Lue keskustelun säännöt.
"Mun ei ihan oikeesti oo helppo ymmärtää, miten sä ajattelet."
21.10.2016 |
"Mun ei ihan oikeesti oo helppo ymmärtää, miten sä ajattelet. Mä en oo tottunut ajattelemaan niinku sä. Mä oon tottunut ajattelemaan niinku mä, ja oon erikoistunut omien ajatusteni ja uskomusteni perusteluun – niiden, joiden kanssa oon tekemisissä joka päivä. Mun on vaikea ymmärtää sun perusteita ajatuksilles, koska en ajattele enkä katso asioita samoin. En nää maailmaa sun silmies takaa, ja sun näkemääsi on myös aika hankala ulkopuolelta kuvitella.
Mun on myös vaikea hahmottaa, miten mun omat sisäiset narratiivit – uskomukset, asiat, joiden haluan olevan totta – vaikuttaa siihen, mitä tosiseikkoja mä suostun tai edes pystyn vilpittömästi kattomaan. Koska mun on niin vaikea nähdä omia sokeita pisteitäni, eikä niiden työstämistä myöskään liiemmin missään räkänokkaikäisille opeteta, oon jo varhain oppinut käyttäytymään ikään kuin niitä ei ois olemassakaan – koko asiaa ees kummemmin ajattelematta.
Tän kaiken seuraukset ovat äärimmäisen tympeitä: me ollaan keskustelevinamme, vaikka tosiasiassa kumpikin meistä vaan julistaa omia ajatuksiaan ja sit kumpikin tahoillamme ihmetellään, miks ymmärrystä ei löydy, ja ennen pitkää turhaudutaan ja aletaan ajatella toisistamme viheliäisiä asioita.
Sä (ku sanon "sä", ni tiedostan koko ajan puhuvani myös itsestäni) toimit monelta osin hyvin samanlaisella kankealla logiikalla kuin minäkin, mikä ei ainakaan auta mua ymmärtämään sun käsityksiäs: Sen sijaan, että pyrkisit oikeesti syvällisesti kuulemaan ja käsittämään mun ajatteluani, sä keskityt selittämään omia näkemyksiäs niinku selittäisit niitä ihmiselle, joka jo valmiiksi ajattelee täysin samoin kuin sinä. Tai ikäänku sä ajattelisit, ettei mitään muita tapoja ajatella ees oo olemassa, tai että kaikki muut tavat kohdata elämää on vaan ihan uskomattoman typeriä ja vääriä. Ihanku sun päässä ei ois tilaa millekään muulle kuin kaikista tutuimmille, tärkeimpinä pitämilles tarinoille. Eikä siinä mitään, jos et halua ymmärtää; jos tosiaankin vain haluat julistaa omaa näkemystäs, eikä sua sinänsä kiinnosta, vaikuttaako se muhun mitenkään. Mutta myönnetään nyt: Kyllähän sua kiinnostaa. Et sä muuten puhuis niin palavasti. Sä haluat, että sua ymmärretään, ja toivot myös, että sun näkemykset vaikuttais siihen miten mä ajattelen. Sä haluat muuttaa mun mieltäni."
(...jatkuu)
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas ihan karsean rationalisoiva tyyppi. Ja sellainen voimakkaan intuitiivinen, joka lätkäisee jokaiselle havainnolle merkityksen ennen kuin ehtii sitä itse huomata. Kirjoittelee omat narratiivinsa ja luo omaa kieltään. Luulisi, että elämästä selviäis vähän enemmän myötäämällä, ei tarvitsisi noin kauheesti keksiä selityksiä ja niillä hallita tilanteita. On niin konjunktiotautista kieltä, että haiskahtaa vähän psykopatiallekin. Varmasti livenä raskas tyyppi. Mikäs tämä pointti oli? Kukas noin kirjoittelee?
En jaksanut lukea. 0/5 tylsää sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Onpas ihan karsean rationalisoiva tyyppi. Ja sellainen voimakkaan intuitiivinen, joka lätkäisee jokaiselle havainnolle merkityksen ennen kuin ehtii sitä itse huomata. Kirjoittelee omat narratiivinsa ja luo omaa kieltään. Luulisi, että elämästä selviäis vähän enemmän myötäämällä, ei tarvitsisi noin kauheesti keksiä selityksiä ja niillä hallita tilanteita. On niin konjunktiotautista kieltä, että haiskahtaa vähän psykopatiallekin. Varmasti livenä raskas tyyppi. Mikäs tämä pointti oli? Kukas noin kirjoittelee?
Tekstissä on lainausmerkit, koska se on tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ihan karsean rationalisoiva tyyppi. Ja sellainen voimakkaan intuitiivinen, joka lätkäisee jokaiselle havainnolle merkityksen ennen kuin ehtii sitä itse huomata. Kirjoittelee omat narratiivinsa ja luo omaa kieltään. Luulisi, että elämästä selviäis vähän enemmän myötäämällä, ei tarvitsisi noin kauheesti keksiä selityksiä ja niillä hallita tilanteita. On niin konjunktiotautista kieltä, että haiskahtaa vähän psykopatiallekin. Varmasti livenä raskas tyyppi. Mikäs tämä pointti oli? Kukas noin kirjoittelee?
Tekstissä on lainausmerkit, koska se on tarina.
Tarina mistä? t.3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä tällaisia pohtivia ajatelmia lukee mielellään perjantai päivän ratoksi...
Voiskos tälle saada sellaisen onnellisen lopun, että tarinan hlö sais vähän kokemuksia, kasvais isommaksi, kehittyis vähän viisaammaksi, kykenis luopumaan pakottavasta tarpeestaan rationalisoida, tarttis vähemmän muitakin defenssejä, kehittäis aitoa empatiaa, pärjäis vähän paremmin itsensä kanssa ja menis vaikka terapiaan? t.3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiskos tälle saada sellaisen onnellisen lopun, että tarinan hlö sais vähän kokemuksia, kasvais isommaksi, kehittyis vähän viisaammaksi, kykenis luopumaan pakottavasta tarpeestaan rationalisoida, tarttis vähemmän muitakin defenssejä, kehittäis aitoa empatiaa, pärjäis vähän paremmin itsensä kanssa ja menis vaikka terapiaan? t.3
Mikä sinä olet käyttämään noita sanoja? Tunnetko kirjoittajan?
Kovia sanoja. Anna toisen opetella, sitähän se tekee.
T. Go
Vierailija kirjoitti:
Tarina mistä? t.3
Mielestäni tietynlaisista käyttäytymismalleista, joita ihmiset tuppaavat jatkuvasti toteuttamaan, eivät toki välttämättä aina niin äärimmäisinä kuin tekstissä. Ei pelkästään lähisuhteissa... suuri osa siitä yhteiskunnan polarisaatiosta, josta niin kovasti näinä päivinä puhutaan, liittyy samaan ilmiöön. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, koska keskittyvät niin paljon todistelemaan omien ajatustensa oikeassaolevuutta sen sijaan, että yrittäisivät aidosti kuunnella ja ymmärtää, miksi toinen ajattelee kuten ajattelee, myös sillon kun toisen ajatus tai katsomus vaikuttaa täysin käsittämättömältä. Tätä näkee niin parisuhderiidoissa, poliittisissa väännöissä kuin kulttuurien yhteentörmäyksessäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiskos tälle saada sellaisen onnellisen lopun, että tarinan hlö sais vähän kokemuksia, kasvais isommaksi, kehittyis vähän viisaammaksi, kykenis luopumaan pakottavasta tarpeestaan rationalisoida, tarttis vähemmän muitakin defenssejä, kehittäis aitoa empatiaa, pärjäis vähän paremmin itsensä kanssa ja menis vaikka terapiaan? t.3
Mikä sinä olet käyttämään noita sanoja? Tunnetko kirjoittajan?
Kovia sanoja. Anna toisen opetella, sitähän se tekee.
T. Go
Ei en tunne kirjoittajaa, mutta eikös tässä nyt ollut vaan henkilö, siis tarinan henkilö, joka ei ole olemassa? Vai eikö ollut? En tarkoita, että kirjoittaja olisi noita asioita. t.3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarina mistä? t.3
Mielestäni tietynlaisista käyttäytymismalleista, joita ihmiset tuppaavat jatkuvasti toteuttamaan, eivät toki välttämättä aina niin äärimmäisinä kuin tekstissä. Ei pelkästään lähisuhteissa... suuri osa siitä yhteiskunnan polarisaatiosta, josta niin kovasti näinä päivinä puhutaan, liittyy samaan ilmiöön. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, koska keskittyvät niin paljon todistelemaan omien ajatustensa oikeassaolevuutta sen sijaan, että yrittäisivät aidosti kuunnella ja ymmärtää, miksi toinen ajattelee kuten ajattelee, myös sillon kun toisen ajatus tai katsomus vaikuttaa täysin käsittämättömältä. Tätä näkee niin parisuhderiidoissa, poliittisissa väännöissä kuin kulttuurien yhteentörmäyksessäkin.
Okei, kiitti, tämä on siis jonkinlainen dialogin muotoinen tutkielma? Siis muodoltaan vähän Aristoteleen kadonneiden teosten tai Ciceron dialogien tyylinen? Ei siis välttämättä lähisuhteessa tapahtuva dialogi? Paitsi että siinä on nyt vain yksi puheenvuoro. Luulen olevani ihan vähän kärryillä. t.3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiskos tälle saada sellaisen onnellisen lopun, että tarinan hlö sais vähän kokemuksia, kasvais isommaksi, kehittyis vähän viisaammaksi, kykenis luopumaan pakottavasta tarpeestaan rationalisoida, tarttis vähemmän muitakin defenssejä, kehittäis aitoa empatiaa, pärjäis vähän paremmin itsensä kanssa ja menis vaikka terapiaan? t.3
Minä ainakin voin aivan hyvin nähdä tuon tarinan lopun onnellisena: siinähän henkilö nimenomaisesti päätyy siihen, että hänellä itsellään on vastuuta kanssakäymistensä kehittämisestä. Siis sen sijaan, että keskittyisi kritisoimaan sitä, miten muut toimivat ja arvioimaan muiden psyykkistä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei en tunne kirjoittajaa, mutta eikös tässä nyt ollut vaan henkilö, siis tarinan henkilö, joka ei ole olemassa? Vai eikö ollut? En tarkoita, että kirjoittaja olisi noita asioita. t.3
Eikös tarinoita nyt yleensä lueta niin, että merkityksellisempää kuin se, tapahtuiko kerrottu sellaisenaan oikeasti on se, miten niistä voi löytää heijastuksia omasta elämästään tai muualta maailmassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiskos tälle saada sellaisen onnellisen lopun, että tarinan hlö sais vähän kokemuksia, kasvais isommaksi, kehittyis vähän viisaammaksi, kykenis luopumaan pakottavasta tarpeestaan rationalisoida, tarttis vähemmän muitakin defenssejä, kehittäis aitoa empatiaa, pärjäis vähän paremmin itsensä kanssa ja menis vaikka terapiaan? t.3
Minä ainakin voin aivan hyvin nähdä tuon tarinan lopun onnellisena: siinähän henkilö nimenomaisesti päätyy siihen, että hänellä itsellään on vastuuta kanssakäymistensä kehittämisestä. Siis sen sijaan, että keskittyisi kritisoimaan sitä, miten muut toimivat ja arvioimaan muiden psyykkistä tilaa.
Joo, no tulihan minulla tuossa kritisoitua tarinahlön psyykkistä tilaa. Mutta jos nyt kuvitellaan, että jollain hahmolla olisi oikeasti tuo tilanne, niin tuolla asenteella, että kehitänpäs tässä konsteja, ei päästä eteenpäin. Toimijuutta on liikaa ja vastaan ottamista ja hiljaista tietoa liian vähän. Ehkä se hahmo toisaalta sen itsekin huomaisi, jos lähtee noilla eväillä liikkeelle, ja voin sitten kuvitella loput. t.3
Vierailija kirjoitti:
Joo, no tulihan minulla tuossa kritisoitua tarinahlön psyykkistä tilaa. Mutta jos nyt kuvitellaan, että jollain hahmolla olisi oikeasti tuo tilanne, niin tuolla asenteella, että kehitänpäs tässä konsteja, ei päästä eteenpäin. Toimijuutta on liikaa ja vastaan ottamista ja hiljaista tietoa liian vähän. Ehkä se hahmo toisaalta sen itsekin huomaisi, jos lähtee noilla eväillä liikkeelle, ja voin sitten kuvitella loput. t.3
Mihin viittaat konstien kehittämisellä? Eikö koko teksti puhu kuuntelevuuden ja toisen asemaan asettumisen opettelemisesta lähestymistapana?
Noin minäkin ajattelen ja haluaisin toimia. Haluaisin olla enemmän hiljaa ja oppia ymmärtämään muita sensijaan, että kailottaisin omia näkemyksiäni. Koska minun tapani ajatella on vain minun tapani ja minun totuuteni on vain yksi muiden joukossa. Pirun vaikeaa vastustaa omaa egoa, joka pyrkii huutelemaan totuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, no tulihan minulla tuossa kritisoitua tarinahlön psyykkistä tilaa. Mutta jos nyt kuvitellaan, että jollain hahmolla olisi oikeasti tuo tilanne, niin tuolla asenteella, että kehitänpäs tässä konsteja, ei päästä eteenpäin. Toimijuutta on liikaa ja vastaan ottamista ja hiljaista tietoa liian vähän. Ehkä se hahmo toisaalta sen itsekin huomaisi, jos lähtee noilla eväillä liikkeelle, ja voin sitten kuvitella loput. t.3
Mihin viittaat konstien kehittämisellä? Eikö koko teksti puhu kuuntelevuuden ja toisen asemaan asettumisen opettelemisesta lähestymistapana?
Kyllä, mutta se ei onnistu noin, vaikka tarpeen tiedostaisikin. Se kuuntelevuus ei ole mikään lähestymistapa, joka vaan opetellaan. Se on sitä, että opetellaan eroon puolustuskeinoista, jotka estävät sitä havaitsemista. Se voi olla vaikeaa. Defenssi on resurssi. Sori, tämä on nyt vähän kafkamainen keskustelu, kun en ihan tiedä, ruodinko kuvitteellisen vai jonkun olemassa olevan hahmon aivoituksia, joka voi loukkaantua. Mitä tässä nyt voi oikein sanoa? t.3
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, mutta se ei onnistu noin, vaikka tarpeen tiedostaisikin. Se kuuntelevuus ei ole mikään lähestymistapa, joka vaan opetellaan. Se on sitä, että opetellaan eroon puolustuskeinoista, jotka estävät sitä havaitsemista.
En oikein hahmota, miksi ajattelet, etteivät omien defenssien tunnistaminen ja purkaminen istuisi tekstin hahmon maailmaan ja pyrkimyksiin?
Sori, tämä on nyt vähän kafkamainen keskustelu, kun en ihan tiedä, ruodinko kuvitteellisen vai jonkun olemassa olevan hahmon aivoituksia, joka voi loukkaantua. Mitä tässä nyt voi oikein sanoa? t.3
Mitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
(...jatkoa)
"
Tiiätkö, mä haluan ihan samaa. Me kumpikin haluttais löytää keinoja sellaiseen kommunikaatioon, jonka puitteissa puhe itelle tärkeistä asioista aidosti tavoittais toisen, mutta en mä voi otaksua sulta ymmärrystä jos mä en ite ihan tosissani pyri ymmärtämään sua. Yhtä ei tapahdu ilman toista. Kun mun vilpitön pyrkimys ymmärrykseen puuttuu, kyse ei oo siitä, että sä et silloin suostuisi ymmärtämään, vaan siitä, ettet sä edes pystyis ymmärtämään, koska mä en ymmärrä sua, enkä siten osaa puhua sun kieltäsi.
No, jos me kerran päätetään olla tekemisissä, niin mitä jos me kumpikin oikeesti nähtäis vähän enemmän vaivaa ymmärtämisen eteen, opeteltais aidosti tulemaan vastaan? Kun me molemmat lähestytään kommunikaatiovaikeuksiamme tätä kautta ni huomaatko, että meiän alkaa olla helpompi nähdä maailma toistemme perspektiivistä? Huomaatko, että samalla syntyy myös sellaista tilaa, jossa meiän ei välttämättä tarvii olla samaa mieltä vaikka ymmärrettäiskin toisiamme? Vastaavaa tilaa ei tunnu syntyvän sillon kun kumpikin haluu vaan osoittaa olevansa oikeessa. Kumma homma!
Kun mietin näitä kirjoittamiani ajatuksia, huomaan miettiväni myös sitä että kestääköhän mulla itelläni loppuelämä niiden sisäistämisessä. Olen kuitenkin päättänyt ottaa haasteen vastaan. Hyväksyn asiaan liittyvien motiivieni eri ulottuvuudet, niin itsekkäät kuin epäitsekkäätkin. Sitoudun kaikkine kykyineni löytämään keinoja kuulemiseen, kohtaamiseen ja ymmärrykseen liittyvien kykyjeni jalostamiseen. Eihän se tosiaankaan helppoa oo, niinku eivät ole elämässä useimmat muutkaan tekemisen arvoiset asiat."
Tämä on vain puhetta. Kuin kärpäsen pörinää korvissa, joka ei johda mihinkään muutokseen tai synteesiin koska tosiasiassa ihmiset koskettavat toisiaan emotionaalisella tasolla tai eivät ollenkaan.
Tällainen puhe saa miettimään onko puhujalla lainkaan persoonallisuutta tai tunteita vai onko hän pelkästään jatkuvasta sanallisesta narratiivista muodostunut konstruktio - ihminen samalla tapaa kuin kelloradio on ihminen. Kelloradiosta kuuluu puhetta kun on sen aika, mutta kelloradio ei tarkoita eikä tunne mitään. Se ainoastaan reagoi saamiinsa signaaleihin. Tuottamalla puhetta.
(...jatkoa)
"
Tiiätkö, mä haluan ihan samaa. Me kumpikin haluttais löytää keinoja sellaiseen kommunikaatioon, jonka puitteissa puhe itelle tärkeistä asioista aidosti tavoittais toisen, mutta en mä voi otaksua sulta ymmärrystä jos mä en ite ihan tosissani pyri ymmärtämään sua. Yhtä ei tapahdu ilman toista. Kun mun vilpitön pyrkimys ymmärrykseen puuttuu, kyse ei oo siitä, että sä et silloin suostuisi ymmärtämään, vaan siitä, ettet sä edes pystyis ymmärtämään, koska mä en ymmärrä sua, enkä siten osaa puhua sun kieltäsi.
No, jos me kerran päätetään olla tekemisissä, niin mitä jos me kumpikin oikeesti nähtäis vähän enemmän vaivaa ymmärtämisen eteen, opeteltais aidosti tulemaan vastaan? Kun me molemmat lähestytään kommunikaatiovaikeuksiamme tätä kautta ni huomaatko, että meiän alkaa olla helpompi nähdä maailma toistemme perspektiivistä? Huomaatko, että samalla syntyy myös sellaista tilaa, jossa meiän ei välttämättä tarvii olla samaa mieltä vaikka ymmärrettäiskin toisiamme? Vastaavaa tilaa ei tunnu syntyvän sillon kun kumpikin haluu vaan osoittaa olevansa oikeessa. Kumma homma!
Kun mietin näitä kirjoittamiani ajatuksia, huomaan miettiväni myös sitä että kestääköhän mulla itelläni loppuelämä niiden sisäistämisessä. Olen kuitenkin päättänyt ottaa haasteen vastaan. Hyväksyn asiaan liittyvien motiivieni eri ulottuvuudet, niin itsekkäät kuin epäitsekkäätkin. Sitoudun kaikkine kykyineni löytämään keinoja kuulemiseen, kohtaamiseen ja ymmärrykseen liittyvien kykyjeni jalostamiseen. Eihän se tosiaankaan helppoa oo, niinku eivät ole elämässä useimmat muutkaan tekemisen arvoiset asiat."