Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kuolema
surullinenäiti
17.10.2016 |
Menetin rakkaan tyttäreni (15w) puolitoista vuotta sitten itsemurhan kautta ja tuska sisällämme ei helpotu yhtään. Koko ajan mielessä että miksi? Mikä oli niin huonosti, että piti oma henki riistää...Meillä ei ollut aavistustakaan että näin tulee käymään..Tyttö näytti päällepäin hyvinvoivalta ja elämänhaluiselta. Tunnen itseni hirviöksi. Miksi en huomannut mitään? Miksi olin niin sokea? Olo on niin tyhjä, kuin yli puolet elämästäni olisi ohitse..En tiedä miten tästä eteenpäin en tiedä jaksanko kantaa tätä. Onko muilla kokemuksia lapsensa kuolemasta ja miten olette saaneet apua tai selvinneet?
Kommentit (22)
Ei ole kokemusta, mutta jaksamista. Älä syytä itseäsi, nuoruus on hyvin haavoittuvaista aikaa eikä siinä iässä näe valoa tunnelin päässä. Varmasti rakasti sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa auttaa muuten kuin kertomalla etta haluaisin halata sinua juuri nyt. Joskus koettelemukset ovat noinkin valtavia ihmisilla, mutta jotenkin niista yleensa eteenpain selviaa, surun kanssa oppii elamaan pikku hiljaa. . Toivon etta osaisit antaa itsellesi joskus anteeksi, silla syy ei varmasti ole sinun. Luoja auttakoon sinua.
Monesta itsemurhan tehneitä ei huomaa etukäteen mitään. Joskus itsemurha on vain hetken päähänpisto ja murrosiän hormonimyrksyissä voi harkintakin pettää aivan täysin. Nuorilla ei ole myöskään eleämänkokemusta siitä, että isoistakin murheista selviää. Lapset ja nuoret ovat eri tavalla onnettomuusalttiita, ehkä sinua auttaisi ajatella, että tyttäresi joutSi onnettomuuteen, jolle hänkään ei voinut mitään.
Voimia sinulle ja perheellesi!
Voimia <3 hakeudu vertaistuen pariin, siellä voi puhua ja siellä ymmärretään kaikista parhaiten.
Unohdin kysya oletko saanut apua, terapiaa ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menetin tyttövauvani. Siitä on reilu vuosi nyt. Raskasta on ja välillä on tosi mustia päiviä. Taas on ollut muutama päivä tosi synkkää. Vähin erin kuljen eteenpäin, mutta tuskin koskaan selviän. Meidän perheessä on ikuinen haava.
Olo on jotenkin niin epätodellinen, kuin tätä ei olisi sattunut itselle.. Siitä asti, kun tyttäreni teki itsemurhan olenvin itkenyt ja elänyt itsesyyllisyydessä..Minun olisi pitänyt tuntea oma lapsi ja nähdä jos jokin on vialla. Sattuu niin paljon kun katon tyttäreni huoneeseen ja katselen hänen vanhoja kuvia. En vaan voi uskoa että lapseni ei enää tule kotiin ja halaa minua.. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Facebookissa on monia ryhmiä saman kokeineille, hakeudu sinne.
Itse voin kuvitella ap tuskasi sillä oma rakas tyttöni on myös lähtemässä sinne lapsesi luokse. Tyttö on kamppailut syöpää vastaan viimeiset kolme vuotta ja enää ei ole paljoa aikaa..Puhutaan enää kuukaudesta kahteen..Tätä en voi itsekään uskoa todeksi että juuri mun lapseni..Lapsen EI kuulu lähteä ennen vanhempia. Tekisin mitä vain että saisin tyttäreni parannettua....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaako tälle palstalle tuollaista kirjoittaa, kun kohta tulee paikalle joku hokemaan Tauskista tai selittämään että persettä antamalla helpottaa? Hakeudu jollekin kohdennetummalle palstalle, varmasti itsemurhaajan omaisille on parempia palstoja kuin tämä.
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa on monia ryhmiä saman kokeineille, hakeudu sinne.
Miksi alapeukut tälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, lähetän sinulle voima haleja. Toivottavasti olet päässyt jonkun kanssa puhumaan. Raskaintaa mitä voin kuvitella menettää oma lapsi ja vielä noin.
Tuttu tunne. Itselläni on myös välillä noita samoja tunteita, että asia tuntuu epätodelliselta. Ei voi uskoa, että meille kävi niin että vauvamme kuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa on monia ryhmiä saman kokeineille, hakeudu sinne.
Miksi alapeukut tälle?
En tiedä, mutta nyt sait alapeukun koska peukutuksia rupesit äimistelemään. Anna peukkujen olla ja jatka keskustelua itse aiheesta.
Suosittelen menemään vertaistuen pariin muualle ... tälle palstalle ei ole hyvä avautua, vaikka tiedän 100% miltä sinusta tuntuu ja voisin asiasta keskustella mutta en täällä ..
*halaus*
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa on monia ryhmiä saman kokeineille, hakeudu sinne.
Ei nyt missään tapauksessa mihinkään faceen saamaan idiooteilta neuvoja jotka vielä saattavat syventää ahdinkoa.
Kunnon terapeuttille joka voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Facebookissa on monia ryhmiä saman kokeineille, hakeudu sinne.
Ei nyt missään tapauksessa mihinkään faceen saamaan idiooteilta neuvoja jotka vielä saattavat syventää ahdinkoa.
Kunnon terapeuttille joka voi auttaa.
Sanonpahan vaan että et tiedä mistä puhut.
Voimia kaikille teille lapsensa menettäneille!
Itsemurhassa vielä lisäksi todellakin tuo miksi, miksi ja mitä olisin voinut tehdä, miksi en nähnyt- jutut. Ei auta kuin lohduttautua ajatuksella, että tuonpuoleisessa on hyvä olla ja kerran vielä näemme toisemme.
Joo munkin skidi delas ku hyppäs juna etee..hautajaiset ja RIP MUN lapsi :(((( yhyy
Oli vaikea löytää sanoja..Otan kovasti osaan tyttäresi poismenoon. 15 vuotiaalla pitäisi olla pitkä ihana elämä edessään..Koita jaksaa <3