Saavuttamattomat ihastumiset
Onko kellään muulla tätä samaa ongelmaa että ihastuu henkilöön, joka on jollakin tavalla saavuttamattomissa kuten esimerkiksi varattu, ihminen joka asuu todella kaukana tai ihminen jota et edes tunne vaan jonka olet nähnyt vain muutaman kerran ja jo alkaa ihastumisen tunteita tätä henkilöä kohtaan kehittyä. Tämä on henkisesti niin raastavaa, nämä miehet joihin tunnen vetoa, ovat niin saavuttamattomissa ettei minulla ole minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia heihin. Tämä on todella surullista sillä pelkään että jään lopunikääni yksin koska en tunne vetoa kehenkään, jonka tuntisin ns. oikeassa elämässä. Kehittelen näistä saavuttamattomista ihastuksista romanttisia fantasioita, olen heidän kanssaan suhteessa pääni sisällä ja unelmoin näistä henkilöistä koko ajan. Onko tämä jokin alitajuinen juttu että pelkään vakavaa sitoutumista kehenkään, joten kehittelen näitä fantasioita pääni sisällä?
Kommentit (54)
Mulla ainakin in fantasioita eri tilanteissa tapaamistanI miehistä. Nämä miehet eivät luonnollisesti tiedä mitään siitä, mitä kaikkea olen mielikuvissani tehnyt heidän kanssaan. Välillä himo on niin voimakas, että sattuu. Olen parisuhteessa.
Olen vain kerran ihastunut "oikeaan ihmiseen", muuten aina julkkikseen. Se on ihan hyvä, sillä ihastumiseni ovat aina niin fanaattisia. Silloin kun olin ihastunut siihen tyyppiin niin ihme ettei se tehnyt vainoamisesta rikosilmoitusta. Muun muassa hain samaan kouluun kuin se, vakoilun sen kotitalon lähellä lähetin sille ja sen kumppanille nimettömiä viestejä postilaatikkoon yms. Mutta en ole koskaan seurustellut oikeasti ja tätä menoa jäänkin ikisinkuksi. Tällä hetkellä olen ihastunut julkkikseen ja muut miehet ei kiinnosta, enkä voisi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa.
Olen, mutta tiedän myös ettei ko. henkilö ole yhtä täydellinen kuin mun kuvitelmissa.
Vierailija kirjoitti:
Kun se ei ole edes henkilö 😑
Viittasitko siihen kun mainitsin aloituksessani sanan henkilöt? Tarkoitin siis sitä että joskus ihastuminen jotakin henkilöä kohtaan kestää vain muutaman kuukauden ja sitten jo ihastun toiseen mieheen heti perään. Vitsi miten outoa! Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan seurustellut?
Olen kerran tapaillut yhtä miestä, se kesti onnettomat kaksi kuukautta ja siitä on aikaa jo melkein 8 vuotta, säälittävää. Olen niin pahasti pettynyt miehiin että ajatus suhteesta oikeassa elämässä ahdistaa, pelottaa siihen tuntemattomaan heittäytyminen ja riskinottaminen. Mielikuvitussuhteet ovat turvallisempi vaihtoehto, säästyypähän sydänsuruilta ja uusilta pettymyksiltä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen vain kerran ihastunut "oikeaan ihmiseen", muuten aina julkkikseen. Se on ihan hyvä, sillä ihastumiseni ovat aina niin fanaattisia. Silloin kun olin ihastunut siihen tyyppiin niin ihme ettei se tehnyt vainoamisesta rikosilmoitusta. Muun muassa hain samaan kouluun kuin se, vakoilun sen kotitalon lähellä lähetin sille ja sen kumppanille nimettömiä viestejä postilaatikkoon yms. Mutta en ole koskaan seurustellut oikeasti ja tätä menoa jäänkin ikisinkuksi. Tällä hetkellä olen ihastunut julkkikseen ja muut miehet ei kiinnosta, enkä voisi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa.
Todella vaikea tilanne :\ Saiko tämä henkilö tietää tästä asiasta? Jos sai, niin miten hän reagoi siihen? Ap
Nykyisin vain pysyttelen kotona ja unelmoin tästä julkisuuden henkilöstä. Olen syrjäytynyt. Ap
Itsellä ihan sama, en ole seurustellut kuin muutaman kerran ja ne suhteet epäonnistuivat ihan täysin, joten kaukaiset ja saavuttamattomat ihastukset ovat itselleni turvallisia.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin vain pysyttelen kotona ja unelmoin tästä julkisuuden henkilöstä. Olen syrjäytynyt. Ap
Mitä tiedät minun henkilökohtaisesta elämästäni? Tuo viesti ei siis ole minun kirjoittamani. Aika creepya...Oikea Ap
Ihan kuin omasta kynästäni... Sitä ihastuu saavuttamattomaan fantasiaan ja rypee siinä. Sitä rakentaa vaaleanpunaisen fantasiakuplan jossa suhde kaikkine tapahtumineen on niin itselle niin täyttä totta, että todellisuus ja haaveet erottaa toisistaan vain silmänräpäys.. Siinä kuplassa kaikki on mahdollista mutta tosielämässä ei. Ja kun se kupla ja se etäinen, mutta todentuntuinen rakkaus on niin läsnä, on tosi vaikea ihastua oikeassa elämässä kehenkään kun sydän tuntee olevansa varattu. Sitä riutuu ja odottaa maailman tappiin saakka... Ehkä ensi elämässä :(
Mulla on samaa, mutta vain pakkien saamiseen asti. Jos ei vaan kerta kaikkiaan saa jotain niin hyväksyn sen ja ajan kanssa ihastus laantuu. Otan myös sen itseni kehittämisenä. Ei se helppoa aina tietenkään oo.
Hei AP, tuo on ihan normaalia. Toisaalta Katie Holmes fanitti teininä Tom Cruisea ja iski sen aikuisena.
P.s. fanitan Brad Pittiä ja olen tavismyyjä
Limberbutt McCubbins.
I rest my case.
Outoa kirjoittaa aloittajana esiintyen, mistä näitä kummajaisia aina eksyykin niin moniin ketjuihin?
Ihana lukea tällasia ,💜kaikille teille!!!
Vierailija kirjoitti:
Limberbutt McCubbins.
I rest my case.
Anteeksi mitä? Suomentaisitko vähän? Ap
Oma parisuhde on ihan perseestä, lapsen ja taloudellisten syiden takia en ole vielä heittänyt akkaa pihalle.
yhden käden sormilla (4)on laskettavissa todelliset ihastumiset ja viime vuonna olin muutaman kerran bileissä missä tutuistuin kaverin muijaan vähän paremmin, ihastuin siihen, se on tosi kaunis(varsinkin alasti) hieman persoonallisen näköinen, tultiin juttuunkin tosi hyvin,
Jotain vähän viestiteltiinkin, mutta tuo nainen otti yhteyttä vaan viihteellä ollessaan, pelasi kundinsa kanssa jotain peliä, antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa, uuden vuoden jälkeen en ole ottanut yhteyttä ja olen vältellyt tilanteita missä siihen voi törmätä, silti sitä tulee ajateltua ja vituttaa oma paska elämä enemmän vaan.
Eikö se ole vain hyvä mielikuvaharjoitella niin voi mahdollisesti välttää ainakin helpoimmat karikot?