pelottavat niskan ja pään alueen oireet
Yritän olla kovasti rönsyilemättä mutta taitaa tulla pitkä ja epätoivoinen kirjoitus. Kiitos jos jaksat lukea!
Siis etsin vertaistukea outoon niskan ja kaulan alueen ongelmaan. Olen perusterve alle 25-vuotias nainen,ei loukkaantumishistoriaa,ei säännöllisiä lääkityksiä.
Oireet alkoivat yli kaksi vuotta sitten ja niitä oli hankala määritellä. Jalkeilla ei jaksanut olla kummallisen huimauksen ja lihasheikkouden takia. Päässä oli puristava tunne ja takaraivolla puutunut olo. Minua tutkittiin,aivoista otettiin tietokonekuva josta ei löytynyt mitään. Muistaakseni myös myyräkuumetta ja borrelian vasta-aineita tutkittiin tuloksetta. Tila hoidettiin migreeninä ja kotiuduin mutta oireet jatkuivat.
Kahden vuoden aikana tila on pahentunut. Kävin jossain kohtaa pitkän aikaa osteopaatilla ja tuntui kuin vaiva olisi lievittynyt. Oireet palasivat pikkuhiljaa takaisin kun käynnit lopetettiin. Yksityisellä neurologillakin kävin ja hän uskoi oireiden olevan niskassa ja kallonpohjan lihaksissa.
Tällä hetkellä tilanne on aivan hirvittävä. Olen jäämässä pois töistä. Niskassa ei ole edelleenkään kipua,ei ole koskaan ollutkaan ja niskan liikkuvuuskin on aivan ok. Takaraivo on täysin puutunut, edes voimakas sormilla painaminen ei tunnu. Kädet ovat jääkylmät aina ja herään öisin siihen että käsi on täysin tunnoton. Käyn hierojalla aina kun rahaa on ylimääräistä,hieronnan jälkeen varsinkin vasen käsi on niin puutunut että en pysty pitelemään edes puhelinta kädessä. En meinaa jaksaa kannatella päätäni,en pysty istumaan muutamaa minuuttia kauempaa ilman että nojaan käteeni tai selkänojaan. Niska rutisee,narisee ja paukkuu. Kallonpohjassa jossain syvällä on valtava paineen tunne. Kaulalta ja niskasta ei löydy kivuliaita kohtia ollenkaan,pään kääntely ei satu.
Olen vihdoin jonossa fysiatrille,se on ensimmäinen kunnon hoitokontakti koko aikana. Jono on kuukausien pituinen ja lähetteen kiirehtiminen ei auta. Terveyskeskuslääkärit ovat ohjanneet fysioterapiaan jossa kävinkin pitemmän aikaa,niskan lihaksia ja selän kuntoa vahvistettiin,ilman helpotusta.
Lääkärit eivät ymmärrä että kipua minulla ei ole,määräävät kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja,diagnoosina heiltä jännitysniska. Tiedän että jännitysniska aiheuttaa voimakkaitakin oireita mutta nyt alkaa olla jaksaminen loppu. En meinaa jaksaa enää taistella asioita eteenpäin. Valtava stressi on aiheuttanut myös tulehduskierteen,jatkuvia korva-nielu tulehduksia,flunssaa.. olen niin väsynyt että haluaisin vain kuolla. En meinaa jaksaa olla jalkeilla kun pään kannattelu on niin vaikeaa ja huimaus kovaa.
Onko ketään kellä olisi ollut samankaltaisia oireita? Minulta on toivo hiipumassa mutta koitan vielä jos löytyisi joku samankaltaisilla oireilla.
Kommentit (17)
Vähän samankaltaista on ollut minullakin vuosia. Liikunta auttaa minulla, esimerkiksi uinti, sauvakävely, niskan ja ylävartalon liikkeet, syvät selkä-, ja vatsalihakset, kevyitä painoja käyttäen. Oletko saanut kunnon jumppaohjeita fysioterapeutilta? OMT-fysioterapiaa suosittelisin myös kokeilemaan, jos et ole vielä kokeillut, on erikoistunut juuri tämän tyyppisiin oireisiin.
Hei! Mulla ei ole ollut mitään noin pahoja oireita, mutta osa kuulostaa hyvinkin tutulta, ja diagnoosi on asentohuimaus, ja vika siis sisäkorvassa.
Kuvattiinkin aivoja ja niska/selkärankaa magneettikuvauksella? Onko sinulle tehty hermoratatutkimusta? Oletko käynyt neurologilla?
Esim. ms-tauti voi aiheuttaa tuon kaltaisia oireita. Myastenia gravis voisi aiheuttaa lihasheikkouden mutta ei yleensä aiheuta puutumista. Fysiatri on kyllä hyvä osoite, heillä on tietämystä myös neurologiasta.
Kyllähän tuo yläselän/niskan jumilta kuulostaa. Vaatii jatkuvan fysioterapian ja hieronnan lisäksi valtavaa omaa panostusta ko. alueiden hoitoon jumppaamisella ja venyttelyllä.
Onko sulta tutkittu reuman mahdollisuus?
Vierailija kirjoitti:
Kuvattiinkin aivoja ja niska/selkärankaa magneettikuvauksella? Onko sinulle tehty hermoratatutkimusta? Oletko käynyt neurologilla?
Esim. ms-tauti voi aiheuttaa tuon kaltaisia oireita. Myastenia gravis voisi aiheuttaa lihasheikkouden mutta ei yleensä aiheuta puutumista. Fysiatri on kyllä hyvä osoite, heillä on tietämystä myös neurologiasta.
Anteeksi, huomasin että oletkin käynyt neurologilla.
Minulla on myös jo monta vuotta ollut niska/hartiaoireita. Kädet, tai lähinnä sormet puutuvat välillä, kaulan lihakset ovat polttavan kipeät, huimaa, korvissa soi, väsyttää ja olo on hyvin tukala. Rinnastakin puristaa. Minua kukaan lääkäri ei ole lähettänyt mihinkään tarkempiin tutkimuksiin. Olen oikeasti käynyt aika monella lääkärillä tätä vaivaa valittaessa, mutta jännitysniskaa myös tarjoavat minulle. OMT fysioterapeutti oli sitä mieltä että rintarangan ja niskan nikamalukko aiheuttaisi tätä. Mulla ne menee aina uudestaan lukkoon vaikka fysioterapeutti ne aukaisisi. Hammaslääkäri taas sanoi että varmaan siksi kun puren hampaita yhteen. Omat oireeni ei tosin ole ihan noin pahoja kun sulla. Mutta näillä minunkin vähäisemmillä oireilla välillä tuntuu että vittu kun ei vaan jaksa enää. Stressi pahentaa aina näitä oireita. Ja sulla on varmasti stressiäkin jo aivan liikaa, mikä vaan pahentaa tilannetta. Kumpa osaisin sua auttaa. Oikeasti, kovasti tsemppiä sulle!
Jaa että fysiatri on ensimmäinen kunnon hoitokontakti, kun takana on jo tuollainen historia tutkimuksia ja lääkäriläyntejä, kuntoutusta? Onko sinulle määrätty Triptyliä?
Kuulostaa nimittäin siltä, että puutumisoireuden ja jaksamsttomuuden takana on psyykkiset vaivat.
Urheiletko yhä säännöllisesti? Kannattaisi.

Käsien ja takaraivon puutuminen on kyllä satavarma niska-/hartiajumin seuraus.
Kiitos paljon vastauksista!
Reumaa ei ole tutkittu eikä ms-taudin mahdollisuutta.
Omt-fysioterapiassa nimenomaan olen käynyt ja ihan tavallisessa ennen sitä.
Ja kyllä,olen todella uupunut ja ahdistunut tämän takia. Olen ihan valmis vastaanottamaan vaikka psyykkisenkin puolen hoitoa,sen verran loppuunpalanut olen. Ja varmasti henkinen pahoinvointi voimistaa fyysisiä oireita mutta silti uskon että tämä ei nyt voi olla pelkästään sellaista.
Todella pelottavia nämä oireet ovat ja toivon todella että tuolla fysiatrian käynnillä vahvistuisi että oireet ovat todella vain jumitilasta johtuvia.
Käyn kävelyillä koirien kanssa,sekä teen lihaskuntoharjoittelua kotona. En mitään sen ihmeempää.
Oli vähän huonosti ilmaistu tuo että ensimmäinen kunnon hoitokontakti,yritin kömpelösti sanoa että pääsääntöisesti on vain yritetty sulkea muita sairauksia pois. Fysioterapiassa tietysti tätä on hoidettu mutta niskan tilanne ei ole muuttunut yhtään. Selkään olen saanut lihasta ja ryhtiä kyllä. nyt siis ensimmäinen LÄÄKÄRIkäynti jonne menen pelkästään niska-asiaa selvittämään.
Voikohan niskassa olla joku hermopinne? Osteopaatti teki aina sellaisia lyhyitä vetohoitoja joiden aikana tuntui että veri lähti kiertämään. Tämä on ollut ainoa juttu oikeastaan millä tilanne on heti lievittynyt hetkeksi.
Kiitoa tsempeistä,aivan silmät kostui kun en ole tästä vaivasta läheisillekään puhunut,sitkuttanut vain hampaat irvessä eteenpäin.

Jep, hermopinne nimenomaan. Ja johtunee juuri jumiutuneista/tulehtuneista lihaksista jotka taasen ovat usein seurausta nikamien virheasennoista/lukoista. Noilla alueilla seuraa vähän sellainen lumipalloefekti mitä oireisiin tulee. Mutta kuten sanottu, vaatii kovaa työtä, että saa pidettyä alueen liikkuvuutta kunnossa ja oireet vähenemään. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon vastauksista!
Reumaa ei ole tutkittu eikä ms-taudin mahdollisuutta.
Omt-fysioterapiassa nimenomaan olen käynyt ja ihan tavallisessa ennen sitä.
Ja kyllä,olen todella uupunut ja ahdistunut tämän takia. Olen ihan valmis vastaanottamaan vaikka psyykkisenkin puolen hoitoa,sen verran loppuunpalanut olen. Ja varmasti henkinen pahoinvointi voimistaa fyysisiä oireita mutta silti uskon että tämä ei nyt voi olla pelkästään sellaista.
Todella pelottavia nämä oireet ovat ja toivon todella että tuolla fysiatrian käynnillä vahvistuisi että oireet ovat todella vain jumitilasta johtuvia.
Käyn kävelyillä koirien kanssa,sekä teen lihaskuntoharjoittelua kotona. En mitään sen ihmeempää.
Oli vähän huonosti ilmaistu tuo että ensimmäinen kunnon hoitokontakti,yritin kömpelösti sanoa että pääsääntöisesti on vain yritetty sulkea muita sairauksia pois. Fysioterapiassa tietysti tätä on hoidettu mutta niskan tilanne ei ole muuttunut yhtään. Selkään olen saanut lihasta ja ryhtiä kyllä. nyt siis ensimmäinen LÄÄKÄRIkäynti jonne menen pelkästään niska-asiaa selvittämään.
Voikohan niskassa olla joku hermopinne? Osteopaatti teki aina sellaisia lyhyitä vetohoitoja joiden aikana tuntui että veri lähti kiertämään. Tämä on ollut ainoa juttu oikeastaan millä tilanne on heti lievittynyt hetkeksi.
Kiitoa tsempeistä,aivan silmät kostui kun en ole tästä vaivasta läheisillekään puhunut,sitkuttanut vain hampaat irvessä eteenpäin.
Minulla nimenomaan tuo OMT fyssari kun manipuloi niskanikamaa, kuuluu kova paukahdus ja kasvoille/takaraivolle ryöpsähtää lämmin ja rentoutunut tunne kun veri alkaa kiertää. Eli siis ihan tuntuu siltä kuin kasvoille, kaulalle ja takaraivolle kaadettaisiin lämmintä vettä. Ensimmäisellä kerralla pelästyin tätä hieman. Tämä helpottaa oloa huomattavasti. Samalla aina manipuloi rintarankaa, jossa sielläkin napsahtaa kaksi eri nikamaa. Sen jälkeen taas hengitys kulkee ja olo on rennompi. Nyt kun en ole aikoihin käynyt OMT:llä, niin tunnen että taas on paikat lukossa ja jumissa, sormet/kädet puutuu ja olo on muutenkin jäykkä.
t.viestin nr 7 kirjoittanut
Vanha keskustelu mutta löytyikö syytä koskaan itsellä juuri tuollaista
Maisa1 kirjoitti:
Vanha keskustelu mutta löytyikö syytä koskaan itsellä juuri tuollaista
En tiedä mutta mitä jos kokeilisi niskatukea, niskakeinua ym. pään ja niskan lepuuttajia.
Mun mielestä tuo viittaa kaularangan ongelmalta. Itselläni kaularangassa nikamamadaltumaa ja oireet lähinnä kädessä ja olkapäässä. Madaltuma ärsyttää hermoa mutta ei ole siis vielä täysin puristuksessa.
Ainakaan mikään aloituksen oireista ei ymmärtääkseni ole sellainen, mikä viittaisi ehdottomasti keskushermoston ongelmaan. Esim. jos tulisi näköhäiriöitä (näön sumeneminen, kaksoiskuvat tms.), niin sitten vaatisin päästä aivojen magneettikuvaukseen tai menisin siihen omin rahoin.
Huimaus, heikkous, käden ja takaraivon puutuminen voivat tietääkseni johtua pelkästä jännitysniskasta, ja siihen ei aina liity kipua. Toisaalta keskushermostonkin ongelma voi aiheuttaa kaikkia noita, mutta se on epätodennäköisempi selitys.
Tiedän aihepiiristä, koska minulla on MS-tauti, ja ennen diagnoosin saamista pähkäilin vuosia monenlaisia neurologisia oireitani.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Harmi ettei ap ikinä päivittänyt, mikä hänellä oli. Minulla on nimittäin ihan samat oireet, paitsi että minulla on noiden lisäksi kyllä välillä myös niskakipuja.
Etenkin tuo niskan jatkuva naksuminen ja se tunne, ettei jaksa kannatella päätä, ovat kummallisia. Ja paineen tunne siinä missä kallo ja ranka liittyvät toisiinsa - ja siellä tuntuu myös jyskyttävä syke, kun on makuulla.
Tsemppiä. Kuulostaa ahdistukselta ja uupumiselta ainakin.