Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Päätin että elän ilman miestä ja lapsia
11.10.2016 |
En tule koskaan hankkimaan lapsia tai miestä itselleni. Ajatus niistä on aina tuntunut vähän vieraalta, mutta 19-vuotiaana tein tämän kunnon tiedollisen "päätöksen" ja vieläkin se on pitänyt vuosia myöhemmin.
Lapsuuteni on ollut aika rankka ja rakkaudeton, ja olen itse kärsinyt myös masennuksesta ja ahdistuksesta. Olen kasvanut aika tunnevammaiseksi, myös kylmäksi ihmiseksi. En osaa näyttää tunteita, olen todella introvertti ja väsyn ihmisistä. En jaksaisi lapsia ja olisin huono äiti, ja luulen että myrkyttäisin parisuhteessa sen toisenkin ihmisen mukanani. Kukaan ei ansaitse sitä. Siksi olen päättänyt elää ilman, koska haluan katkaista tämän kierteen mikä on jatkunut jo äidin äidiltäni asti. Kaikilla on ollut ongelmia ja tuntuu välillä että koko suvun naiset on kirottuja.
Halusta ei ole kiinni, sillä joskus huomaan haaveilevani perheestä.
Aion siis erakoitua ja ryhtyä vanhaksi piiaksi. Onneksi on harrastukset ja seuraksihan voi aina hankkia elukoita.
Muita samanlaisia?
Kommentit (4)
Tee nii kun tuntuu hyvältä. Minulla on samanlainen luonne kuin sinulla, mutta niin vaan on suurperhe.... Jaksan heikosti, enkä itse tunne mitään rakkauden tunteita. Silti oon tyytyväinen. Tavoitteeni oli tehdä lisää samanlaisia ihmisiä kuin minä. Kun maailmassa ei muita fiksuja ole... ja onhan tuo toteutunut. Ainakin suurin osa lapsistani on ihanan estyneitä ja introvertteja. Viihdyn hyvin heidän kanssaan siinä vaiheessa kun ovat aikuisikäisiä. Ne vuodet sitä ennen vaan ovat vähän raskaita. Onneksi nykyään on nappuloitten lisäksi niitä isoja. Ulkoistankin lastenhoidon aika lailla isommille lapsille.
Ilman perhettä olisin tuntenut silti olevani vajaa, olisin masentunut ja ahdistunut. Siis vielä enemmän kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tulee kyllä joskus se kaipuu perhettä ja kumppania kohtaan, mutta koitan aina ajatella että en halua kenenkään enää käyvän samaa läpi mitä itse kävin lapsena. Että vaikka tuntuukin "vajaalta"/tyhjältä niin kärsin sen mielummin itsekseni kun annan sen vielä jatkua yhden sukupolven lisää.
Tiedän, että äitinikin on yrittänyt olla erilainen ja "parempi" äiti kuin omansa oli, mutta silti meistä ei tullut onnellista perhettä. Kulissit on kyllä pystyssä mutta mikään ei ole koskaan niiden sisällä hyvin. En haluaisi että kukaan koskaan kokisi samaa, ja tiedän että en osaisi kasvattaa lapsia oikein. Sama parisuhteen kanssa, omat ongelmat ja huono itsetunto vetää niin helposti sen toisenkin alas, eikä suhde ole kestävä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tee nii kun tuntuu hyvältä. Minulla on samanlainen luonne kuin sinulla, mutta niin vaan on suurperhe.... Jaksan heikosti, enkä itse tunne mitään rakkauden tunteita. Silti oon tyytyväinen. Tavoitteeni oli tehdä lisää samanlaisia ihmisiä kuin minä. Kun maailmassa ei muita fiksuja ole... ja onhan tuo toteutunut. Ainakin suurin osa lapsistani on ihanan estyneitä ja introvertteja. Viihdyn hyvin heidän kanssaan siinä vaiheessa kun ovat aikuisikäisiä. Ne vuodet sitä ennen vaan ovat vähän raskaita. Onneksi nykyään on nappuloitten lisäksi niitä isoja. Ulkoistankin lastenhoidon aika lailla isommille lapsille.
Ilman perhettä olisin tuntenut silti olevani vajaa, olisin masentunut ja ahdistunut. Siis vielä enemmän kuin nyt.
Ei hyvää päivää. Toivottavasti trollaat.
Alue: Aihe vapaa
JAa, no hyvät sulle. Onhan elämässä muutakin kuin mies ja lapset...