Outo ja ahdistava tunne vieraasta ihmisestä
Olin eräässä tapahtumassa jossa oli paljon väkeä. Ja siellä oli eräs mies josta tuli todella ahdistava olo vaikka hän käyttäytyi ihan normaalisti kuten muutkin. Mistä moinen voi johtua, en ole aiemmin kokenut näin voimakasta tunnetta vieraasta ihmisestä.
Kommentit (21)
Muistutti jotain.Ei väkttämättä toista ihmistä vaan muistutti jostain, joku mielleyhtymä jota et nyt saa päähäsi.Minulle tapahtuu usein.
Joistakin ihmisistä tulee outoja viboja vaikkei tuntisikaan heitä. Se että mistä se johtuu, on taas toinen juttu
Oon kokenut saman pari kertaa. Joistain ihmisistä vaan huokuu sellainen epämiellyttävä energia. Sitten taas toisaalta joskus saattaa vaikka ihastua ihan tuntemattomaan ihmiseen. Se on aika selittämätöntä.
Olen yrittänytkin miettiä, että muistuttiko tuo mies jotain epämiellyttävää henkilöä elämässäni, mutta en saanut mieleeni yhtään ketään. Ja se tunne oli jotenkin outo, en tiedä kuinka osaisin kuvailla tarkasti, en vain käsitä miten noin voimakas fiilis tuli kuin puskista, ihmisestä jota ei ole ikinä nähnytkään.
-ap
Itsehän tunnistan psykopaatin silmistä.
T. Psychopath-whisperer
Minulla tuli mieleen ap, että oletko herkkä vaistoamaan ihmisistä millaisia ovat? Jos jotenkin vaistosit tuosta miehestä ettei ollutkaan ihan normaali tavalla tai toisella?
Tuttu tunne. Joskus olen kokenut myös "vihaavani" jotakuta jota en oikeasti tunne. Kai ne on jotain tiedostamattomia mielleyhtymiä... Muistuttaa jotain epämiellyttävää ihmistä, tilannetta jossa olet ollut, tms. mutta et kuitenkaan saa päähäsi mikä se juttu oli. Mulla oli tällainen työkaveri, hyvin vähän vaihdettiin kuulumisia saatika tutustuttiin, heti kättelyssä vaan tuntui ettei (kummatkaan?) oikein pitäneet toisistaan, jokin epämiellyttävä fiilis siinä oli. Toisinaan on myös toisinpäin, huomaan pitäväni ihmisestä hirveästi enkä taaskaan ole vaihtanut sanaakaan, huokuvat vain jotain.. ystävällistä tuttuutta? Hyvät vibat? Kivat feromonit? :D Jänniä juttuja.
Oliko hänessä fyysisesti jotain epämiellyttävää vai pelkästään "aurassa"?
Mitä lie mystiikkaa sitten on nuo fiilikset. Häiritsemään kyllä jäi. Ja sinulle nro 7, en koe olevani erityisen expertti ihmisten tulkitsija, yleensä täytyy jutella tai tietää edes ihminen ennenkuin vaistoan jotain, mutta tämän herran kohdalla emme jutelleet juurikaan mitään. Hänellä oli kai minun makuuni outo katse, olemus tai joku mutta ahdistavaa oli.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Oliko hänessä fyysisesti jotain epämiellyttävää vai pelkästään "aurassa"?
En osaa oikein sanoa. Hän oli ihan normaalin näköinen ja käytökseltään myös. Eikä todellakaan tuonut mieleen ketään ihmistä josta olisi noussut ahdistuksen tunteet pintaan. "Aurassa" sitten varmaankin, muistan vain kuinka yritin välttää katsekotkatia häneen ja kurkkuani kuristi. En ymmärrä ollenkaan
-ap
En ole luonteeltani vainoharhainen. Kaikki ihmiset olisivat epämääräisiä ja istuisin mökkihöperönä sisällä kaiken ajan jos tuntisin aina tuommoisia fiiliksiä.
-ap
Minulla on ollut samoja fiiliksiä joskus vieraista, mutta kohdallani ne ovat muistuttaneet jostain tilanteesta huonolla tavalla.
Taloyhtiööni muutti ulkomaalainen mies, joka vaikutti ystävälliseltä aluksi.Mutta hänen liiallinen ovikelloni soittelu ja kiinnostuksen osoituksensa ahdisti itseäni niin, että oli pakko kutsua kaksi isokokoista veljeäni kyläilemään ja takomaan järkeä kyseiselle ihmiselle. Tämä auttoi kummasti ahdistukseeni.
ehkä hän oli riivattu. t. kristitty
Tässä tuskin oli ahdistelusta kyse? Ap, oletko linjoilla? Toisista ihmisistä säteilee huono energia vaikkakaan sitä ei päälle päin käytökseltä näkisi.
Mielenkiintoinen aihe. En ole koskaan aiemmin kuullut että joku saisi ahdistuskohtauksia tuntemattomista. Oletko stressaantunut?
Voi johtua itsestä, voi johtua toisesta tai voi johtua siitä tilanteesta. Joskus jokin asia tai ihminen laukaisee tiedostamattomia huonoja muistoja, pelkoja jne. Toisessa ihmisessä tai hänen käytöksessään voi olla myös jotain häiritsevää, se voi olla ihan joku mikroele tai pieni juttu kehonkielessä. Joskus taas itse tilanteessa on jotain omitusta, mikä ei heti ole itsellekään selvää. Omaa itseään kannattaa kuunnella, mutta ei mennä senkään kanssa liiallisuuksiin, koska joskus se toinen ihminen on niihin omiin huonoihin viboihin täysin syytön.
Minulla tuli kanssa joskus kylmät väreet eräästä naisesta. Myöhemmin kuulin että hän oli raiskannut ja pahoipidellyt poikaansa pienestä pitäen :(