Lue keskustelun säännöt.
Lasten huono käytös vs. kasvatus?
18.06.2007 |
Moi!
Mielipiteitä?
Meillä todella vahvatahtoinen, tempperamenttinen tyttö, jonka kasvatus ollut haasteellista näiden kolmen vuoden aikana. Parisuhde kunnossa, me vanhemmat onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme, hyvät tukiverkostot yms.
Ns. puitteet kunnossa.
Meillä on rajat tytölle ja rytmeistä pidetään kiinni, koska väsyneenä/nälkäisenä lapsemme luonne käy todella ylikierroksilla. Välillä vaan tuntuu, ettei mikään auta ja aina ollaan tappelemassa.
Mitään fyysistä kurittamista ei käytetä ja jäähyt toimii, mutta hirveällä uhmalla ja huudolla. Lapsi on välillä niin tottelematon, että on kuin seinille puhuisi.
Hävettää nähdä kaverien lapsia, kun aina meidän neiti ottaa voimakeinot käyttöön, kun asiat ei suju. Tässäkin väsymys ja nälkä tekevät tehtävänsä, mutta kun 3-vuotiasta ei saa nukkumaan millään kotona päiväunia ja syöminenkin täläl hetkellä vaikeaa.
Pointina siis se, että ajatteleeko kaikki niin, että lapsen haastava käytös on aina huonoa kasvattamista vai onko lapsissa eroja? Niin, että toiset kaikinpuolin mahdottomampia, kuin toiset, vaikka kasvattajina olisi samat henkilöt. Ise uskon (luonnollisesti) jälkimmäiseen, mutta tuntuu, että kaikkien ns. helpompiluontoisten lasten vanhemmat ajattelevat, että eikö noi osaa kasvattaa lastansa.
Kun joka asiasta käydään kädenvääntöä, tietty rentous välttämätöntä. Aina ei voi sanoa ei... Ja tällä en tietenkään tarkoita mitään, joka vahongoittaa tai on vaarksi lapselle itselleen tai toisille. Ne ovat tiukka ei, mutta joskus saa kiipeillä sohvilla tai pomppia sängyssä.
Saiko kukaan kiinni ajatuksestani ja onko muita vanhempia, joilla samat ajatukset ts. keskimääräistä haastavammat lapset;)
Kommentit (20)
Sanopa muuta!
Mulla taas suu loksahti auki, kun naapurin oma lapsi oli mummolassa yötä ja nämä vanhemmat olivat menossa katsomaan kaupungin ilotulituksia niin tulivat kysymään jos meidän tyttö haluaa tulla mukaan =0 Ensireaktioni oli kyllä että olettekos ihan hulluja kun olette kerrankin kahden niin sitten haluatte tuon hurjapään mukaan? Mutta aina sanovat että ottasivat tytön vaikka asumaan kun hän on niin hyvätapanen ja saa kuria kuulema heidänkin villikköön. Jaaa-has, kotona esikoinen usein parhaansa mukaan provosoi pikkusisarukset riehumaan miten päin sattuu.
Ok, mutta se täytyy esikoisesta sanoa, että hän kyllä tietää sen rajan, minkä jälkeen ei enää ole hauskaa ja missä täytyy lopettaa.
Olit myös oikeassa, että kasvatus jatkuu vielä ainakin 10 vuotta, vasta tässä ollaan alkutaipaleella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä neljästä (hyvinkasvatetusta;-) lapsesta yksi tyttölapsi on samanlainen kuin teillä, muut kolme rauhallisia ja " hyvin käyttäytyviä" .
Joten ei se tosiaankaan ole aina siitä kasvatuksesta tai sen puutteesta kiinni...
mutta silti on kiinni toisissa leikkipuistossa. Huoh..
Päiväkodissakin ihmettelevät, kuinka voivat olla sisaria. Ja siis melkein samanikäisiä ja samaa sukupuolta ja samanlaisen kasvatuksen ja kohtelun saavat ihan varmasti.
Valitettavasti vaan moni joilla ei ole kokemusta voimakkaista lapsista, eivät aina usko luonne eroihin.
vastustaa kaikkea ja koko ajan, ei lepää, ei syö, ei tottele, käyttää fyysistä väkivaltaa riitatilanteessa ja ottaa usein ylivallan toisista
mutta toisaalta on rehellinen, ei peittele tekojaan, rakastaa täysillä, luottaa täysillä ja välittää pienen pienistäkin asioista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. ystävälläni on todella voimakastahtoinen tyttö, päiväkodissakin hänet on todettu erittäin haastavaksi. Mutta olen huomannut, että aika paljon on kyse siitä, ettei lasta kasvateta. Hänen pikkuveljensä on aivan samanlainen.
Esimerkiksi kun lapset tahtovat mehua, he tulevat karjumaan kurkku suorana äidin viereen (kun tämä keskustelee kanssani) että MEHUU! ANNA MEHUU HETI! Ja äiti antaa. Meillä ei todellakaan annettaisi, meillä mehua saa vain jos sitä pyytää kauniisti, karjuen ei heru mitään. Kun nämä ystäväni lapset reuhoavat pihassa, esim. tönivät toisia, aina uhkaillaan että jos ette ole nätisti niin mennään sisälle, mutta uhkauksia ei koskaan toteuteta. Eihän kiellot ja uhkaukset tehoa, jos niitä ei kuitenkaan noudateta.
Ja ystäväni tuskailee, miten lapset ei tottele vaikka hän yrittää kaikkensa. Samaan hengenvetoon, kun lapset tekee jotain typerää, hän toteaa että ei viitsi kieltää kun ne ei kuitenkaan tottele. Niinpä niin. Ei kai ne tottelekaan, jos äiti ei viitsi mitään.
Minua ei oikeastaan mikään lasten käytös kiusaa, ei uhmat, ei huudot, ei edes lyömiset ja muut, jos huomaan, että vanhemmat puuttuvat niihin, todella puuttuvat muutenkin kun " älä nyt viitti" . Jos vanhempi uskaltaa ottaa raivon vastaan, kestää sen pettymyksestä tai mistä tahansa aiheutuvat kiukun, niin minusta asiat ovat todella hyvin, ja olen sitä mieltä että vahemmat osaavat kasvattaa lastaan.
Omat lapseni ovat yleensä isossa porukassa vähän altavastaavia ja pysyttelevät taustalla, mutta mua ei yhtään kiusaa villimmät lapset vaikka siinä tohinassa tulis vähän muita tönittyä. Lapset ovat lapsia, kunhan vaan vanhemmat osaavat puuttua sillon kun aihetta on.
Eilen meillä kuopustyttö keksi karjua pää punasena potkien ja yrittäen purra kun ei saanut sellasessa sisäleikkipaikassa ottaa pois sukkiaan (siis seinillä isot laput että on sukkapakko kaikkien sairauksien leviämisen takia). 2-vuotiaamme karjui aivan raivon vallassa ja rimpuili mun sylissä varmaan 20 minuuttia, mutta tuosta en voinut tinkiä. Annoimme vaihtoehtdot istua sukatta mun sylissä, tai laittaa sukat jalkaan ja mennä leikkimään (sai vielä valita kaksista eri sukista). Alussa ei houkuttelut auttaneet, yritin keksiä vaikka mitä että alkuperänen teema unohtuisi, mutta lopulta sain hänet houkuteltua sukat päällä pallomereen.
Suuremman karhunpalveluksen tekisit, jos melua välttääksesi antaisit lapselle periksi kaikessa, usko pois!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä, juuri tuossa kuvaamassasi tilanteessa on varmaan kyse siitä että voimakastahtoisen lapsen äiti on ympäristön paineista oppinut antamaan periksi (alun alkaen välttyäkseen liialta huudolta, minkä kaikki tuomitsee) ja sitten tulos on juuri tuo. Surullista. Mutta ihmisten pitäis vähän ajatella ennenkun tulevat komemntoimaan lapsen kiukuttelua ja huutoa.
Meillä esikoinen ylikiltti tyttö ja poika taas temperamenttinen ja villi poika. Samalla tavalla on yritetty kasvattaa mutta kyllä luonne-erot tietenkin näkyvät. Lapset osaavat kuitenkin käyttäytyä ihmisten ilmoilla ainakin yleensä.
Aloittaja kommentti " joskus saa sohvalla hyppiä" kertoo paljon nykyvanhemmista. Sohvalla joko saa pomppia AINA tai ei sitten ikinä. Monet vanhemmat kieltävät asioita kun jaksavat tai on vieraita yms ja sitten välillä taas antavat tehdä näitä samoja juttuja. Isommat jo oivaltaa eron. Ei kolmevuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että äiti huutaisi lapsille, tms. Ei hän edes huuda. Hän antaa vaan olla. Päiväkodista on tullut paljon noottia lasten käytöksen takia, ne hän ohittaa olankohautuksella, päiväkoti ei kuulemma vaan ymmärrä että hänen lapset on johtajatyyppiä, todella paljon keskimääräistä fiksumpia (sitä ei kukaan muu ole huomannut), ja voimakastahtoisia.
Lasten häiriökäyttäytymiseenkään harva uskaltaa puuttua kun ollaan pihassa. Itse puutun siinä vaiheessa, kun huomaan heidän nuijivan pienempiään, oli uhrit omia lapsiani tai ei.
Äiti on ns. ammattikasvattaja kaiken lisäksi, mutta niinhän sitä sanotaan että suutarin lapsilla ei ole kenkiä.
6
Vierailija:
Niinpä, juuri tuossa kuvaamassasi tilanteessa on varmaan kyse siitä että voimakastahtoisen lapsen äiti on ympäristön paineista oppinut antamaan periksi (alun alkaen välttyäkseen liialta huudolta, minkä kaikki tuomitsee) ja sitten tulos on juuri tuo. Surullista. Mutta ihmisten pitäis vähän ajatella ennenkun tulevat komemntoimaan lapsen kiukuttelua ja huutoa.
Tuohon fyysisyyteen, meillä myös lapset todella herkästi olisivat turvautumassa fyysisyyteen, siis lyövät ja potkivat (mutta huom. VAIN kotona, päiväkodeissa ja kouluissa eivät voi uskoa kun kerron). Mutta olemme huomanneet että tämä vähentyy iän myötä, kunhan tiukasti asiaan joka kerran puuttuu.
Meillä saa kotona myös kiipeillä sohvalla ja juosta, niin kauan kun se ei meitä häiritse. Minulla tosin on suht lyhyt pinna... Kylässä ei luonnollisestikaan saa pomppia missään eikä meilläkään jos on vieraita. Musta tämä nyt on vähän sama asia kun että jos on vieraita niin ei olla alusvaatteisillaan ja piereskellä sohvilla ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin aika ahtaasta perspektiivistä katsoo. Kasvatuksen hedelmiä voi sitten alkaa poimia kun kouluikä lähestyy, yli 5v alkaa olla paremmin kykenevä ohjaamaan omaa käytöstään.
jos vanhemmat eivät tunnu olevan mitenkään samalla aaltopituudella muksunsa kanssa, niin sääliksi käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on prikulleen sama tilanne, mutta kysessä 3v poika.
Aivan varmasti on kasvatus ollut johdonmukaista ja pidetty rytmeistä
kiinni, mutta välillä tuntuu tosi turhauttavalle jauhaa samoja
asioita päivästä toiseeen, kamalaa huutoa ja itkua joka käännöksessä.
Mä uskon, että kysessä vain 3 v uhma, joka menee aikanaan ohi.
Ei missään nimessä voi syyttää kasvatusta. Meillä mennään ihan " oppikirjojen mukaan" ja hyvin johdonmukaisesti.
Tsemppiä ap!
Lapsista huomaa kyllä hyvin, kenelle on opetettu käytöstapoja ja kenelle ei. Uhmaikä tosin tuo omat mausteensa asiaan.
T: lto
Vierailija:
Kasvatuksen hedelmiä voi sitten alkaa poimia kun kouluikä lähestyy, yli 5v alkaa olla paremmin kykenevä ohjaamaan omaa käytöstään.
Usein todellakin tuntuu että kaikki ohjeet ja kasvatukset menee kuuroille korville. Mutta sitten kun lapsi kasvaa ja saan hänestä kaikkialta positiivista palautetta niin tuntuu, että ehkä se kasvatus on edes jotenkuten onnistunut =) Vaikka toki ne kotona jaksaa silti raivota...
että esim. joku lapsen kaverin perhe ottaisi mielellään meidän lapsen mukaan matkalle, se kun on niiiin kiva, hyvätapainen ja kohtelias (meidän?) :)
kent:
Usein todellakin tuntuu että kaikki ohjeet ja kasvatukset menee kuuroille korville. Mutta sitten kun lapsi kasvaa ja saan hänestä kaikkialta positiivista palautetta niin tuntuu, että ehkä se kasvatus on edes jotenkuten onnistunut =) Vaikka toki ne kotona jaksaa silti raivota...
Pakko myöntää, yleensä ajattelen, että kasvatus ei ole oikein onnistunut...
Jos lapsi on helppo, niin kuka vaan pärjää, mutta toisten lapsien kanssa vaaditaan enemmän taitoa. Eli se, että perheessä on hyvätapainenkin lapsi, ei automaattisesti tee vanhemmista hyviä kasvattajia.
Uskon myös, että kemiakin voi tehdä osansa: joskus vanhempien ja lasten kemiat ja luonteet sopivat yhteen paremmin, joskus huonommin.
Kyllä minä uskon, että jo aika pienestä lapsesta näkee paljon " kasvatuksen" tuloksia. Eihän kaikki kasvattaminen ole vain kieltämistä. Kasvattaminen on myös sitä, että osataan johdattaa arki ja arjen puuhat hyvälle mallille.
Meilläkin naapurustossa on rouva, jonka toinen lapsi on oikea häirikön alku. Äidin mielestä poika on vain poikkeuksellisen älykäs ja turhautunut muiden tyhmien lasten kanssa päiväkodissa, siitä siis johtuu lyömiset ja potkimiset. Ja äiti on aivan raivoissaan, jos päiväkodista kuuluu negatiivista viestiä, kaikki on hänestä aina hoitajien vikaa. Perheen toinen lapsi ihan mukavan ja rauhallisen oloinen tyttö.
silloin mielestäni lapsen temppuilu on pahaa oloa, ei kasvattamattomuutta.
Yleensä ne kaverini, jotka ovat mukavia ja hyväntahtoisia ihmisiä, osaavat myös kasvattaa nätisti, eivätkä lapset ole sellaisia levottomia ja ahdistuneita riekkujia.
Kyllä se vanhemman jatkuva vihaisuuskin vaikuttaa ja tekee lapsesta vaikeasti hallittavan.
mutta keskittyy tekemään juuri niitä : ) ja osaa soveltaa niitä myös uusiin asioihin
että lto, olisi kiva kuulla mitä sinä näet kun näet
t. se kuumakallen äiti