Auttakaa, elämäni suurin kriisi - mitä teen?!
Tutustuin noin vuosi sitten erääseen naiseen jonka tiesin alusta saakka olevan lesbo. Itse olen usean lapsen heteroliitossa tällä hetkellä elävä nainen ja ystävyytemme on koko ajan ollut ns. ystävyyspohjalla. Vaikkakin siinä ajoittain on ollut tietynlaista säpinää, ainakin olen ollut aistivinani sitä. Tuo nainen on usein sanon että kokee minun olevan hyvin samanlainen kuin hän, kaunis, viisas ja kaikenlaista muuta erittäin positiivista. Itse ole tuntenut ihmeellistä vetoa häneen alusta saakka ja olen odottanut koska tuo tunne menisi ohi. Mutta ei se mene! Olen kertonut miehelleni asiasta, olen jopa miettinyt eroa sillä eläminen miehen kanssa tuntuu tällä hetkellä kauhealta. Vaikken tuota haluamaani naista saisikaan, eläisin mieluummin vaikka yksin lasten kanssa. Minä haluaisin kertoa tuolle naiselle tunteistani, mutten uskalla. Hänellä on oma eroprosessi menossa. Lisäksi pelkään ettei hän välittäisikään minusta kuten toivon ja tuolla pilaisin myös ystävyytemme. Mitä teen?