vai että oikein VAPAAEHTOIStyöhön...
Juu-u, pakotetaan vapaaehtoistyöhön. Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan järkevältä,ei ole järkeä että maksetaan sohvalla istumisesta nykyään.
Istutko sä kaiken vapaa-ajan sohvalla? Mielenkiintoista.
Kuinkahan moni niitä Uudenkaupungin Mersuja valmistaa ensi vuonna vapaaehtoistyönä?
Samoin Terrafamen uraanit ja Kemijärven biosellut hoidetaan talkoilla.
Suomi nousuun!
Ei kai varainkerääjiksi huijariorganiassatioille?
Eli ihmiset pistetään tekemään töitä täysin ilmaiseksi. Apulaisiksi kauppaan, päiväkotiin, vanhainkotiin... mitä jos sattuu työtapaturma? Kuka maksaa työmatkukulut?
Hauskaa on se, että omien lasten hoitaminen ei ole yhteisölle tärkeä asia, mutta lasten IP-hoito talkootyönä on. Samoin yhteisö ei tarvitse sitä, että hoidat oman vanhan äitisi asioita (kuljetat lääkäriin, apteekkiin jne.) mutta sitä on se, että käyt ulkoiluttamassa vierasta vanhusta.
Se vapaaehtoistyö ei saa olla työtä!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan järkevältä,ei ole järkeä että maksetaan sohvalla istumisesta nykyään.
Kannattaa ottaa screenshotti tuosta kommentistasi. Voit printata sen ja laittaa seinällesi. Siinä vaiheessa kun saat monoa ja tilallesi otetaan palkaton "vapaaehtoistyöntekijä" niin voit taputtaa itseäsi selkään ja ihailla ideasi seurauksia. Pääsethän sitten sinäkin tekemään palkatonta vapaaehtoistyötä hetken työttömänä oltuasi, hyvällä tuurilla entiseen työpaikkaasi.
Voi olla myös opiskelua jutun mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai varainkerääjiksi huijariorganiassatioille?
Tarjoudun varainkerääjäksi.
;)
Ongelma tässä *vapaaehtoisessa* työssä on lähinnä se, että niiden töiden täytyy myös olla sellaisia, joita kukaan ei muuten tekisi markkinaehtoisesti, muutenhan vain syödään kilpailukykyisten yritysten markkinoita ja lisätään työttömyyttä.
Eli jotain purukumin nyppimistä katukivetyksestä, jota ei muuten tehtäisi koska kukaan ei siitä halua maksaa mitään, tai kylpyläpaapomista ihmisille, joilla ei siihen ikinä olisi varaa.
Heti jos lähdetään vaikkapa puutarhaa siistimään, se voi hyvinkin olla puutarhurin töistä pois, jolloin työvoiman tarve kyseisellä alalla laskee.
Useampi sata tuhatta työtöntä on kuitenkin sellainen joukko, että aika mielikuvituksellinen saa olla, että noille keksii järkevää tekemistä, joka ei kuitenkaan ole nykyisellään taloudellisesti kannattavaa.
Minusta ei ole hyvä juttu vaan nykyajan orjuutta, joka pidemmän päälle vähentää työpaikkoja ja lopulta sitten valtaosa ihmisistä tekee ilmaista orjatyötä, koska ei kukaan halua työstä maksaa jos on ilmaisiakin tekijöitä.
Ja itselläni on vakituinen työpaikka.
Mä meen ainakin vapaaehtoistyöhön kahvilaan, istuskelen siellä, juon kahvia, keskustelen ihmisten kanssa, pyyhkäisen välillä pöytiä ja vien astioita. käykö tämmöinen :D
Vihdoinkin.
Ei sohvalla makuusta saa maksaa palkkaa.
Loppuu pimeä työkin koska sitähän suurin osa työttömistä tekee.
Kohteita riittää. Vanhukset. Hirviaitaa tekemään. Asunnottomat. Ym. Ym.