Elämä sellaisen kanssa, joka ei osaa hahmottaa ajan kulua, on tuskaa!!

Miksi mennä naimisiin jos olette erimieltä tämmöisestä?

Vierailija kirjoitti:

Tämän sunnuntain aikataulu meidän perheessä:

Klo 17 isänpäiväpäivälliselle vaarin luokse

Ei mitään muita menoja, aikatauluja, ei yhtään mitään. Ainut kellonlyömä, josta tänään piti välittää, oli tuo kello 17. Ja silloin piti olla vaarin luona, jonne tuli kaikki lapset lapsineen syömään.

Ja missä on meidän perhe? Kotona, ykköset päällä, valmiina lähtöön. Paitsi mies, joka tuli juuri lenkiltä. JUOKSULENKILTÄ. Tuli kotiin juoksulenkiltä klo 17.02 ja menee nyt suihkuun. Vaarille ajaa puoli tuntia.

En vaan ymmärrä, en millään. Miten voi olla, ettei pysty arvioimaan ajankäyttöään niin, että tähtäisi juoksulenkit ja omat syömiset sen mukaan, että olisi valmiina 16.30, jolloin pitäisi lähteä pihasta vaarille?

Puoli kolmelta mies sanoi, että tässähän ehtii lenkille. Olin samaa mieltä. Minä lähdin kukkakauppaan ja hoitamaan asioita. Kuvittelin, että kun tulen takaisin klo 16, kaikki on suurin piirtein valmista ja lähdetään sinne vaarille. No, mies ei ollut syönyt tarpeeksi lenkkiä varten, joten söi ruokaa lähtöni jälkeen. Ja ruoan päälle ei sitten voikaan heti lähteä lenkille. Oli lähtenyt juuri ennen kotiintuloani lenkille neljältä ja juoksi tunnin.

Tämä on niin rasittava ongelma, etten kestä enää. Miehelläni ei vain ole mitään ajanhallintaa, eikä käsitä, kuinka paljon aikaa mikäkin asia vie. Ei tiedä, kuinka kauan vaikkapa makaronilaatikon valmistaminen vie, joten jos sen pitäisi olla valmiina klo 17, voi ihan hyvin alkaa valmistaa sitä varttia vaille. Ja sitten syödään sitä vasta seitsemältä!

Noniin. Kello on 17.11 ja mies on edelleen suihkussa.

Aikalailla samoja ongelmia minullakin. Meillä tulee ongelmia töihin menon kanssa... liikutaan toisinaan samalla autolla (meillä on vain yksi auto).. Miehellä liukuva työaika, ja minulla taas on ihan justiinsa kellontarkka, mikä on työvuorolistaan rostattu.. (olen lentoemäntä, niin sieltä ei passaa myöshästyä, tai sitten myöhästyy pari sataa muutakin ihmistä..) Joten se on niinä aamuina kun ainoalla autolla liikutaan, aika lailla taistelua ja kun hän ei ymmärrä edelleen näiden vuosien jälkeen, että minä kun en voi myöhästyä... Jokusen kerran olen hänet vaan jättänyt kyydistä, ja lähtenyt ajamaan itse töihin, ja silloin on jonkin aikaa aamulähdöt olleet suht "vaivattomia".

Joten ap. seuraavalla kerralla, ihan kylmän tyynesti, jätä ukkos pois kyydistä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä naimisiin jos olette erimieltä tämmöisestä?

Ei sellasta suhdetta ole olemassa, jossa ihmiset eivät toisinaan olis asioista eri mieltä. Oli kyse sitten avoliitosta, avoliitosta, kaverisuhteesta, ystävyyssuhteesta, aikuisten ja lasten välisestä kanssakäymisestä.

Jos aina kyseenalaistas suhteita tolla lailla, niin sitä joutuis olemaan täysin yksin. Ilmeisesti sinä olet sitten valinnut erakon elämän?

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä naimisiin jos olette erimieltä tämmöisestä?

Nojaa. Ehkei silloin seurusteluvaiheessa ollut niin paljon velvotteita muita ihmisiä kohtaan, että tämä asia olisi mitenkään noussut esiin. Olen huomannut tämän piirteen rakkaassa puolisossani vasta sen jälkeen, kun on tullut neuvoloita, vanhempainiltoja ja muita aikataulusidonnaisia menoja. Seurusteluvaiheessa käytiin lähinnä omien vanhempiemme luona, eikä silloin ollut niin väliä tultiinko kuudelta vai seitsemältä. Samoin kavereiden bileet, ei niihin menty tasan jollain kellonlyömällä.

Nyt istutaan autossa, eli ollaan siellä noin tunti myöhässä. 

ap

Ap:n olisi pitänyt kylmän rauhallisesti kello 16.30 pakata lapset autoon ja lähteä vaarille.

 Tuommoiset ap:n miehen kaltaiset ihmiset eivät vaan tajua ellei heille osoita, että heidän huonoja tapojaan ei enää tueta.

Mun koko perhe on tuollainen ja itse olen aina ajoissa joka paikassa. Turhauttavaa!

Jos pitää olla valmis klo 18, olen valmis viimeistään 17.55. Tietenkin. Muu perhe on yleensä valmis ehkä 18.30. Perheessä 45v isä ja kolme teiniä ikäväliltä 13-17v.. Pakko sen on olla geeneissä, koska mun kasvatuksella pitäisi tulla neuroottisia ja kellontarkkoja ihmisiä :D

Meillä on ollut vaikeuksia tämän takia uudessa suhteessa. Minä olen se haahu. Mies on hiljaisen raivon syömä, ja minä en edes huomaa ennen kuin on myöhäistä.

Hukun ajatuksiini, ja oletan, että toinen huolehtii ja hoputtaa, jos on kiire. Mutta jos hän ilmoittaisi, että lähdetään tasalta, niin hänen pitäisi myös joko muistuttaa siitä jos on läsnä, tai sanoa, että hän olettaa minun tällä kertaa huolehtivan asiasta itse. Eli en halua hänen siirtävän vastuuta minulle ilman, että se sanotaan suoraan. Syy: vihaan aikatauluja ja jätän ne toisten huoleksi aina kun mahdollista, koska ne syövät minulta energiaa.

Mies taas vetäytyy ja loukkaantuu, koska luulee minun vitkuttelevan tahallani. Hän kun ei itse koskaan kehtaisi hidastella. No minä vilkaisen häntä, huomaan hänen istuvan tyynen näköisenä, joten oletan ettei olekaan kiire. En huomaa kysyä, miksi hän siinä nököttää, vaan oletan, että hän kertoo tai elehtii jotenkin, jos ei ole tyytyväinen edistymiseeni. Joten jatkan mitä olin tekemässä tarkistamatta kelloa. Menetän ajantajuni keskittyessäni, enkä oikeastaan muista silloin nimeänikään.

Näin käy silloinkin, vaikka ollaan menossa jonnekin, mihin itsekin kovasti haluan. Voin arvailla, miten paljon lähtemistä hidastaa se, jos pitää lähteä johonkin kauemmas ja ikävänsävyiseen reissuun.

Huomaan sitten taas itse, että minussa herättää yhtä suurta kiukkua miehen taipumus vetäytyä vastuusta itse niissäkin tilanteissa, joissa en itse ole paikalla, ja pitäisi tietää olevansa sijainen täysin valtuuksin. Elukat on ruokkimatta, jos en ole sanonut mitään, vaikka hän tietää että olen poissa koko illan. Ja toisaalta hän sysää vastuun minulle silloinkin, kun olen paikalla mutta hän oli tekemässä asiaa, jota olettaa minun jatkavan ilman, että sanoo niin. Eli meille on täydellisen epäselvää toistemme odotukset. Ehkä parin vuoden päästä emme enää edes muista ongelmaa, jos opimme, miten toinen ajattelee. Siis ennen kuin lähdemme kiljuen menemään.

Ja siis, jos tuntuu että olemme vain jotenkin epäkelpoja yksilöitä, niin siitä ei ole kysymys. Ollaan hyvinkin päteviä työksemme. Siviilissä sitten nilkutetaan.

Miksi et vain lähtenyt? Mä olisin jättänyt miehen kotiin.

Laittakaa itsellenne hälytys kännykkään, kun on jokin meno. Näin minä teen. Toimii ja voin rauhassa uppoutua kuhunkin hetkeen, kun ei ole pelkoa myöhästymisestä. Minullakaan ei kuulemma ole ajantajua, kun voin vapaapäivänä jonkun toisen mielestä hukata koko päivän, mutta toisaalta taas en ole juuri koskaan myöhässäkään mistään. Jos on meno, niin varaan hälytyksellä vaikka tunnin suihkua yms varten ja 15 min ennen lähtöä soi vielä kello uudestaan, että en unohda menoa! Jos lähtö on vastentahtoinen, kello soi uudestaan 10 min  ennen ja sitten 5 min ennen, jolloin jo tempaisen itseni vaikka väkisen liikkeelle.

ap, ovat oikeassa, kyse oli ilmeisesti sinun puolen suvustasi joten sinun olisi pitänyt vain lähteä ilman miestä. (jos kyse olisi ollut miehen puolen suvusta, sitten mies olisi saanut lähteä vaikka itsekseen sitten kun on valmis, mitä te muut enää mukaan olemaan myöhässä.)

Toivottavasti tunnelma perillä oli sen verti jäätävä, että miehesikin hieman havahtuu ja kun keskustelette asian myöhemmin läpi, jopa tajuaisi jotain omasta käytöksestään.

Mun on vaikea myös hahmottaa ajankulua. Johtuu sekä sairaudesta että tutkijantyöstä, eli uppoudun helposti ajatuksiini enkä huomaa ajankulua.

Olen kuitenkin oppinut, että joka paikkaan mennään ajoissa tai ei ollenkaan -tyylin äidiltäni.

Siksi suunnittelen etukäteen joka päivälle post-it lapun, johon kirjoitan milloin pitää alkaa valmistautua  (hampaat, tukka, meikit ja vaatteet, laukut yms.)  ja milloin pitää lähteä kotiovesta ulos bussille. Aikaisia aamulähtöjä, matkoja ym. varten laitan kaiken valmiiksi illalla. Lisäksi koska olen viivyttelijä, niin mulla on kylpyhuoneessa kello, joka on 5 minuuttia edellä, eli vaikka hetkeksi hairahdun ajatuksiini, ehdin vielä vetäistä vaatteet päälle ja juosta bussiin. Tuosta kotoalähtöajasta en sitten lipsu missään nimessä vaan järjestän itseni hissiin vaikka puolipukeissa ja puen hississä, ja juoksen bussiiin, jolla ehdin perille.

Näin ehdin joka paikkaan ajoissa. En välttämättä viimeisen päälle laitettuna :) mutta ajoissa.

Sanoisin ap:lle että toisille ajan seuraaminen on vaikeampaa kuin toisille, mutta kyllä se lähtee ihmisen omasta selkärangasta, se ajoissa lähteminen. Tuo yllä oleva esimerkki -7-, jossa nainen syyllisti miehensä hoputtamaan häntä oli karmea -- mikään ei ole parisuhteessa kamalampaa kuin ulkoistaa oma selkärankansa toiselle, eiköhän erokellot kohta soittele.

Ap:n kannattaa ottaa miehen kanssa puheeksi asia ja tukea miestä löytämään oma tyylinsä. Muuten hermot saattaa mennä rouvalta ja ero tulee sielläkin.

Itse en pystyisi elämään ihmisen kanssa, jolle sovitun aikataulun pitäminen on mahdotonta. Ilmoitettuna aikana muutaman minuutin tarkkuudella ollaan siellä missä on sovittu. Ja sovittua ei yksipuolisesti muuteta.

Tässä tapauksessa olisi toki voinut jättää miehen lenkille ja lähteä muksujen kanssa, mutta noin ylipäätään ei ratkaise varsinaista ongelmaa. En tiedä tepsiikö ukaasi: 'jos et ole valmis ajoissa jäät pois', jos toinen on taivaanrannanmaalari.

Mä olen tuo myöhässä lähtijä. Mä kuvailisin sitä sillä, että mulla on optimistinen aikakäsiitys, eli uskon että tietyssä ajassa ehtii hyvin. Mutta kun ei ehdi, varsinkin kun on lapset ja niiden laittaminen valmiiksi. Mies taas olisi ajoissa joka paikassa. Uskoisin että voi ärsyttää miestä, mutta toisaalta, mua ärsyttää kun vapaapäivinä ja juhlapäivinä pitää väen vängällä sopia kellon tarkkaa aikataulua ja sitten hirveässä stressissä painaa asioita että "ehtii varmasti ajoissa". Musta on kivempaa tehdä leppoisasti ja hyvällä fiiliksellä ja sopia menot joustavasti ja näin teenkin oman sukuni kanssa. Lähteminen on kivaa eikä pakkopullaa, eikä ketään haittaa jos ei ole just 12.00 perillä.

Sellaiset jutut, joissa on monen ihmisen ohjelmat pakosti kiinni, kuten häät/ristiäiset/koulutukset jne, toki hoidan ajoissa (just kello soimaan ja tähdätään kolmeks jos pitää olla neljäksi, silloin ehtii varmasti vaikka "myöhästyisi" siitä omasta etuajastaan), mutta kaikenmaailman epäviralliset juhlakahvit ym saa mennä rennommin. Ja meille saa tulla myöhässä, ei haittaa yhtään.

Tässä varmaan elämä hioo, se ajoissa olija oppii hölläämään välillä ja se myöhässä olija (toivottavasti) oppii olemaan ihan pakollisissa menoissa ajoissa, sellainen kultainen keskitie siis.

Mutta se, että odotat aikakäsityksiin rennosti suhtautuvan oppivan aina olemaan reippaasti ajoissa voi olla epärealistista, samoin aina ajoissa oleva ei varmaan koskaan totu olemaan joka paikassa myöhässä ilman et se suututtais.