Mitä tekisit tilanteessa jossa työkaverit alkaisivat kohdella sinua kuin ilmaa
Kommentit (29)
Kai tekisin töitä. Mutta toivoisin puhumattomuutta mieluummin kuin kitinää.
Pitäisin heitä lapsellisina, kypsymättöminä, huonosti käyttäytyvinä ja epäammattimaisina ja miettisin, että mitä ihmiselle on voinut tapahtua, että on kasvanut niin kieroon ettei hallitse peruskäyttäytymistapoja. Jollain tapaa olisin myös huvittunut siitä ja saattaisin nauraa sellaiselle käytökselle itsekseni tai läheisteni kanssa. Hoitaisin omat työni niin hyvin kuin pystyisin ja nauttisin siitä, ettei tarvitse ainakaan osallistua turhiin kahvipöytäkeskusteluihin. Jos työntekoa ei voisi hoitaa hyvin tuon takia, niin kertoisin tilanteesta esimiehille.
Todella vaikea kuvitella, että työkaverini tekisivät niin. Onneksi. Ei varmasti olisi helppoa työskennellä sellaisessa tilanteessa.
Olen kokenut. Oli kamalaa. Onneksi ei kestänyt tilanne paria viikkoa kauempaa kun hain ja sain toisen työpaikan.
Mulle teki työkaveri myös niin loppu ajan siinä työpaikassa, oli teinille noussut "valta" päähän eikä tykännyy kun en tanssinut hänen pillinsä mukaan vaan työnantajan koska yritin turvata Oman työpaikkani. Siinä firmassa kyllä kaikki muutkin käyttäyty tosi lapsellisesti, jopa meidän liikkeiden vastaava kiukutteli kuin kaks vuotias.
Se olisi mukavaa. Töissä eniten vituttaa työkaverit.
Mulle teki työkaveri myös niin loppu ajan siinä työpaikassa, oli teinille noussut "valta" päähän eikä tykännyy kun en tanssinut hänen pillinsä mukaan vaan työnantajan koska yritin turvata Oman työpaikkani. Siinä firmassa kyllä kaikki muutkin käyttäyty tosi lapsellisesti, jopa meidän liikkeiden vastaava kiukutteli kuin kaks vuotias. Jätin heidät huomiotta ja tein työni kunnolla.
Katselisin tilannetta pari viikkoa. Jos todellakin olisin kuin ilmaa, mulla menisi varmaan hermot tollaseen perseilyyn ja joskus kahvitauolla kysyisin tomerasti mikä vittu teitä pirkkoja NYT vaivaa??
Varmaankin miettisin, mitä ihmettä olen tehnyt. Oletko itse miettinyt, mitä mahdollisesti olet tehnyt ansaitaksesi tuollaista?
Miksi et vaihda työpaikkaa?
Olisin itse normaalisti. Hiljaisesti (kun ei mulle jutella), mutta tervehtisin, sanoisin joskus pari sanaa (vaikkei vastausta tulisi) ja keskittyisin töihini. Onneksi olen introvertti, joten sietäisin tilanteen ehkä ihan hyvin. Ekstrovertille voisi olla vaikeampi tilanne.
Itselläni on se tilanne töissä, että epäpätevä (mutta samalla kunnianhimoinen ja pätevää imagoa ylläpitävä) väliportaan esimies on ottanut mut hampaisiinsa. Itseltäni työtaitoa löytyy ja hän sitten vihaisesti usuttaa mut tekemään omatkin työnsä, samalla alistaa, lytistää, haukkuu, ylistää itseään ja vuodattaa kaikki ongelmansa ja asiansa (myös henk. koht. elämästään) joihin mun pitää myötätuntoisesti eläytyä. Häntä on aina kohdeltu niin väärin, vaikka hän olisi ansainnut aina paljon parempaa. Jos erehdyn jotain omaa asiaani kertomaan, niin AINA hän löytää asiastani jotain haukuttavaa ja kääntää sen mua vastaan. Todella raskasta. Kun neuvon häntä (mitä tapahtuu jatkuvasti, koska pyytää multa apua, kun ei itse selviydy töistään) niin hän oikein etsimällä etsii neuvoista jotain moitittavaa ja jos ei löydä, on muuten vaan pahantuulisen äksy ja todella ilkeä mua kohtaan. Onneksi emme tällä hetkellä ole samassa huoneessa töissä, mutta hän on kuin iilimato ja vainoaa ja takertuu muhun. Itse yritän vältellä häntä sen minkä voin, minkä hän on huomannut ja on siitä näreissään. Aika tuskallista tämäkin.
Kertoisin pomolle ja pyytäisin ottamaan selvää kuka narsisti kiusaamista lietsoo
Tuohan on työpaikkakiusaamisen muoto että minimoidaan ja kohdellaan kuin ilmaa. Lapsellista mutta niin yleistä. Itse taas huomannut että työkaverit on todella lapsellisia. Keskustelut pyörii bilettämisen ja krapulan ja pieruhuumorin ympärillä vaikka ovat iältään 30-50 v naisia ja miehiä
Kysyisin, että onko jotain tapahtunut vai miksi näin. Vastauksen mukaan sitten jatko. Jos kukaan ei vastaisi mitään niin sitten varmaan vaan olisin itsekin hiljaa ja seuraavan kerran pomon nähdessä sanoisin että mikä tilanne. Jos pomon puuttuminenkaan ei auttaisi niin sitten vaan sopeutuisin hiljaisuuteen, mikä on helppoa jos työ itsenäistä, kavereita on työn ulkopuolella riittämiin. Jos työ olisi muuten paskaa niin vaihtaisin duunia.
Hakisin uuden työpaikan. Usko minua. Kissan pöydälle nostamalla vaan kuset omiin muroihisi.
Mikähän ala oli kyseessä? Jos jokin duunariala, niin siinä tapauksessa olisi nuo raukat vain naurattaneet minua.
Vaihtaisin työpaikkaa heti kun voin.
Työpaikkakokouksessa esille asiallisesti. Jos ei auta, yhteys työsuojeluvaltuutettuun, joka järjestää tapaamisen, siihen saattaisi mykkäkoulu loppua.
"Olet ilma, jota hengitän..."