On niin surullista tajuta elävänsä jossain harhassa

Harhassa jossa mun mies vielä mua kunnioittais tai rakastais. Oli aluksi maailman ihanin ja huomioonottavaisin, osais kyllä olla.
Nyt kaveri sanoi että on jo pitkään miehensä kanssa olleet ihmeissään miten tylysti minun mies mulle puhuu, muttei hän oo kehdannut sanoa asiasta mitään.. Jotenkin inhottavaa kyllä kuulla, kun en oo itse noin ajatellut.
Oon itse ajatellut että ehkä tän kesän korkeintaan jos edes sitäkään. En muista yhtäkään hetkeä kun mulle ois puhunut epäkunniottavasti muiden kuullen.
Nykyään kyllä tosi kylmä ja inhottava mua kohtaan. Ihan kuin jonkinlainen halveksunta aina sieltä vaan paistaisi läpi.
Erota kai pitäis mutta ei oo siihen "jaksamista". Vaikka enemmän jaksamista kai tämä vaatii. Nytkin itken kun mies huusi ja koitan vaan kaikilla tavoin miellyttää ja saada ees jotain hyväksyntää sieltä esiin.