Onko täällä ketään kuka on päässyt masennuksesta yli?

Liikunta auttaa, mene lenkille!

Oletko hakenut apua?

Vierailija kirjoitti:

Oletko hakenut apua?

Käyn kyllä terapiassa mutta ei se tunnu oikein auttavan..

Ap

Olen tuntenut useampiakin, harmi vaan että tuolla menetelmällä pääsee lopullisesti eroon koko elämästä.

Olen parantunut, sairastin noin 8 vuotta. Tiedän varsin hyvin miltä susta tuntuu. Parisuhteesta sen verran, että ei kannata masentuneena. Siitä ei nimittäin tule tervettä suhdetta, masennus nakertaa sen aivan piloille. Parisuhde tuo iloa elämään jos elämä on kunnossa, elämää itsessään se ei paranna. Mutta usko pois, kunhan karistat masennuksen niin kelpaat kyllä.

Masennuksesta parantumiseen sen verran, että kannattaa keksiä sisäisiä selviytymiskeinoja. Aivot ovat hyvin muokkautuva elin, joka muokkautuu sinne mihin sitä ohjaa. Vaikeiden tilanteiden ja hetkien kohdalla pitää keksiä miten näistä selviää, miten ne saa pois. Jos sosiaaliset tilanteet ahdistavat, ei muuta kuin pikkuhiljaa totuttelemaan näihin tilanteisiin, niin aivot keksivät pikkuhiljaa kognitiivisia keinoja ahdistuksen poistoon ja selviytymiseen näissä tilanteissa. Lisäksi kannattaa myös aloittaa itselleen "valehtelulla": aina kun tuntuu pahalta, hoet ääneen ja vaikka huudat "olen hyvä juuri näin, parannun tästä, saan unelmieni ammatin, kelpaan muille" ym kunnes olo helpottaa. Tuntuu typerältä mutta parin kk päästä alkaa siihen jo itse uskoa.

Olin itse täysin samassa tilanteessa vuosi sitten. Takana oli kymmenisen vuotta eri asteista masennusta, kymmeniä psykiatreja ja psykologeja ja pitkä terapia. Suunnittelin järjen kanssa (en siis missään tunnemylläkässä tai pahimman masennuksen kourissa) tappavani itseni.  Eräs masennusoireeni äityi kuitenkin niin pahaksi, että voin sanoa kokeneeni maanpäällisen helvetin. Sainkin uuden diagnoosin ja toimivat lääkkeet. Tätä ei kannata aliarvioida, mulla on ollut neljä lääkekokeilua, joista kaikki on päättynyt pettymykseen. Tällä hetkellä tuntuu kuin heräisin pitkästä horroksesta ja näen maailman aivan erilaisena kuin ennen.  Etsi itsellesi ammattilainen, joka oikeasti ymmärtää ja lääkäri, joka suostuu vaihtamaan hoitolinjaa tarvittaessa. Tsemppiä, joku päivä säkin mietit että oot voittaja ja miten ihmeessä oot selvinny tästä ajasta!

Siitä ei välttämättä koskaan pääse eroon, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Kannattaa kaikki mahdolliset keinot kokeilla ja yrittää uudelleen, kuten terapiassa käyminen, lääkkeet, terveellinen ruokavalio ja liikunta. Masentuneena ruuan laittaminen ja liikkuminen on vaikeaa, mutta pienestä kannattaa lähteä liikkeelle, kuten juuri paremman ruuan laittamisesta ja pienillä lenkeillä käymisessä. On myös hyvä tutkia itseäänsä, mitkä asiat masentavat ja miksi? Elätkö liikaa menneisyydessä ja miksi? Millä tavoin kokisit, että olisit onnellinen?

Minulla lääkitys auttoi enemmän kuin terapia. Kun löytyi sopiva lääke ja annostus, masennus poistui lähes kokonaan. Taipumus jää. Aina kun olen yrittänyt vähentää lääkitystä, masennus palaa. Ei ehkä heti, mutta puolen vuoden sisällä. Olen hyväksynyt lääkityksen osaksi elämääni.

Kiitos paljon kannustavista kommenteista, ette ymmärrä miten hyvälle tuntui. Rupesi ihan itkettämään. Toivotaan että jonain päivänä pääsen eroon tästä olosta.

Ap

Mua auttoi Voxra. Terapiassakin kävin ja sekin varmaan jotain auttoi, kun ei mulla ole juurikaan ihmisiä, joille puhua. Varsinaisia ongelmia en yksin voi ratkoa, siksi terapia ei ratkaissut kaikkea, mutta nyt oon ihan ok. Ongelmat on vielä ratkaisematta, koska siihen liittyy toinen ihminenkin, mutta silti oon jo aika terve. Mua auttoi yks rakas ihminen, joka auttoi ihan käytännön tasolla niissä ahdistavissa asioissa ja jaksaa hyväksyä, välittää, rohkaista ja kannustaa. Sulla on toivoa, mutta sä tarvit muiden apua ja tukea. Lisäksi valoa, liikuntaa, ei kahvia, teet mukavia asioita, suhtaudut itsees lempeästi ja armahtaen. Mee ihmisten pariin, saat muuta ajateltavaa ja tilanteet vie mennessään, unohdat tuskasi hetkeksi.

Sulla on unelmia. Se on hyvä merkki! Se kertoo, että sinussa elää silti yhä toiveikkuus ja näet menneen lisäksi myös tulevaisuuden, vaikka ne unelmat eivät vielä tunnukaan realistisilta. Masennus on kuin kuori, siellä alla on ihana ihminen ja mahdollisuus hyvään elämään raskaista kokemuksista huolimatta. Ja sinulla on oikeus siihen. Olet oikeasti vahva, vaikka tunnetkin itsesi heikoksi. Olet tänne asti jaksanut! Onko vertaistuki sinulle tuttua, olisiko siitä apua jos terapia ei anna tarpeeksi? Sinussa ei ole mitään vikaa. Menneisyytesi ei ole sinun syysi. Herkkyytesi, voisiko sitä ajatella myös vahvuutena sen sijaan että koet sen olevan este sinun ja maailman välissä? Se tekee sinusta varmasti empaattisen, syvästi tuntevan ihmisen, moni haluaisi olla sellaisen ihmisen ystävä ja puoliso. Mitä muita ihania puolia sinussa on? Mitä muuta olet kuin masentunut tai hyväksikäytön uhri? Epäonnistumisesta haluaisin sanoa, että jokainen virhe, "epäonnistuminen" on myös kokemuksen kasvua, todellista oppia! Sen jälkeen tietää mikä ei toimi, mitä pitää muuttaa. Älä ole niin ankara itsellesi.

Ollut monta ja päässyt yli aina lopulta.Älä luovuta.Mulla auttoi lopulta kun tein kaiken:lääkkeet,liikunta,ruokavalio,ihmiset,rutiini (ja alkoholi minimiin).

Lääkkeet pelasti. Masennus on suoraan helvetistä ja vie tarvittaessa ihmisen todella pohjamutiin. Kiistelty aihe mikä aiheuttaa masennuksen, mutta uskon itse siihen serotiinin puutteeseen, koska mun välittäjäainetta lisäävä lääke auttoi merkitsevästi. Oon ihan eri ihminen kyllä.. toki myös toi että on sosiaalisia suhteita tai ees rupattelee small talkia sinne sun tänne saattaa auttaa. Toi lääke ainakin esim. helpottaa myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ei masennuksesta nousta käskemällä joko itse itseä piristymään tai saati joku muu.

Puoli vuotta sitten olin keskivaikeasti masentunut, tänään ensimmäinen päivä, kun en ole ollut lainkaan masentunut. En nyt vielä ala liputtamaan, että nyt siitä selvittiin, mutta toipuminen näyttää juuri nyt mahdolliselta ja vaikeudet inhimillisen kokoisilta. Sisällä on lämmin olo.

Ei pidä missään nimessä luovuttaa.Valoa on aina tunnelin päässä, varsinkin m-junan tunnelin päässä.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on unelmia. Se on hyvä merkki! Se kertoo, että sinussa elää silti yhä toiveikkuus ja näet menneen lisäksi myös tulevaisuuden, vaikka ne unelmat eivät vielä tunnukaan realistisilta. Masennus on kuin kuori, siellä alla on ihana ihminen ja mahdollisuus hyvään elämään raskaista kokemuksista huolimatta. Ja sinulla on oikeus siihen. Olet oikeasti vahva, vaikka tunnetkin itsesi heikoksi. Olet tänne asti jaksanut! Onko vertaistuki sinulle tuttua, olisiko siitä apua jos terapia ei anna tarpeeksi? Sinussa ei ole mitään vikaa. Menneisyytesi ei ole sinun syysi. Herkkyytesi, voisiko sitä ajatella myös vahvuutena sen sijaan että koet sen olevan este sinun ja maailman välissä? Se tekee sinusta varmasti empaattisen, syvästi tuntevan ihmisen, moni haluaisi olla sellaisen ihmisen ystävä ja puoliso. Mitä muita ihania puolia sinussa on? Mitä muuta olet kuin masentunut tai hyväksikäytön uhri? Epäonnistumisesta haluaisin sanoa, että jokainen virhe, "epäonnistuminen" on myös kokemuksen kasvua, todellista oppia! Sen jälkeen tietää mikä ei toimi, mitä pitää muuttaa. Älä ole niin ankara itsellesi.

Kiitos todella paljon kauniista sanoistasi, ei voinu muuta kun purskahtaa taas itkuun.. Tällä hetkellä en pysty löytämään itsestäni oikein mitään hyviä puolia. Olen pitänyt herkkyytäkin "kirouksena". Välillä ahdistaa maailman pahuus niin paljon että mietin miksi piti edes syntyä tänne. Elämä tuntuu pelkälle suorittamiselle koko ajan. Pitäisi kai etsiä joku vertaistukiryhmä mutta en tiedä uskaltaisinko mennä minnekään semmoiseen..

Ap

Lääkkeiden jättäminen pelasti. Kyse oli vaikeasta masennuksesta ja lääkkeet aloitettuani kokeilin tappaa itseni. Päätin kokeilla terapiaa ja sain 2 vuotta Kelan tukemaa psykoterapiaa. Se auttoi alkuun ja nyt on mennyt 5 vuotta ilman masennusta, vaikka väliin mahduu äidin kuolema ja paljon muutakin surua.

Olin parikymmentä vuotta enemmän tai enemmän masentunut. Ei toiminut terapia, lääkkeet eikä osasto (paitsi sain silloin nukuttua). Eikä myöskään paljon kehuttu liikunta.

Ainoastaan ajattelu ja erään asian tajuaminen yhtenä kirkkaana hetkenä: oikeastaan masennus on sarja syystä tai toisesta johtuvia ajatuksia, ei mitään sen suurempaa.

Päivän mittaan on pahimpina kausina kuitenkin vähintään ihan neutraalejakin ajatuksia. Joskus jopa positiivisia ajatuksia. Ne negatiiviset vain tuntuivat minusta pahemmilta ja jäin herkästi vellomaan niihin kuvitellen, että koko elämä on paskaa jos yksi hetki (tai monta hetkeä) on. Ei koko elämä ole paskaa tai jos on, niin ei sitä auta ajatella vielä paskemmaksi.

Tein myös huomion siitä, että tiettyinä aikoina päivästä olin negatiivisempi, ja uskoisin sen osin johtuvan huonoista elämäntavoistani ruokailun ja kaiken suhteen. Kun aloin pyrkiä parempaan rytmiin, oli ikäviä ajatuksiakin vähemmän. Valitsin jättää elämästäni myös joitakin juttuja ja ihmisiä taka-alalle, koska sain sillä lisää negatiivisuutta pois.

Nykyään elän nykyään enemmän tässä hetkessä kuin menneessä. En kiellä, ettenkö edelleen kokisi negatiivisia ajatuksia, ihan useastikin päivässä, mutta hyväksyn ne, ne menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin enkä ota enää niistä enää itseeni :D mikä minä olen itseäni arvostelemaan!

Olen päässyt masennuksesta yli: 8 vuotta masennuslääkkeitä, 6 vuotta terapiaa, itsetutkiskelua, lukemista, liikuntaa, luonnossa kulkemista..

Nyt elämä hymyilee!

Blaa blaa tasoteoria blaa blaa alfat blaa blaa markkina-arvot blaa jännämiehet blaa blaa blaa blaa hempukkanaiset sitä sun tätä blaa blaa. Illasta toiseen. Oletko varmasti heteromies?