Tuleva kusipää lekuri
Kuopiossa asustaa todella vastenmielinen lekuriopiskelija. Hänen käytös on kerrassaan pöyristyttävää. Leuhkii kovaan ääneen baareissa, että vittu mä tienaan enemmän kun te kaikki täällä olijat yhteensä. Haastaa aina riitaa ja lentää ulos baarista. Lentää myös ulos taksista. Tää mulkk* ei omaa minkäänlaisia käytöstapoja, riehuu kun hullu elukka kännissä ja näyttäisi olevan myös aineissa. Kuhan saan selville nimen niin varmistan ettei tuo ihmishirviö ikinä hoida minua,ystäviäni, sukulaisiani tai tuttujani. Näin hänet yhtenä päivänä valkoisessa takissa kysissä. Olisi tehnyt mieli kysyä muistaako hän minut ja viikonlopun episodin minkä järjesti elukkamaisella käytöksellä taksissa...Enpä sitten viitsinyt sanoa mitään. Tiedä vaik olisi tulistunut ja vetänyt turpaan. Aion tehdä tän elukan elämästä erittäin vaikeaa joku päivä. Kenenkään ei kuulu joutua hänen hoitoon.
Sinulla on oikeus vaatia toista lääkäriä jos tämän kaverin hoitoon olet joutumassa. Voit suositella, mutta et "järjestää" etteivät sukulaisesi yms käy tämän kukkopojan pakeilla.
Kostonhalusi on kyllä vähän suhteetonta. Siitä et saa sympatiaa vaan totean että kuopiossa on ainakin yksi huhujen perusteella paskapää lääkäri-opiskelija sekä yksi helvetin hankala sekä kostonhimoinen ihminen. Ehkä vaan sovitte toisillenne tjms?