Olenko ainoa " pehmoäiti" ?

viittaat viestiini. Unohdin mainita, että olen kotiäiti. Molemmat lapseni, sekä yksivuotias että neljävuotias ovat kotona. Olen vain ystäväpiirissäni nähnyt, kuinka töihinmeno todella voi olla välttämättömyys, eikä äiti ole ns. kova. Tai isä. Lapsen kannalta tämä voi olla kova ratkaisu, mutta kokonaisuus ratkaisee.

vaikka imetin pitkään ja lapsentahtisesti, nukuimme perhepedissä, kannoin kantoliinassa jne. Tein vain asioita mitkä tuntui luontevilta ja hyviltä meille molemmille, lapsille ja minulle. Niin ja menin töihin kyllä ennen hoitovapaan loppumista kun sekin tuntui hyvälle.

Esikoinen nyt 1v2kk, imetän edelleen pari kertaa päivässä ja lapsi nukkuu kanssamme perhepedissä. Tosin siihen on tulossa loppu koska emme pysty enää nukkumaan kunnolla kun tyttö pyörii niin paljon. Harmi, koska on ollut niin mukava nukahtaa tytön tuhinaan vieressä. Kotona aion olla kunnes tyttö on kolme, tai pidempäänkin jos taloudellinen tilanne antaa myöten. Mulla on akateeminen koulutus, mutta äitinä olo on nyt mun ura, muuta en kaipaa.



Yksi asia, josta saan usein kommenttia on se, etten halua lapsen kanssa lähteä esim. ostoksille kauppakeskukseen tai kahville kaupunkiin. Tällöin lapsen pitäisi jaksaa istua rattaissa useita tunteja putkeen ja juuri kävelemään oppineelle se on lähes mahdottomuus. Tai no meidän tytölle ainakin. Siitä ei nauti kukaan jos lapsen täytyy väkisin istua rattaissa. No kun kieltäydyn kahvitreffeistä saan kuulla olevani hörhö ja meneväni liikaa lapsen ehdoilla. Sama päätee siihen, etten anna lasta kavereilleni hoitoon. Jos mun on pakko laittaa tyttö hoitoo, vanhempani hoitavat häntä, sillä he ovat lapselle tutuimmat. lapselle tekisi kuulemma hyvää olla erossa äidistään vieraampien luona.... Meillä kuitenkin näin.

Haluatko saada hyväksyvää muminaa omille valinnoillesi, vai mitä? Täällä kyllä varmaan saa sympatiaa.



Tuttavapiiriini kuuluu kyllä kaltaisiasi pehmoperheitä. Heillä usein omat vanhemmat auttavat ainakin viikonloppuisin lastenhoidossa. Me olemme sitten tällainen kuvaamasi ' kova perhe (?)' . jonka ainoa lastenhoitoapu on kunnallinen päivähoito.



Emme ole olleet mieheni kanssa missään kaksin kuopuksen synnyttyä. Isovanhemmat eivät jaksaa hoitaa ihan pieniä, eivät ole enää nuoria eivätkä reippaita. Lisäksi kesällä ovat mieluummin mökillään kuin lastenlastensa kanssa. Olen menossa töihin elokuussa, osittain koska tarvitsen työmatkat lapsettomiksi hetkiksi, jolloin saan olla yksin, surullista, mutta totta.



Nro 16 oli ihan oikeassa siinä, että äidin täytyy tehdä oma elämänsä siedettäväksi - koko perhe voi muuten huonosti.

Vaikka en joka suhteessa olekaan samanlainen kuin ap.

Esikoisen synnyttyä imetin häntä 1v9kk,nukkui vieressämme,nukkuu yhä edelleen toisinaan,nyt on 5v.

Mutta,menin töihin pojan ollessa 7 kk vanha. Lapsen isä hoiti lasta silloin. Olin 2,5 vuotta töissä,kunnes kuopus syntyi.

Tyttöä imetin 1 vuoden ja nukuttiin perhepedissä. Ensimmäisen kerran olin töissä,kun kuopus oli 3 kk,kuitenkin kotihoidossa. Ensimmäisen kerran lapset menivät kunnalliseen perhepäivähoitoon,kun nuorin oli vuoden vanha. Siitä asti ovat olleet hoidossa. Työni on osaksi kausiluonteista, joten eivät siis koko ajan ole hoidossa.

Olen ollut tyytyväinen hoitajaan,koskaan eivät lapset jää itkemään perääni ja innoissaan kertovat hoitopäivästään illalla kun haen heidät.

Olen edennyt lasten kanssa lapsen luonteen ja tarpeiden mukaisesti, ollut kuitenkin välillä itsekäskin, ja ottanut yhteistä aikaa miehen kanssa viemällä lapsia hoitoon...



*Olen imettänyt kaikkia lapsiani vuoden

*Lapset ovat saaneet nukkua perhepedissä, mutta yksi heistä on ihan vauvasta saakka nukkunut hyvin vain omassa sängyssään, kuopus taas ei vieläkään suostu omaan sänkyyn

*Olen hoitanut lapseni kotona

*Olen tenhyt pari kahdenkeskistä matkaa miehen kanssa 4-7 pv ja ollaan vietetty myös pari hotelli viikonloppua.

*Sylittelen lapsia paljon, juttelen heidän kanssaan ja luen heille paljon.

*Kasvattajana yritän vanhempien lasten kohdalla vedota älyyn ja omaan ymmärrykseen ja saada lapset sitä kautta itse kasvattamaan moraaliaan.



Mielestäni meidän perhe voi hyvin ja nämä ratkaisut ovat oikeita meille! Lapseni ovat onnellisia, hyväkäytöksisiä (useinkin =D) ja älykkäitä.



Itsekin 30-kymppinen akateeminen

Taisit kyllä sanoa, Ap, että käyttämäsi jaottelu pehmeisiin ja koviin arvoihin tässä yhteydessä ei ole paras mahdollinen. No ei toden totta olekaan. Mutta tällaistahan tämä ihmisten ajattelu on, yksiulotteista ja suoraviivaista.



Minä en ole imettänyt lastani, vaikka kovasti niin halusin. Syistä en sen enempää, kun ei ole ketjun pointti (?).



Perhepeti ei onnistunut, kun lapsi nukkui siinä niin huonosti ja äidin selkä meni täysin jumiin. Jostain kumman syystä hän osaa rauhoittua omassa sängyssän (joka on ihan meidän sängyn vieressä kylläkin), mutta vieressämme koko homma menee hikoiluksi, pyörimiseksi ja kitinäksi - niin lapsella kuin äidilläkin.



Kantoliinassa lapseni sai raivarit joka ikinen kerta kun häneti siihen laitoin (oli oikein sidottu jne.).



Hoitovapaalle jään nyt vanhempainvapaan päätyttyä muutamaksi kuukaudeksi, mutta meidän ei ole taloudellisesti mahdollista pitää lastamme kotihoidossa pidempään.



Niin että nämä mainitsemasi kovat arvot ovat nyt sitten meillä arkipäivää. Ole onnellinen, että sinulla on varaa ja mahdollisuus pehmeisiin arvoihisi.

Olet vain niitä harvoja, jotka omivat itselleen oikeden määritellä omat tapansa " pehmeäksi kasvatukseksi" .

ja jos luet aloitukseni tarkasti, huomaat, että käytin ilmausta " ns. kovat arvot" . Ei nyt takerruta termeihin, eihän, ymmärsit varmaan pointtini.



ap

Minulla ei olisi pokkaa sanoa toisten arvoja koviksi ilman todella hyviä perusteita.



Mutta siis vastauksena kysymykseeni: olen kaltaisesi äiti, paitsi etten nuku perhepedissä.



2

Kyllä olen huomannut itsekin että jotkin valinnat aiheuttavat kummastusta kuten meilläkin perhepeti, äiti hoitaa kotona lapsia sekä kaikilla lapsilla noin vuoden ikäiseksi imetys. Parasta vain tehdä jotain asioita niin kuin itse parhaaksi näkee.

Hyvin paljon samaa ajatusmaailmassani&toimintatavoissani kuin sinulla. 30v taiteilija E-Suomesta.

Turussa ne löytää Mammakeitaalta (www . mammakeidas . net) mutta pk-seudusta minulla ei ole mitään käsitystä.

Kuitenkin kirjoituksestasi väistämättä välittyy sellainen tunne, että omat tapasi ovat pehmeitä. No, täytyy kyllä sanoa, että munkin mielestä yksivuotias voi aivan hyvin nukkua perhepedissä ja saada rintamaitoa. Tosin meidän imetys loppui 8 kk iässä, mutta pinnasänky on edelleen varasto. Munkaan mielestä pikku lapsen ei tarvitse olla yökylässä, vaikka en tuomitse niitä, jotka toisin toimivat. Mulla jotenkin kolahtaa aina toi hoitovapaan korostus pehmeänä arvona. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kotihoitoon, siis aivan oikeasti ei ole (en nyt siitä sen enempää, koska se ei ollut kirjoituksesi pointti).

Eiköhän nyt jokainen tuosta ap:n aloituksesta tajunnut mistä on puhe. Ja eiköhän sekin nyt ole aika selvä kumpi on lapselle kovempi vaihtoehto, esimerkiksi päivähoito vai kotihoito. Mulle ainakin on, ihan omasta kokemuksesta, esikoinen meni hoitoon 9kk iässä, enkä ikinä enää tekisi lapselleni sellaista.

Vierailija:

Olet vain niitä harvoja, jotka omivat itselleen oikeden määritellä omat tapansa " pehmeäksi kasvatukseksi" .

mutta itse nyt käytin niitä vähän puolihuolimattomasti, kun en kiireessä keksinyt parempiakaan. Tosin myönnettäköön että minun näkökulmastani esim. pienen lapsen läheisyyden tarpeen tyydyttäminen vieressä nukkumalla ja lapsentahtisella imetyksellä edustaa pehmeämpiä arvoja kuin yksin nukuttaminen ja pulloruokinta, mutta jos tällainen ajattelu on sinusta virheellistä/epäsopivaa kerro ihmeessä, miten itse asian näet.



Lähinnä halusin pohtia sitä, miksi tällainen, ainakin minusta luonnollinen tapa toimia lasten kanssa, on monelle nykyään niin vieras. Vai onko minun käsitykseni siitä, mikä on luonnollista, väärä? Olen 100 % tyytyväinen omiin valintoihini ja seison ylpeänä niiden takana, tuloksetkin alkavat jo näkyä ;) mutta toisinaan asia yksinkertaisesti mietityttää.



ap

ymmärrän mitä tarkoitan. Mustakin tuntui oudolta välillä " puolustella" kun imetin juuri vuoden ikään asti kumpaakin lastani..

Ja taas kun täytyy olla mahdollisimman hienotunteinen kun jotkut muut kertoo miksi imetys kesti sen 6kk ja kun imetyksen lopetus oli ja tuli ja sitten vauva ei juonutkaan mitään, vain lusikalla annettaessa.. Ja äiti tiesi etukäteen ettei tuttipulloa huoli.. oikein purin hammasta etten olisi livauttanut sanoja " eikö olisi ollut helpompi jatkaa imetystä?"

No joo.. pehmoäiti kai olen minäkin (ihan sama mikä termi, mutta tajuat kai pointtini!!) lapset kyllä nyt nukkuvat omissa sängyissään (3 ja 1 v.) .. Olen hoitanut kotona kumpaakin.. (esikoinen oli kyllä puoli vuotta perhepäivähoidossa, oli pakko).. mutta en todellakaan olisi jatkanut sitä päivähoitoon vientiä kun tuli toinen.. Ei olisi ollut mielestäni reilua esikoista kohtaan. Nyt lapset leikkivät yhdessä ja sujuu nyt loistavasti.. Vaikeaa on välillä, mutta kaipa se kuuluu arkeen.. ? Mun mielestä pahinta on, jos menettää suhteen omaan lapseensa, eli jos ei ole enää sitä yhteyttä.. Juuri puhuin jokin aika sitten yhden tutun kanssa ja hän kertoi omasta " professori-uraäidistään" että ei IKINÄ halua olla samanlainen äiti omille lapsilleen kuin hän. Ei ikinä kotona, aina vaihtuvia hoitajia ja ei tunnesidettä.. nojoo. meni nyt paasaamiseksi.. :)

Kyllä se hoitoon vieminen, vaikka se olisi äidille kovakin paikka, on lapselle aina aika kova ratkaisu. Eikä se lasta varmaan yhtään auta, että äidillä on pehmeät arvot, jos toiminta on kovien arvojen mukaista.

Olen ihan varma, että seuraava viestisi kertoo kuinka täydellisesti teillä on kaikki mennyt hoidossa, lapsi ei koskaan itke eikä sairasta jne. Ja kaikki on itse asiassa tuhat kertaa hienommin, kuin jos lapsi olisi kotihoidossa. Niinhän se täällä av:lla menee.

Vierailija:

Kuitenkin kirjoituksestasi väistämättä välittyy sellainen tunne, että omat tapasi ovat pehmeitä. No, täytyy kyllä sanoa, että munkin mielestä yksivuotias voi aivan hyvin nukkua perhepedissä ja saada rintamaitoa. Tosin meidän imetys loppui 8 kk iässä, mutta pinnasänky on edelleen varasto. Munkaan mielestä pikku lapsen ei tarvitse olla yökylässä, vaikka en tuomitse niitä, jotka toisin toimivat. Mulla jotenkin kolahtaa aina toi hoitovapaan korostus pehmeänä arvona. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kotihoitoon, siis aivan oikeasti ei ole (en nyt siitä sen enempää, koska se ei ollut kirjoituksesi pointti).

En tosin ole aikaisemmin mieltänyt itseäni " pehmoksi" .

Lapset nukkuvat vieressä, imetin esikoista 13kk, tarhassa oli noin 6kk ennen kuin jäin uudestaan äitiyslomalle. Oli itsestään selvää ottaa esikoinen kotiin itsekkin kotiin jäädessä, vaikka paljon sitä ihmeteltiinkin.



Sikäli eroan ap:stä, että olen 22v ammattikoulua vieläkin suorittava yksinhuoltaja.

Mä olen vähän sellanen semipehmoilija, mutta olen nyt kolmannen lapsen myötä huomannut että pehmoilu on tosi kuluttavaa, ja sopii oikeastaan vain silloin kun elämässä on kaikki muuten tosi hyvin, parisuhde loistava, rahaa riittää, ei ole työ-, opiskelu- tai omaishoitopaineita. Ja äiti on itsekin hyvin vähään tyytyvä, ei harrasta mitään kodin ulkopuolella, ei halua matkustella, ei ole kiinnostunut kuin lapsiperhe-elämästä. Moni masentuu jos yrittää pehmoilla liikaa, siksi ns. kovat arvot on monille ainoita sopivia arvoja. Moni hminen tarvitsee unta ja vapauttakin tietyissä määrin voidakseen edes kohtuullisen hyvin.



Sekava kirjoitus, mutta toivon että ymmärrät että sinun esittämäsi ns. kovien arvojen toimintatavat ovat monille elintärkeitä. Itse tekisin heti itsarin jos minun pitäisi imettää 1 v. täyttänyttä kuopustani tai en saisi pitää esikoista tarhassa kuopuksen äitiysloman ajan. Se olisi aivan liian raskasta, ja minusta elämä pitää tehdä niin helpoksi kuin vain voi.