Nainen, älä ole talousurpo!
On valitettavan yleistä törmätä siihen, että naiset ulkoistavat perheen raha-asiat täysin miehelle eivätkä kiinnostu ottamaan selvää edes perusasioista tai suostuvat epäreiluihin, epätasa-arvoa luoviin tai suorastaan vaarallisiin talouskuvioihin. Muutama yksinkertainen vinkki, joka jokaisen naisen (ja miehenkin, tietysti!) pitäisi sisäistää, muut saavat tätä listaa kaikin mokomin jatkaa.
1. Vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä, etenkin suhteen alussa. Suurin osa parisuhteista päättyy eroon, avioliitoistakin merkittävä osa. Suunnitelkaa avosuhteen talousasiat niin, että ne kestävät myös mahdollisen eron. Älä ikinä suostu siihen, että sinä vastaat yksin juoksevista menoista (ruoka, laskut) toisen kartuttaessa kiinteää omaisuuttaan (kodinirtaimisto, omistusasunto). On tosi kurjaa erota useamman vuoden mittaisesta avoliitosta ymmärtäen, että toinen vie mukanaan kaikki huonekalut ja kodinkoneet, kun itse olet käyttänyt rahasi asioihin, jotka on jo syöty, juotu ja huuhdeltu viemäristä alas.
2. Ota selvää oman taloutesi perusasioista, vaikka puolisosi pääasiassa pankki- ja vakuutusasiat hoitaisikin. Paljonko on lainaa, mikä on korko, kuinka pitkä maksuaika, mitä vakuutuksia ja paljonko ne maksavat, millaiset vakuutusehdot, paljonko säästetään kuukaudessa, mihin ja miten? Tulevaisuutta ei ikinä tiedä - eron lisäksi edessä saattaa olla puolison vakava sairastuminen tai jopa kuolema. Silloin kauheassa tilanteessa auttaa paljon, jos ei tarvitse vielä taloudenpitoakin opetella aivan alkeista.
3. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta... Yhteisten lasten menot ovat yhteisiä menoja. Päivähoito, harrastukset, vaatetus, terveydenhuolto, vakuutukset, lelut, lastentarvikkeet ynnä muut. Vaikuttaa olevan pelottavan yleistä, että äiti hoitaa kaikki lasten menot.
4. Keskustelkaa raha-asioista muuttuvissa elämäntilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi opiskelu, lasten saaminen, palkan laskeminen tai nouseminen, työttömäksi jääminen, vakava sairastuminen tai eläköityminen. Etenkin lapsiin liittyvissä asioissa on valitettavan paljon epäreiluja piirteitä - älä suostu siihen, että yhteisestä lapsesta äitiyslomalle jäädessäsi vain sinä lasket elintasoasi miehen jatkaessa elämää kuin ennenkin.
5. Kannattaa säilyttää kuitteja (myös kuva kuitista on lain mukaan kelpoinen todiste, jos paperitositteiden säilöminen tuntuu rasittavalta) ja pitää edes löyhästi kirjaa tuloista ja menoista. Ne auttavat monissa ongelmissa ja luovat kuvaa siitä, millainen on perheen meno- ja tulorakenne ja mihin reikiin raha valuu.
Kommentit (38)
Minä olen tuollainen talous urpo. Maksan yksin lasten vaatteet, harrastukset. Maksan talosta puolet vaikka on miehen nimissä. Maksan sähköt ja vedet,vakuutukset. Ruuista 60 prossaa. Ajan miehen nimissä olevalla autolla. Maksan bensat ja verot, vakuutukset
urpo kirjoitti:

Okei. Nyt kun tiedostat asian, voit ottaa sen miehesi kanssa esille. Voit vaikka kerätä paperille viime kuukausilta sellaisia menoja, jotka olet maksanut yksin vaikka ne selkeästi kuuluisivat molempien maksettaviksi. Keskustelkaa asiasta ja ole tarvittaessa tiukkana: parisuhteessa ja perheessä raha-asiat tulisi jakaa niin, että kumpaakin kohdellaan jotakuinkin tasa-arvoisesti.
Okei. Nyt kun tiedostat asian, voit ottaa sen miehesi kanssa esille. Voit vaikka kerätä paperille viime kuukausilta sellaisia menoja, jotka olet maksanut yksin vaikka ne selkeästi kuuluisivat molempien maksettaviksi. Keskustelkaa asiasta ja ole tarvittaessa tiukkana: parisuhteessa ja perheessä raha-asiat tulisi jakaa niin, että kumpaakin kohdellaan jotakuinkin tasa-arvoisesti. [/quote]
Miksi. Olen tehnyt näin jo 15 vuotta. Tiedostan tilanteen kyllä.
Aloituksesi halventaa kaikkia Urpo-nimisiä miehiä ja poikia, myös jokusia naisia. Heitä on viitisentuhatta.
urpo kirjoitti:
Minä olen tuollainen talous urpo. Maksan yksin lasten vaatteet, harrastukset. Maksan talosta puolet vaikka on miehen nimissä. Maksan sähköt ja vedet,vakuutukset. Ruuista 60 prossaa. Ajan miehen nimissä olevalla autolla. Maksan bensat ja verot, vakuutukset
Miksi ihmeessä? Oletko jotenki poikkeuksellisen suurituloinen ja mies pienituloinen vai miksi? En keksi muuta syytä miksi itse suostuisin tuollaiseen järjestelyyn. Ja miksi talo on vain miehen nimissä jos yhtä on pidetty jo 15 vuotta? Et kai sentään nyt lainaa lyhennä talosta?
Sama saarna sitten miehille, joiden vaimo hoitaa kaikki perheen raha-asiat. Niitäkin riittää.

Kiinnostaisi, miksi teet näin?
Miksi ihmeessä? Oletko jotenki poikkeuksellisen suurituloinen ja mies pienituloinen vai miksi? En keksi muuta syytä miksi itse suostuisin tuollaiseen järjestelyyn. Ja miksi talo on vain miehen nimissä jos yhtä on pidetty jo 15 vuotta? Et kai sentään nyt lainaa lyhennä talosta?[/quote]
Juuri niin. Tienaan enemmän kuin aviomieheni. Kyllä maksan talolainaa.
Vierailija kirjoitti:
Sama saarna sitten miehille, joiden vaimo hoitaa kaikki perheen raha-asiat. Niitäkin riittää.
Toki! Itse tunnen kuitenkin paremmin naisten tilannetta ja nimenomaan naisten kyvyt huolehtia taloudesta itsellekin edullisesti huolettavat minua. Mutta kyllä, ei kannata miehenkään ryhtyä toisen omistusasuntoja maksamaan tai hoitamaan lapsia vuosikaupalla kotona niin, että palkkioksi saa mieheltä luvan ostaa meetvurstia ihan vaan itselle.
Kiinnostaisi, miksi teet näin?
Mahdollistan lastemme elintason. Mieheni ei näitä pystyisi yksin maksamaan. Olisiko se sitten rakkaus ja raha on vain rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi, miksi teet näin?
Mahdollistan lastemme elintason. Mieheni ei näitä pystyisi yksin maksamaan. Olisiko se sitten rakkaus ja raha on vain rahaa.
Miten lasten elintaso kärsisi, jos talo olisi teidän yhteinen? Miten lasten elintaso kärsisi, jos auto olisi yhteinen tai sinun nimissäsi? Mitä se mies käytännössä maksaa, 40 % ruuasta ja puolet talolainasta, loppu omiin hurvitteluihin?
Me ratkaistiin ongelmat menoista niin, että ei kummallakaan ole omia rahoja. Palkat menee yhteiselle tilille, josta kaikki maksetaan. Lainat on 50/50 osuuksilla ja säästötili molempien nimissä. Eipä tässä 10 vuoteen ole kumpikaan kaivannut omaa rahaa. Kumoikin näkee koko ajan kokonaisvarallisuuden ja käyttää sitten sen puitteissa rahaa myös huvituksiin ja viihteeseen.
Tämä on koettu kaikkein oikeudenmukaisimmaksi ja helpoimmaksi. Vaimon tulot on sen verran heikommat ettei niistä kovinkaan paljoa varallisuutta edes voisi kasvattaa kaikkien pakollisten menojen jälkeen.
Ylläolevilla pointeilla 134 ja 5 kiinteän omaisuuden vs juoksevien kulujen maksamisesta on paljon vähemmän väliä, jos on sovittu, että avioehtoa ei ole eikä tule ja liiton päättyessä kaikki jaetaan tasan. Pitkässä liitossa omaisuuden oikeudenmukaiseen jakoon päästään käytönnössä vain tasaamalla joko avio-oikeuella tai sitten kaiken omaisuuden hankkimisilla puoliksi molempien nimiin todiasiallisesta maksajasta riippumatta - näin siksi, että ne lapset ja kotityöt tosiaan usein estävät jompaa kumpaa toteuttamasta koko taloudellista potentiaaliaan ja se joka luopuu, mahdollistaa toisen menestyksen.
Siinä olen samaa mieltä, että jokaisen on syytä tietää, mistä oma talous koostuu: mitä tuloja on, mitä menoja, paljonko on omaisuutta, paljonko lainaa, millaiset korot, miten pääomat on sijoitettu, missä on tallelokeron avain ja mihin kaikki parittomat sukat katoaa.
Meillä siis minä naisena ansaitsen noin kolme kertaa sen, mitä mieheni ja hoidan kaikki talousteen liittyvät rutiinit ja päätökset. 20-vuotta avioliittoa ilman avioehtoja, yksi lapsi ja sekin yhteinen, kaikki omaisuus puoliksi ja keskinäisellä testamentilla testamentattu vielä sekin jonka joku onneton sukulainen joskus on määrännyt avio-oikeuden ulkopuolelle.
[
Miten lasten elintaso kärsisi, jos talo olisi teidän yhteinen? Miten lasten elintaso kärsisi, jos auto olisi yhteinen tai sinun nimissäsi? Mitä se mies käytännössä maksaa, 40 % ruuasta ja puolet talolainasta, loppu omiin hurvitteluihin?
Tilanne ei muuttuisi mihinkään vaikka maksaisimme siitä että talo olisi molempien nimissä. Lasten elintasolla meinaan harrastuksia jotka maksan. Mies maksaa auton mahdolliset huollot, korjaukset. Talon kunnostukset ja korjaukset.

Tilanne muuttuisi siten, että jos mies ottaisi ja lähtisi, olisit kartuttanut myös omaa omaisuuttasi etkä maksanut vain toiselle velatonta omistusasuntoa. Niin tyhmä ei saa koskaan olla, että luottaa siihen, ettei tässä parisuhteessa voi IKINÄ tapahtua mitään kurjaa.

Päinvastoin jos huomenna erottaisiin. Ja talon arvo olisi vaikka 200 000
Mies omistaa sen 200 000
minä 0
Mies maksaa minulle ositusta 100 000 (minulla on siihen avioikeus vaikka onkin miehen nimissä)
No jos tilanne olisi se että mies omistaa puolet ja arvo 100 000 ja lainaa vaikka 50 000
Minä omistaisin puolet 100 000 ja lisäksi minulla olisi säätöjä 20 000 niin joutuisinkin itse maksamaan ositusta miehelle.
Nämä oli mielikuvitus jaot mutta tilanne on kuitenkin minulle parempi ainakin tällä hetkellä etten omista mitään talosta.
Tilanne muuttuisi siten, että jos mies ottaisi ja lähtisi, olisit kartuttanut myös omaa omaisuuttasi etkä maksanut vain toiselle velatonta omistusasuntoa. Niin tyhmä ei saa koskaan olla, että luottaa siihen, ettei tässä parisuhteessa voi IKINÄ tapahtua mitään kurjaa.
Päinvastoin
Tämä on kuvitteellinen tilanne ja meille tulisi ero. SE menis huomenna näin.
Miehen omaisuus 200 000+ auto 30 000 230 000- 50 000 lainaa. Omaisuus 180 000
Mun omaisuus 20 000 säästöjä. Mies maksaisi ositusta 80 000
Vastaan tilanne että omstaisin talosta puolet 100 000+ 20 000 ja miehen omaisuus 80 000 Tasoitusta maksaisin minä.
Nuo esimerkki luvut ja tällä hetkellä on parempi että minulla on vain avio-oikeus.
urpo kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Oletko jotenki poikkeuksellisen suurituloinen ja mies pienituloinen vai miksi? En keksi muuta syytä miksi itse suostuisin tuollaiseen järjestelyyn. Ja miksi talo on vain miehen nimissä jos yhtä on pidetty jo 15 vuotta? Et kai sentään nyt lainaa lyhennä talosta?
Juuri niin. Tienaan enemmän kuin aviomieheni. Kyllä maksan talolainaa.
Jos talo ei ole kummankin nimissä en maksaisi talolainaa senttiäkään.
Hyvä listaus!