Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden tekisi koko ajan mieli ottaa lopputili?
09.11.2016 |
Viimeiset 2kk asia on pyörinyt päässä lähes päivittäin. Aamulla ei tekisi mieli nousta sängystä ja töissä leikittelen ajatuksella että heitän hanskat tiskiin ja sanon hyvästit kesken päivän... Taloudellisesti on PAKKO jaksaa, samoin se on luultavasti ura- tai koko työelämäitsari jos nyt lähden tuolta, mutta kun ei yhtään huvittais!!!! Tällä hetkellä olen hirveän ruinaamisen jälkeen parin päivän palkattomalla, ja koko ajan ahdistaa lähestyvä paluu takaisin. Mitä tässä vielä tekisi? Kohtalotovereita?
Kommentit (40)
Täällä kohtalotoveri. Tein juuri "Haluaisin olla työtön" -aloituksen.:D Eilen olin puhelimessa hankalan asiakkaan kanssa. Annoin asiakkaan paasata ja pidin luuria käytännössä pöydällä lähes koko puhelun ajan, välillä mumisin "mm-m" väliin. Näin korkealla mun työmotivaatio tässä surkeasti palkatussa työssä on. (Koko ajan haen muita hommia!) Oli muuten TODELLA lähellä sen eilisen puhelun aikana etten sanonut asiakkaalle että "Arvaapa kuinka paljon mua kiinnostaa?" ja käynyt sanomassa pomolle, että nyt riitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin masentaa ja turhauttaa, että aktiivisesta ja jatkuvasta hakemisesta huolimatta en edes vakityössä käyvänä saa mitään muuta paikkaa. En edes pääse haastatteluihin! Lisäksi sahaan tässä omaa oksaani, jos ja kun tämä muualle katselu tulee pomon tietoon. Olen sitä paitsi ollut tuolla sen verran lyhyen aikaa, että pakko olisi vielä yrittää jaksaa, ettei cv mene "pilalle" lyhyen pätkätyösuhteen takia.
Mulla. Teen ihan tosi ärsyttävää "myynnillistä asiakaspalvelua" puhelimitse eli käytännössä puhelinmyyntiä. Palkka noin 1450 kuussa netto ja työajat ma-pe 9 - 17. Mietin kokoajan sitä ettei tässä oo järkee ja alan tekemään ihan mitä tahansa muuta. Mutta kun sitä muuta ei oo. Lisäksi lähiesimies on ihan ääliö ja juntti eikä tajua esim näistä tuotteista mitään (eikä osaa itse myydä mitään, on kyllä yrittänyt) ja ärsyttää senkin naama, käy tossa kokoajan huohottamassa niskaan.
Tässä just mietin et pitäskö vaan irtisanoa itsensä.. Onneksi mies on ns kunon töissä eli kai me se kolmen kuukauden karenssi sen palkalla eletäis ja vaikka tällä palkalla ei kunnon liiton rahoillekaan pääsisi niin eipähän tarviis kestää tätä p*skaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko välttämättä uraitsari, jos lähtee paikasta jossa ei voi hyvin? Itse olen päättänyt ottaa riskin ja ottaa vastaan vaikka lyhyempiä määräaikaisia koulutustani vastaavia töitä.
Niin, oletko siis vakityösuhteessa vai et? Tai ylipäätään työelämässä? Vilpittömät onnittelut, jos tuo on sulle täysin realistinen vaihtoehto eikä utopista jossittelua, että pääset valitsemaan työsi.
Vierailija kirjoitti:
Onko välttämättä uraitsari, jos lähtee paikasta jossa ei voi hyvin? Itse olen päättänyt ottaa riskin ja ottaa vastaan vaikka lyhyempiä määräaikaisia koulutustani vastaavia töitä.
Neljän lapsen äitinä ja asuntovelallisena ei ole varaa ottaa riskiä ja alkaa sitten työttömänä hakea parempia hommia. Olen nyt vakityössä ja haen muita töitä eikä niitä löydy. Tai kerran olin haastattelussa ja se kaatui siihen, kun pyysin vähän parempaa palkkaa kuin nykyisessä hommassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla itse työ ei nyt niin kamalaa ole (ei kyllä mitenkään ihanaakaan) ja työyhteisökin enimmäkseen ok, mutta tää pysyvä kestovitutus iski päälle siinä tilanteessa kun eräs märkäkorvainen urpo, joka on ollut talossa lyhyemmän aikaa kuin minä, sai ylennyksen ja tuli "esimiehekseni"! Ja joo, olen korkeammin koulutettu ja parempi työssä kuin hän!
Täälläkin kohtalotoveri.
Olen ollut n. vuoden nykyisessä työsuhteessani ja vihannut sitä ensimmäisestä päivästä lähtien.
Suurin syy viihtymättömyyteeni on väliinpitämätön esimies, josta en ole saanut mitään irti koko työsuhteeni aikana.
Luojan kiitos sain juuri työtarjouksen uudesta työpaikasta pitkän hakuprosessin jälkeen.
En ole vielä irtisanoutunut vanhasta työsuhteestani (vasta menossa kirjoittamaan työsopparia uuteen paikkaan) mutta odotan innolla, että saan sanoa paskamaiselle esimiehelleni heipat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko välttämättä uraitsari, jos lähtee paikasta jossa ei voi hyvin? Itse olen päättänyt ottaa riskin ja ottaa vastaan vaikka lyhyempiä määräaikaisia koulutustani vastaavia töitä.
Niin, oletko siis vakityösuhteessa vai et? Tai ylipäätään työelämässä? Vilpittömät onnittelut, jos tuo on sulle täysin realistinen vaihtoehto eikä utopista jossittelua, että pääset valitsemaan työsi.
Sanotaan näin että olen ollut koko elämäni työelämässä eikä urani viimeisessä paikassa olisi edennyt mihinkään. Kiitos vilpittömistä onnitteluista vaikka niissä oli ilkeä kaiku. En mä ole missään epärealistisissa sfääreissä ja toki pelottaa. Toisaalta palkkaukseni ja työilmapiiri ei ollut sen arvoista että uhraisin sille elämäni.
Minulla pyöri lopputili mielessä joka päivä n. vuoden. Nyt olen irtisanoutunut ja kohta loppuu työt! Yksinelävä pärjää säästöillä karenssin yli ja kyllä sitä aina jotain löytyy uutta sitten. T. Kohta vapaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vei vuosia nousta asemaani, ei sinne takaisin jaksa enää kavuta. Itse en lähtisi, enkä lähde vaikka ei kiinnostaisikaan. Palkkakin on tuplat aikaisemmasta, tästä jäisin ainoastaan pitkäaikaistyöttömäksi.
t. pomo
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin kohtalotoveri.
Olen ollut n. vuoden nykyisessä työsuhteessani ja vihannut sitä ensimmäisestä päivästä lähtien.
Suurin syy viihtymättömyyteeni on väliinpitämätön esimies, josta en ole saanut mitään irti koko työsuhteeni aikana.
Luojan kiitos sain juuri työtarjouksen uudesta työpaikasta pitkän hakuprosessin jälkeen.
En ole vielä irtisanoutunut vanhasta työsuhteestani (vasta menossa kirjoittamaan työsopparia uuteen paikkaan) mutta odotan innolla, että saan sanoa paskamaiselle esimiehelleni heipat.
Ehkäpä se paskamainen esimies ajattelee teistä aivan samoin. Heippa.
t. pomo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko välttämättä uraitsari, jos lähtee paikasta jossa ei voi hyvin? Itse olen päättänyt ottaa riskin ja ottaa vastaan vaikka lyhyempiä määräaikaisia koulutustani vastaavia töitä.
Niin, oletko siis vakityösuhteessa vai et? Tai ylipäätään työelämässä? Vilpittömät onnittelut, jos tuo on sulle täysin realistinen vaihtoehto eikä utopista jossittelua, että pääset valitsemaan työsi.
Sanotaan näin että olen ollut koko elämäni työelämässä eikä urani viimeisessä paikassa olisi edennyt mihinkään. Kiitos vilpittömistä onnitteluista vaikka niissä oli ilkeä kaiku. En mä ole missään epärealistisissa sfääreissä ja toki pelottaa. Toisaalta palkkaukseni ja työilmapiiri ei ollut sen arvoista että uhraisin sille elämäni.
En ole se kelle vastasit mutta.. Niin et halua uhrata SUN elämää, mutta onko sulla ketään muuta kuin itsesi kelle vastaat sun teoista. Mä käyn työssä mun perheen takia. Jos ajattelisin pelkästään omaa napaani, niin totta helvetissä jäin pois vaikka heti tänään!
Tuttua, niin tuttua. Täällä suht hyväpalkkainen työ, jossa itsessään ei olisi vikaa, mutta johtaminen ihan helvetistä tässä lafkassa. Ollut jo monta vuotta eikä muutosta näy. Joka päivä fantasioin ajatuksella miten isken eropaperin eetteriin, mutta en tee asialle mitään todellakaan. Olisi taloudellinen itsemurha. Asuntolainaa niskassa ja lapsi pieni. Pakko vain yrittää etsiä töitä ja keskittyä johonkin positiiviseen työn ulkopuolella. Onneksi niitäkin asioita kuitenkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ratkaisin ongelman perustamalla oman toiminimen. Tuntui aika typerältä tehdä vuodesta toiseen duunia, josta ei varsinaisesti nauttinut ja oli vaan tekemässä yrityksen omistajille rahaa. Palkkaa ei todellakaan tarvinnut olettaa tulevan yli tessin minimien.
Otin lopputilin ja tein rakastamastani harrastuksesta työn. Teen samoja asioita, mitä muutenkin tekisin, mutta nyt saan vähennettyä siihen liittyvät kulut verotuksessa ja vieläpä tienaan ihan kohtuullisesti siitä.
Lopputilin ottaminen ei ole niin iso asia lopulta. Päin vastoin, se oli iso helpotus kun marssin pomon pakeille ja ilmoitin häipyväni. Nyt saan vieläpä määrätä omat työaikani ja nukkua aina pitkään. :)
Vierailija kirjoitti:
Minulla vei vuosia nousta asemaani, ei sinne takaisin jaksa enää kavuta. Itse en lähtisi, enkä lähde vaikka ei kiinnostaisikaan. Palkkakin on tuplat aikaisemmasta, tästä jäisin ainoastaan pitkäaikaistyöttömäksi.
t. pomo
Kiva että sulla on noin. Itse en edes tavoittele esimiestehtäviä vaan muulla tavalla mielekkäitä tehtäviä työyhteisössä jossa voidaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin kohtalotoveri.
Olen ollut n. vuoden nykyisessä työsuhteessani ja vihannut sitä ensimmäisestä päivästä lähtien.
Suurin syy viihtymättömyyteeni on väliinpitämätön esimies, josta en ole saanut mitään irti koko työsuhteeni aikana.
Luojan kiitos sain juuri työtarjouksen uudesta työpaikasta pitkän hakuprosessin jälkeen.
En ole vielä irtisanoutunut vanhasta työsuhteestani (vasta menossa kirjoittamaan työsopparia uuteen paikkaan) mutta odotan innolla, että saan sanoa paskamaiselle esimiehelleni heipat.Ehkäpä se paskamainen esimies ajattelee teistä aivan samoin. Heippa.
t. pomo
Ei muuten ajattele. Päinvastoin kehuu työpanostani, vaikka palkkasi minut ja jätti tyystin ilman perehdytystä oman onneni nojaan. Oma työhöntuloni oli perinteinen "heitto jääkylmään veteen ja katsotaan, että osaako uida." Ja kyseessä on siis haastava tekninen ala.
Olen ottanut asian puheeksi hänen kanssaan ja hän myönsi hoitaneensa asiat huonosti ja pyysi anteeksikin, muttei mikään ole silti muuttunut. Heittää kaikki työt ja vastuut minun niskoilleni, jopa tuotteiden osalta joita en entuudestaan tunne. Lähtöni tulee olemaan hänelle vaikea paikka, mutta sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko välttämättä uraitsari, jos lähtee paikasta jossa ei voi hyvin? Itse olen päättänyt ottaa riskin ja ottaa vastaan vaikka lyhyempiä määräaikaisia koulutustani vastaavia töitä.
Niin, oletko siis vakityösuhteessa vai et? Tai ylipäätään työelämässä? Vilpittömät onnittelut, jos tuo on sulle täysin realistinen vaihtoehto eikä utopista jossittelua, että pääset valitsemaan työsi.
Sanotaan näin että olen ollut koko elämäni työelämässä eikä urani viimeisessä paikassa olisi edennyt mihinkään. Kiitos vilpittömistä onnitteluista vaikka niissä oli ilkeä kaiku. En mä ole missään epärealistisissa sfääreissä ja toki pelottaa. Toisaalta palkkaukseni ja työilmapiiri ei ollut sen arvoista että uhraisin sille elämäni.
En ole se kelle vastasit mutta.. Niin et halua uhrata SUN elämää, mutta onko sulla ketään muuta kuin itsesi kelle vastaat sun teoista. Mä käyn työssä mun perheen takia. Jos ajattelisin pelkästään omaa napaani, niin totta helvetissä jäin pois vaikka heti tänään!
Monimutkainen juttu. Nimenomaan lapseni takia haluan voida hyvin. Joskus tilanne on sellainen, että ihminen irtisanoutuu pakon edessä. Mitään muuta en halua kuin hyvän elämän lapselleni. Aika vaikeata voi olla käsittää. En missään nimessä halua olla työtön. Ahdistun tekemättömyydestä. Joskus ihminen ajattelee, että ainoa pakopaikka kriisissä on työ. Minulle se olikin. Enempää en halua nyt kertoa.
Mun mies sanoi ittensä irti ja jäi karenssille. Hänen elämänsä on alkanut järjestyä, ehti olla karenssia vain 6 viikkoa ja pääsikin koulutukseen, josta saa täydet päivärahat ja muut korvaukset. Saa tehdä semmosta mistä tykkää. Ihana kattoa miten ihminen on innoissaan ja näkee taas tulevaisuuden valoisana. 10 vuotta sitä kärsimystä kestikin.
Ite en uskalla (vielä) tehä samaa. Ootan että miehellä on varmat tulot niin sitten on mun vuoro päästä pois tästä paskalaitoksesta. Sitä ootellessa. toki etin koko ajan uutta työtä.
Lähtisin tästä paikasta, mutten voi kun on määräaikainen soppari. Oli virhe tulla tähän työhön. Perehdytystä ei ollut. Kukaan ei viitsinyt selvittää mitään työpaikan käytäntöjä, mutta siitä kyllä sitten haukuttiin kun olin raportoinut työtunnit väärin. Kaikki informaatio pitää kaivaa tuppisuisilta työkavereilta.
Pomosta ei ikinä tiedä mitä se keksii minäkin päivänä, joten ikinä ei tiedä mitä töissä pitäisi tehdä. Tämän takia asioita tehdään turhaan, virheellisesti, jää tekemättä.... Työnkuvaa ei ole pyynnöistäni huolimatta selkeytetty. Pomo ei osaa johtaa ollenkaan eikä hänelle saa sanoa jos jossain on epäkohta.
Työyhteisöön kuuluu myös pari työpaikkakiusaajaa ja pari pomon suojattia, jotka lähinnä viettävät aikaa työpaikalla ja nostavat palkkaa.
Viime kuun palkka tuli viikon myöhässä.
Lista jatkuisi vielä vaikka kuinka paljon. Aika usein tulee mieleen, että miksi ihmeessä minä, koulutettu ja fiksu ihminen, olen tässä paikassa töissä. On pakko olla jossain olemassa parempikin työpaikka minulle. Ottaisin vaikka huonommalla palkallakin, vaikkei nykyinenkään palkka hyvä ole.
Onko välttämättä uraitsari, jos lähtee paikasta jossa ei voi hyvin? Itse olen päättänyt ottaa riskin ja ottaa vastaan vaikka lyhyempiä määräaikaisia koulutustani vastaavia töitä.