Lue keskustelun säännöt.
Meillä on kaunis tytär, ja se pelottaakin minua äitinä, olenko outo?
24.09.2016 |
Tytär on nyt 2. luokalla. Muistan, että ensimmäisen kerran noin 3-vuotiaana ihan vieraatkin ihmiset kommentoivat hänen ulkonäköään. Joku ehdotti mallikoulua. Minusta kaikki lapset ovat omalla tavallaan kauniita. Jos olen laittanut vaikka fb:ssa kuvia isosiskosta ja tästä "kauniiksi kehutusta", ihmiset yleensä kommentoivat, että onpa kaunotar tai nätti kuva nätistä tytöstä. Vanhemman lapsen kuvia ei niinkään ihastella. Vanhempi lapsi on "tavis" ja niin on kai nuorimmainenkin. Minua huolettaa se, että neitiä tunnutaan kohtelevan kaveriporukassakin jotenkin eri tavalla. Kun muistelen omaa lapsuuttani, minun piti olla kiva kaveri ja yrittää sosiaalisesti kohdella kaikkia miellyttävästi. Tämä "kaunokainen" tuntuu saavan synttärikutsuja niidenkin synttäreille, joihin tuskin kiinnittää mitään huomiota. Äitinä minua huolettaa, että hän tottuu saamaan suosiota liian helposti, koska on kivan näköinen. Ja huolettaa myös se, että välillä isommatkin pojat tuntuvat kiinnittävän häneen huomiota. Isosiskonsa luokalta oli pari poikaa kysynyt, tuleeko se sinun siskosikin diskoon. Kyseessä oli 4.-7.-luokkalaisten limudisko. Ei siinä mitään pahaa ole, jos saa huomiota helposti, mutta pelkään sen vaikuttavan hänen persoonansa kehitykseen. Ja kauniiden isompien tyttöjen ympärillä tunnetusti pyörii kaikenlaista roskasakkia. Onko vinkkejä, kuinka häntä pitäisi kasvattaa ja suojella?
Kommentit (85)
Mistä tiedät onko aikuisena edes elossa?
Ja onko sillon enää minkään näkönen.
Mitä väliä on jonkun ulkonäöllä? Muille kuin netin pervoille jotka ostaa naista kun ovat liian häiriintyneitä ketään rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti et tee itse asiasta turhan suurta numeroa. Hän ei ulkonäölleen voi mitään mutta ehkä äitinä yrittäisin sitten keskittyä tytön muihin avuihin, toki ulkonäköäkin saa kehua muttei niin, että kotonakin se elämä pyörii suurimmaksi osaksi ulkonäön ympärillä.
Joku saa syntymälahjana kauniin lauluäänen, toinen on lahjakas piirtämään, joku on kaunis. Ei sen enempää kukaan muukaan valitse millaiset lähtökohdat saa elämälleen. Ja kyllä nuo ominaisuudet näkyy ja tulee näkymään. Ihmiset huomaa noita asioita ja silloin niihin kiinnitetään huomiota ja kommentoidaan. Olet ihan oikeessa ap. Ja ulkonäöstä on monia etuja, se on ihan tutkittu juttukin. Mutta ulkonäön voi myös helposti menettääkin. Ihminen on kuitenkin aina kokonaisuus, kaunis ei ole välttämättä yhtää pinnallinen tai tyhjäpää eikä sen puoleen myöskään miellyttyvä vain siksi että näyttää ihanalta. Panosta siis siihen, että tytär rakentaa terveen kokonaisvaltaisen kuvan itsestään.
Et ole outo. Meillä on kans kaunis tytär ja sydän syrjällään on neidin kasvua saanut seurata. Nyt helpottaa, kun tytär täyttää 18v. Tytär on ollut aina tarkka ystäväpiiristään, joten tosta roskasakista ei onneks oo kokemusta.
Kauneus on vähän sellanen herkkä aihe ja siihen liittyy paljon ristiriitaisuuksia. Jos on oikeesti kaunis siinä mielessä että vastaa kauneusihanteita, niin sitä mieltähän ei itsestään sais olla. Kauniiksi saa itsensä tuntea luvan kanssa vain pluskoon mallit ja ikäihmiset. Jos nuori kaunis nainen pitää itseään kauniina, se on suurin synti ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se niin, että kauneus paitsi aittaa elämässä myös tekee rajoja. Minua kehuttiin kauniiksi koko lapsuus. Kun masennuin 17-vuotiaana, sain kuulla, miten ulkonäköni muuttui. Tietysti muuttui: söin lääkkeitä, jotka turvottavat ja lihottavat. Masennus vei hiuksia ja lääkkeet turvottivat. Vasta noin 20-vuotiaana alkoi tulla esiin normaali naamani ja vartaloni. Olen monesti miettinyt, että jos olisin ollut ruma, ei olisi satutettu niin pahasti nuorena?
Ainakaan ei jää ikisinkuksi. Älä ala ylisuojelemaan, paremmin häntä kohdellaan kuin tylsemmän näköisiä ja on enemmän varaa valita miehistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut poikkeuksellisen kaunis lapsena, ihan oikeasti kuin nukke, paljon pahaa jota en edes muista kaikkea.
Sympatiseerasin huolesi siihen asti kun väläytit roskasakki kommentin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murheensa kullakin. Ehkä tärkeintä, että opetat lapsellesi, mitkä ominaisuudet miehessä ovat tärkeitä, niin että osaa sitten aikanaan valita itselleen sopivan kumppanina. Teet vaan selväksi, ettei niistä "jännämiehistä" ole yhtikäs mihinkään. Insinöörimies se olla pitää. Tai tietysti jos jonkun komea lakimiehen tai lääkräin itseleen löytää niin aina vaan parempi.
8-vuotiaiasta ei voi kyllä sanoa kuka on kaunotar teini-iässä. Joku hiirulainen puhkeaa kukkaan, toinen söpöliini aknenaamaiseksi. Anna lapsen kasvaa rauhassa, aika näyttää onko aihetta huoleen vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se niin, että kauneus paitsi aittaa elämässä myös tekee rajoja. Minua kehuttiin kauniiksi koko lapsuus. Kun masennuin 17-vuotiaana, sain kuulla, miten ulkonäköni muuttui. Tietysti muuttui: söin lääkkeitä, jotka turvottavat ja lihottavat. Masennus vei hiuksia ja lääkkeet turvottivat. Vasta noin 20-vuotiaana alkoi tulla esiin normaali naamani ja vartaloni. Olen monesti miettinyt, että jos olisin ollut ruma, ei olisi satutettu niin pahasti nuorena?
Minua taas on satutettu juuri siitä syystä koska olen ruma, jopa omat vanhempani kohtelevat minua hieman eri tavalla kuin muita, normaalin näköisiä sisaruksiani. Olen aina joutunut ulkonäköni vuoksi kiusatuksi, niin lapset kuin aikuisetkin ovat piikitelleet asiasta, jolle en itse voi yhtään mitään. Kyllä kauniina elämäni olisi ollut aika erilaista, en ole ulkonäköni takia kyennyt kehittämään edes kohtuullisia sosiaalisia taitoja, en kerta kaikkiaan pysty luomaan kontakteja muihin ihmisiin koska he syrjivät minua. Minulle nauretaan, minua katsotaan nenänvartta pitkin, puhutaan kuin olisin älyllisesti kehitysvammaisen tasolla, minut sivuutetaan ryhmätilanteissa. Olenkin äärettömän yksinäinen, minulla ei ole kuin satunnaisia nettituttavia. En ole koskaan ollut parisuhteessa, minua ei halua kukaan.
Koita kasvattaa niin, että hankkii muitakin valttikortteja. Oman luokkani poikkeuksellisen kaunis tyttö päätyi jääkiekkoilijan vaimoksi ja perheenäidiksi. Nyt kipuilee, kun ei hankkinut koulutusta ja vuosikymmenen kotona olo ei ole kartuttanut työkokemusta (eikä eläkettä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se niin, että kauneus paitsi aittaa elämässä myös tekee rajoja. Minua kehuttiin kauniiksi koko lapsuus. Kun masennuin 17-vuotiaana, sain kuulla, miten ulkonäköni muuttui. Tietysti muuttui: söin lääkkeitä, jotka turvottavat ja lihottavat. Masennus vei hiuksia ja lääkkeet turvottivat. Vasta noin 20-vuotiaana alkoi tulla esiin normaali naamani ja vartaloni. Olen monesti miettinyt, että jos olisin ollut ruma, ei olisi satutettu niin pahasti nuorena?
Minua taas on satutettu juuri siitä syystä koska olen ruma, jopa omat vanhempani kohtelevat minua hieman eri tavalla kuin muita, normaalin näköisiä sisaruksiani. Olen aina joutunut ulkonäköni vuoksi kiusatuksi, niin lapset kuin aikuisetkin ovat piikitelleet asiasta, jolle en itse voi yhtään mitään. Kyllä kauniina elämäni olisi ollut aika erilaista, en ole ulkonäköni takia kyennyt kehittämään edes kohtuullisia sosiaalisia taitoja, en kerta kaikkiaan pysty luomaan kontakteja muihin ihmisiin koska he syrjivät minua. Minulle nauretaan, minua katsotaan nenänvartta pitkin, puhutaan kuin olisin älyllisesti kehitysvammaisen tasolla, minut sivuutetaan ryhmätilanteissa. Olenkin äärettömän yksinäinen, minulla ei ole kuin satunnaisia nettituttavia. En ole koskaan ollut parisuhteessa, minua ei halua kukaan.
Mulle on vittuiltu ulkonäön vuoksi, vaikka olen nk.kaunis. Oma perhe tässä paras. Syrjintää, hakkaamista, ja sukulaisten taholta seks. häirintää.
Vierailija kirjoitti:
Sympatiseerasin huolesi siihen asti kun väläytit roskasakki kommentin.
Miten niin?
Eikö saa sanoa roskasakki?
Minä sanon kyllä roskasakiksi sitä luokalle jääneiden nahkarotsikundien luokan takarivin porukkaa buutseissaan ja taakse kammatuissa geelihiuksissaan silloin joskus 80-luvun loppupuolella. Niitä sen ajan koviksia ja pahiksia, jotka koulusta viis veisasivat, mutta olivat niin kovaa jätkää. Heillä oli tietenkin paikkakunnan kauneimmat tytöt kainalossaan.
Ymmärrän huolesi ap.
Älä itse kiinnitä tyttösi ulkonäköön sen suurempaa huomiota kuin sisarensa. Kehu ja kannusta koulunkäyntiin ja harrastuksiin niin, että tyttösi hankkii itselleen myös päänsisäistä pääomaa ja tällöin arvostaa sitä myös muissa ihmisissä.
Vierailija kirjoitti:
8-vuotiaiasta ei voi kyllä sanoa kuka on kaunotar teini-iässä. Joku hiirulainen puhkeaa kukkaan, toinen söpöliini aknenaamaiseksi. Anna lapsen kasvaa rauhassa, aika näyttää onko aihetta huoleen vai ei.
Ja lopeta lastesi esitteleminen Facebookissa. Typerää vanhempien laittaa lasten kuvia nettiin. Voi olla että lapsi ei tykkäisi ollenkaan. Sitä ei sitäpaitsi suositellakaan.
Normivanhempi ei erittele lapsiaan ulkonäön mukaan. Aikuisena tilanne voi olla toisinpäin. Tämä lapsena sievä jää sieväksi tytöksi ja toisesta muokkautuu kaunotar. Ei voi tietää.
Ole onnellinen tyttösi puolesta. Älä missään nimessä vähättele, mutta älä turhaan kehukkaan ulkonäköä.
Kauneus on naisen valtaa. Se on myös siunaus ja lahja :)
Etsi lapsillesi kunnon harrastukset ja lopeta ajattelemasta typeriä. Anna lapsen olla lapsi. Se vielä puuttuisi, että menisit itse jotakin höpöttämään ulkonäöstä lapsillesi. Joskus voi sanoa molemmille että kylläpä te olettekin sieviä. Ei muuta.
Musta ihan normaali huoli. Onneks olin tavis kaikin tavoin. Sillei selviää lasten ja nuorten maailmassa kaikkein helpoiten.
Mut hyvä itsetunto ilman itsekeskeisyyttä on hyvä lähtökohta lapselle ku lapselle. Ei sitä tarvitse hävetä tai pahoitella että on kaunis. Kyllä me kauneuttakin tarvitaan tässä maailmassa. Mutta sekin on huono jos oppi saamaan etjua ulkonäön vuoksi. Se on vain ohikiitävä hetki naisen elämässä se varsinainen kukoistuskausi muutenkin. Sen täytyy olla kova juttu niille, joilla on enemmän menetettävää ku meillä muilla.