Pelkään että siskoni on sairastumassa syömishäiriöön

Anna siskosi laihduttaa ja saavuttaa hyvä kroppa. Ei ole sinun asiasi.

Hei ap.

Otit esiin kinkkisen pulman; missä määrin ihminen voi puuttua toisen elämään ja miten tehdä se niin, että se oikeasti auttaa? Missä määrin pitää antaa toisen olla itse vastuussa valinnoistaan mutta missä kohtaa raja menee, että onkin otettava vastuuta tämän rajan yli?

Syömishäiriö on vakava tila. Pahimmillaanhan se voi viedä hengen. Olet jo kertonut olevasi huolissasi, mutta ymmärsinkö oikein, että olet sanonut sen hieman ohimennen?  Rohkaisisin sinua ottamaan asia puheeksi uudelleen, niin, että on aikaa ja tilaa puhua siitä. Miten valita sanat, ettei toinen mene lukkoon, ja huononna tilannetta? Kannatan minäviestin korostamista. Miten voisit kertoa, että sisaresi on sinulle rakas, ja siksi kannat huolta hänestä. Että puheesi ei ole hänen arvostelemistaan tai syyttämistään vaan tuen antamista. Auttaisitko, jos sanoisit, että tulet hänen mukanaan lääkäriin keskustelemaan asiasta?Syömishäiriöön kuuluu yleensä asian hoitamisen vaikeus, sairas vähättelee ja välttelee asian hoitamista. Selkeä tuen tarjoaminen voisi auttaa. 

Ihan viime kädessä et voi sisaresi tai kenenkään puolesta elää. Mutta jospa aito välittämisesi saisi hänet havahtumaan?

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Otit esiin kinkkisen pulman; missä määrin ihminen voi puuttua toisen elämään ja miten tehdä se niin, että se oikeasti auttaa? Missä määrin pitää antaa toisen olla itse vastuussa valinnoistaan mutta missä kohtaa raja menee, että onkin otettava vastuuta tämän rajan yli?

Syömishäiriö on vakava tila. Pahimmillaanhan se voi viedä hengen. Olet jo kertonut olevasi huolissasi, mutta ymmärsinkö oikein, että olet sanonut sen hieman ohimennen?  Rohkaisisin sinua ottamaan asia puheeksi uudelleen, niin, että on aikaa ja tilaa puhua siitä. Miten valita sanat, ettei toinen mene lukkoon, ja huononna tilannetta? Kannatan minäviestin korostamista. Miten voisit kertoa, että sisaresi on sinulle rakas, ja siksi kannat huolta hänestä. Että puheesi ei ole hänen arvostelemistaan tai syyttämistään vaan tuen antamista. Auttaisitko, jos sanoisit, että tulet hänen mukanaan lääkäriin keskustelemaan asiasta?Syömishäiriöön kuuluu yleensä asian hoitamisen vaikeus, sairas vähättelee ja välttelee asian hoitamista. Selkeä tuen tarjoaminen voisi auttaa. 

Ihan viime kädessä et voi sisaresi tai kenenkään puolesta elää. Mutta jospa aito välittämisesi saisi hänet havahtumaan?

Kiitos,juuri sitä mietin että kun hän on kuitenkin aikuinen ja periaatteessa vapaa tekemään mitä haluaa, niin onko minun asiani puuttua tähän. En kuitenkaan halua että siskoni päätyy hautaan siksi että en uskalla sanoa mitään. Minusta hänen käyttäytymisensa on huolestuttavaa, eikä mitään normaalia järjkevää laihdutusta. Ja miksi pitää laihduttaa jos on jo hoikka? Taidan yrittää ottaa asian ihan kunnolla puheeksi kuten ehdotit. Ehkä hän ymmärtää asian paremmin kun selitän nämä asiat mitä itse olen huomannut.

Entisenä, jo yli 10-vuotta sitten parantuneena anorektikkona minun mielestäni aloittajan viestissä ei ole mitään sellaista joka ainakaan minun mielestäni antaisi vaikutelman anoreksia nervosasta. Minun mielestäni ihminen saa olla hoikka jos haluaa.  Kukaan ei tarvitse välttämättä karkkeja, pelkkää lisäainetta ja sokeria. Tavallinen "kotiruokakin" on varsin usein epäterveellistä rasvahiilarimössöä. Itse en aktiiviurheilijana syö nakitjamuussisotkuja ollenkaan joten en ihmettele jos joku muukaan ei tahdo sitä tehdä.

Jo pelkkä huolen ilmaiseminen voi auttaa ja herätellä vähän siskoasikin, ennen kuin tilanne menee liian pitkälle.

Olin suljetulla osastolla ja kerran sinne joutui samaan aikaan pitkä ja hoikka alle parikymppinen tyttö oli tullut alunperin vain parsimaan ranteitaan, kun oli niitä aukonut.

Mutta lääkäri oli viiltelyn ja muun sellaisen hoitamisen sijaan keksinyt että tytöllä oli muka syömishäiriö.

Oli sitten pakkohoidossa siellä ehtona poispääsylle oli joku lisä kilo, en muista tarkkaan, kuitenkin sairaala ruualla lihominen on minusta mahdotonta. Itsellä paino putosi joka kerta.

Vierailija kirjoitti:

Entisenä, jo yli 10-vuotta sitten parantuneena anorektikkona minun mielestäni aloittajan viestissä ei ole mitään sellaista joka ainakaan minun mielestäni antaisi vaikutelman anoreksia nervosasta. Minun mielestäni ihminen saa olla hoikka jos haluaa.  Kukaan ei tarvitse välttämättä karkkeja, pelkkää lisäainetta ja sokeria. Tavallinen "kotiruokakin" on varsin usein epäterveellistä rasvahiilarimössöä. Itse en aktiiviurheilijana syö nakitjamuussisotkuja ollenkaan joten en ihmettele jos joku muukaan ei tahdo sitä tehdä.

Toki saa olla hoikka,mutta miksi laihduttaa lisää jos on jo? Onko ok että aikuinen ihminen tahtoo painaa vähemmän kuin teini-ikäisenä (siis alle 18v), jos ei ole koskaan ollut ylipainoinen.Ei minusta ole tervettä että jos jossain juhlassa "joutuu" syömään pari karkkia tai palan kakkua, niin seuraava viikko kiemurrellaan tunnontuskissa.  Oletkohan sinäkään parantunut?

ap