Introvertti, kerro miten löysit paikkasi?

Nosto

En ole löytänyt paikkaani, työelämässä varsinkaan (olen taas kerran työtön). En jaksa sosiaalista kahvipöytähölötystä, mutta ilmeisesti se on työpaikalla pärjäämisen ehto. Työhakemuksessa pitäisi jaksaa kehua retostaa itseään, ja haastattelussa olla sopivasti kaveria haastattelijan kanssa, katsoa silmiin, myötäillä sitä jne.

Ajautumalla ja kiltteydellä. Kyllä tämä menettelee.

Ja tosi mielelläni asun oman rakkaan introverttini kanssa.

Ymmärrän paremmin kuin hyvin. Mua huvitti vähän aika sitten, kun koulukaveri sai tietää erään asian musta ja hän oli ihan hämmentynyt että "olenko minä niin räväkkä". Kyseinen tyyppi ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta tai tekemisistäni, vaikka itse yritin joskus ystävystyä hänen kanssaan. Joten miten voi sanoa kestään mitään, jos ei edes tunne? Se, ettei joku jaksa panostaa ihmisiin työpaikoilla/koulussa kerro hänestä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin se, ettei hän todennäköisesti ole ekstrovertti. 

Ja todella, työhaastattelu niin kuin koulujen pääsykokeet ovat usein samaa nuoleskelua jossa pitää toimia kaavan mukaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ajautumalla ja kiltteydellä. Kyllä tämä menettelee.

Ja tosi mielelläni asun oman rakkaan introverttini kanssa.

Mulle tuo kiltteys aina vähän särähtää korvaan. Koska yleensä (yli)kiltit ihmiset kätkevät sisäänsä myös katkeruutta ja vihaa. Mutta olen iloinen puolestasi jos olet löytänyt paikkasi :).

MInä luulin että toisen introvertin kanssa eläminen helpottaisi elämää, mutta ei se ollut sen helpompaa kun toinen oli läheisriippuvainen. Ei hän mun tilantarvetta kunnioittanut. Kyse taitaa todellakin olla monenlaisesta erilaisesta yhteensopivuudesta. 

Ap

Olen ohjelmistoalalla eli koodailen työkseni suhteellisen itsenäisesti. Tällä alalla introvertteja lienee keskimääräistä enemmän, joten en juurikaan erotu joukosta. Parisuhteessa tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Puoliso ja lapset eivät sitä aina ymmärrä, vaan kuvittelevat että "minä vain nörtitän".

Olen sosiaalisesti taitava ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen, niin eipä siinä suurempia ongelmia ole tullut. Kun tuntee omat tarpeensa ja osaa ottaa yksinolon, pystyy paremmin säätelemään kuormitustaan. Sekin kannattaa muistaa, että väsyneenäkin voi yleensä toimia ihan hyvin. Väsymys vaikuttaa tutkitustikin toimintakykyyn paljon vähemmän kuin herkät ihmiset pelkäävät. Ei myöskään kannata ajatella, että maailma olisi meitä introvertteja vastaan ainakaan täällä Suomessa, jossa hiljaisuudelle ja hiljaisille annetaan kyllä tilaa.

Ihan hyvin sitä pärjää. Introverttina elän paljon elämästäni oman pääni sisällä. Mulla on sellainen ammatti, jossa saankin paljon kehitellä asioita ensin yksin ja sitten houkutella muita mukaan toteuttamaan ajatuksia. Kun on pään sisällä ei ihmiset vieressä haittaa, joskus vaan saavat koputtaa olkapäähän ennenkuin palaudun reaalielämään. Ei minusta introverttius tarkoita ihmisvihaa, ainoastaan tuota luontaista taipumusta tarvita omaa tilaa ja aikaa. Introverttina nökötän illalla tyytyväisenä miehen kainalossa, mies on oppinut koska vajoan ajatuksiini ja antaa minun olla siellä. Ja työpäivät kun rakentaa niin ettei palavereja tai esitelmiä tms. ole ihan jatkuvasti vaan on niitä palautumisaikoja niin ihan hyvin menee. Eikä yhteisillä kahveilla tai lounailla tarvitse jatkuvasti kulkea, käyn välillä ja silloin olen mukava, iloinen ja osallistuva. Introverttina olen ihan tykätty esimies, työtoveri ja alainen ainakin johtajakoulutusarvioiden mukaan.

Ääh, haluaisin peuttaa ap:n viestiä 100x! Samaistun täysin varsinkin tuohon opiskelun kuormittavuuteen. 10v sitten ollessani lukiossa, nautin vielä opiskelusta, kun sen ajan malli oli parjattu opettajajohtoinen malli. Kuunneltiin, kirjoitettiin, luettiin. Nyt yliopistossa ainaiset ryhmätyöt ja muu sosiaalinen oheistoiminta hajottaa pään!! 

Avopuoliso löytyy. Hänen kanssaan menee hyvin, kunhan me molemmat saamme tarvittat määrät omaa aikaa ja omaa tilaa. Nyt on hieman haastavaa, kun puolisoni jäi työttömäksi ja on nyt kaiken aikaa kotona. Mä tarvitsisin koulupäivän jälkeen hetken yksinäistä aikaa omissa oloissani jaksaakseni taas sosiaalisia kontakteja. 

Työelämään siirtyminen myös jännittää. Todennäköisesti mitään uutta ei ole tiedossa, ekstroverttien maailma on sielläkin vastassa, ja omat tunteeni että en kuulu siihen maailmaan. 

En ole löytänyt omaa paikkaani yhteiskunnassa. Olen opiskelija, enkä tunne lainkaan yhteenkuuluvuutta opiskelukavereiden kanssa. Parisuhteen olen kuitenkin löytänyt. Mieheni ymmärtää minua harvinaisen hyvin ja antaa minun olla omissa oloissani, kun tarvitsen omaa aikaa. Hänelle ei tarvitse selitellä, kuten kaikille muille ihmisille.

Jotenkin ihanaa lukea, että jotkut ovat löytäneet todella paikkansa. Olen introverttiuteni kanssa sinut niin kauan kunnes joudun viikkotolkulla näihin kouluympyröihin ryhmätöitä pakertamaan. Eli kun tulee toistuvasti näitä pakkososiaalikontakteja enkä pääset niistä palautumaan 

ap

Vierailija kirjoitti:

Ääh, haluaisin peuttaa ap:n viestiä 100x! Samaistun täysin varsinkin tuohon opiskelun kuormittavuuteen. 10v sitten ollessani lukiossa, nautin vielä opiskelusta, kun sen ajan malli oli parjattu opettajajohtoinen malli. Kuunneltiin, kirjoitettiin, luettiin. Nyt yliopistossa ainaiset ryhmätyöt ja muu sosiaalinen oheistoiminta hajottaa pään!! 

Avopuoliso löytyy. Hänen kanssaan menee hyvin, kunhan me molemmat saamme tarvittat määrät omaa aikaa ja omaa tilaa. Nyt on hieman haastavaa, kun puolisoni jäi työttömäksi ja on nyt kaiken aikaa kotona. Mä tarvitsisin koulupäivän jälkeen hetken yksinäistä aikaa omissa oloissani jaksaakseni taas sosiaalisia kontakteja. 

Työelämään siirtyminen myös jännittää. Todennäköisesti mitään uutta ei ole tiedossa, ekstroverttien maailma on sielläkin vastassa, ja omat tunteeni että en kuulu siihen maailmaan. 

Tajuan NIIN hyvin. Varsinkin kun on sellaisessa yhteisösäs jossa kenenkään kanssa ei natsaa syvemmin, niin tulee vahva tunne omasta erilaisuudesta. Kun en ole se ekstrovertti höpöttäjä joka kaveeraa melkein kenen kanssa tahansa (enkä halua kuulostaa ylimieliseltä, päinvastoin toivoisin itsekin usein jaksavani olla sellainen kaveeraaja). 

Toivon että mulla on joskus rohkeutta sen verran että uskallan perustaa oman yrityksen. Näen sen ainoana ratkaisuna.

ap

Etäopiskelu on ainakin ollut ihanaa, ihmisiin pitää olla yhteydessä vaan viestimillä. Itselleni täydellisesti sopivaa alaa en ole tosin vieläkään löytänyt, mutta sosiaalliset tilanteet tosiaankin uuvuttavat minua niin paljon että joku mahdollisimman epäsosiaalinen työ olisi mahtava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääh, haluaisin peuttaa ap:n viestiä 100x! Samaistun täysin varsinkin tuohon opiskelun kuormittavuuteen. 10v sitten ollessani lukiossa, nautin vielä opiskelusta, kun sen ajan malli oli parjattu opettajajohtoinen malli. Kuunneltiin, kirjoitettiin, luettiin. Nyt yliopistossa ainaiset ryhmätyöt ja muu sosiaalinen oheistoiminta hajottaa pään!! 

Avopuoliso löytyy. Hänen kanssaan menee hyvin, kunhan me molemmat saamme tarvittat määrät omaa aikaa ja omaa tilaa. Nyt on hieman haastavaa, kun puolisoni jäi työttömäksi ja on nyt kaiken aikaa kotona. Mä tarvitsisin koulupäivän jälkeen hetken yksinäistä aikaa omissa oloissani jaksaakseni taas sosiaalisia kontakteja. 

Työelämään siirtyminen myös jännittää. Todennäköisesti mitään uutta ei ole tiedossa, ekstroverttien maailma on sielläkin vastassa, ja omat tunteeni että en kuulu siihen maailmaan. 

Tajuan NIIN hyvin. Varsinkin kun on sellaisessa yhteisösäs jossa kenenkään kanssa ei natsaa syvemmin, niin tulee vahva tunne omasta erilaisuudesta. Kun en ole se ekstrovertti höpöttäjä joka kaveeraa melkein kenen kanssa tahansa (enkä halua kuulostaa ylimieliseltä, päinvastoin toivoisin itsekin usein jaksavani olla sellainen kaveeraaja). 

Toivon että mulla on joskus rohkeutta sen verran että uskallan perustaa oman yrityksen. Näen sen ainoana ratkaisuna.

ap

Ei tuo työelämä niin kamalaa ole. Suomalaisista kun noin puolet on enemmän tai vähemmän introja ja meidän kulttuurissa arvostetaan intron piirteitä, ei "tyhjän höpöttämistä". Kun asiansa osaa pärjää varmasti.

Olen löytänyt paikkani omalla tavallani. Olen äärettömän sosiaalisessa työssä ja siellä pystyn toimimaan hyvin. Olen ilmeisesti taitava sosiaalisesti. En kuitenkaan työpäivän jälkeen jaksa kuin perhettäni ja joskus haluan olla myös aivan yksin. Työkaverini eivät ehkä tätä ymmärrä. Ärsyttää nytkin,kun on eräs työpaikan illanvietto tulossa ja ei kiinnosta mennä. Menen kuitenkin,koska kaikista ei voi kieltäytyä.

en ole kokonaan sopeutunut, jo aiemmin mainittu erilaisuuden tunne on niin vahvana kahvipöytäkeskusteluissa ja verkostoitumislounailla joka kerta. välillä se tuntuu melkein musertavalta.

mutta se mikä on auttanut, on itsensä arvostaminen siitäkin huolimatta ettei sovi ekstroverttien joukkoon. meillä monilla introverteilla on varmasti sellaisia kykyjä, joita useilta (mutten tarkoita että todellakaan kaikilta) ektroverteiltä puuttuu. introvertit kun taitavat yleensä olla hyviä ja tarkkaavaisia kuuntelijoita. 

ja se on tosi mukavaa jos sattuu löytämään välillä jonkun toisen introvertin sattumalta. vähän niin kuin olisi yhteinen salaisuus :D

Itse olen työtön. Kolmesta koulusta mitä aikanaan aloitin, yhden suoritin loppuun. Töitä ei oo. Aion joskus opiskella uuden alan, mutta haluan miettiä sen tarkkaan.

Pääosin muuten olen itsekin ajautunut tilanteisiin ja mennyt virran mukana. Niinpä päädyin yhteen super ekstrovertin mieheni kanssa, kenen kanssa olen oppinut nauttimaan paikallaolosta. Ja en enää jahtaa jotain henkistä päämäärää mitä mun tulisi olla. Nyt vaan hengaan ja nautin olemisesta ja rakkaudesta. Työttömänä on ollut aikaa käydä viime vuosien hektisyyttä läpi ja etsiä tasapaino. Mainittakoon että mulla on paljon tunnelukkoja ja päihteidenkäyttöä menneisyydessä. Nyt oon vasta pari vuotta opetellut uutta. Mielestäni se on tärkeämpää kuin paskaduunissa isoille kihoille rahan tahkominen. Oikeanlaisen työn aika varmasti koittaa vielä.

Oon mä kuitenkin tossa välissä ollut parissa lyhyessä pätkätyössä, ihan muuten vaan.

^ Ja lisäksi, uusien ihmisten kanssa tulen toimeen pinnallisella tasolla, mutta oikeat ystävät ovat pysyneet samana jo monta vuotta. Yllättäen oon monesti se joka keskustelua kantaa, sillä en kestä sitä tukalaa hiljaisuutta kun ei oo mitään puhuttavaa. .

Olen työssä johon kuuluu sekä palaveeraamista että kirjoittamista. kälkimmäisen suhteen on ihan ehdoton etu, että osaan keskittyä ja viihdyn yksin työskennellen.

Yleensä harva uskoo että olen introvertti, koska osaan kyllä tarvittaessa small talkin. sen voi opetella, ei se ole mikään syntymälahja. En nauti siitä pätkääkään mutta tiedän että se on "sosiaalista öljyä", se tekee töissä joistain tilanteista muille ihmisille helpompaa. En viitsi häiritä heitä luontaisella jurotuksellani.

Ystäväni ja vapaa-ajan seurani valitsen sitten tarkkaan, koska muuten en jaksaisi.

Aikataulutan itselleni myös yksinoloaikaa.

Samaa mietin minäkin.

Aivan uskomatonta paskaa olen saanut kuulla ihmisiltä, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja neuvomaan elämääni.

Harjoittelen löytämään rajani ja puolustamaan itseäni. Siihen saakka elän ehkä eristyksissä mutta parempi omassa seurassa kuin huonossa seurassa.